maanantai 22. helmikuuta 2016

Uusia tuulia ja kevään tuoksua

..Ehkä luvassa myös muunlaisia tuoksuja :)

Koiraharrastaminen on itselläni junnannut paikallaan nyt jo oikeastaan useamman vuoden. Harrastan ja puuhailen omien koirieni kanssa kivoja juttuja mikä onkin tuntunut tällä hetkellä siltä oikealta jutulta, mutta oikeastaan kaikki muu on jäänyt syrjään. Näyttelyissäkin olen jaksanut muutaman kerran pyörähtää vain turistimielessä tai tuttuja moikkaamassa. Treenit Meikon kanssa on olleet nyt talvitauolla, mutta niihin kuvioihin pyrimme pääsemään taas takaisin kun treenit vain jatkuvat.

Pentuhaaveita ja suunnitelmia on yhä. Kasvatusajatuksien kanssa minulla ei koskaan ole ollut kiire, mutta jossain mielessä niissäkin on vain jopa laiskistunut. Meiko on osannut ajoittaa juoksunsa aina niin sopivaan saumaan, että suunnitelmia on pitänyt siirtää ja ajoittain ne on jopa haudattu kokonaan. Ei en luovuta vieläkään, mutta suunnitelmia katsellaan nyt taas hieman eri näkökulmasta. Meidän oma arki tulee muuttumaan tässä ihan lähikuukausina sen verran, että  kirjoittelu tänne ja vähän muuallekkin on ihan vain jäänyt tietoisesti täysin syrjään. Olen keskittynyt omiin juttuihini sen kummemmin maailman menoon kantaa ottamatta.

Meidän pieni perhe nimittin kasvaa kovin odotetulla pienellä kaksijalkaisella nyytillä lähikuukausina. Odotusaika on mennyt omalta osaltani erinomaisesti ja olen voinut erittäin hyvin. Kasvava pieni ihmisenalku ei ole hidastanut tahtiani ja jalka nousee yhä varsin kepeästi koirien kanssa lenkkeillessä. Henkinen puoli ja asian tuomat muutokset ovat ehkä osaltani vaatineet enemmän valmistautumista, mutta vastaan otetaan avosylin se mitä on tulossa.

Koirat nyt eivät välttämättä ehkä ihan täysin tiedosta vielä mitä on edessä. Meiko on kuitenkin alusta asti ollut varsin kiinnostunut ja selkeästi aistinut muutoksia. Alussa se makoili pitkiäkin aikoja mahani päällä, mutta nyt se on käytännössä mahdotonta. Tutuilta saadut tarvikkeet ja vaatteet kiinnostavat kovasti ja mm. leikkimatto oli varsin jännä lisä olohuoneen lattialle. Meikon uskonkin suhtautuvan pieneen ihmisenalkuun varsin neutraalisti, se on aina pitänyt lapsista kovasti. Kisu sen sijaan suhtautuu muutoksiin hitaammin ja aika näyttää miten se tulee reagoimaan ihan uuteen perheenjäseneen ja arjen rytmin muutoksiin. Sekä Kisulle, että minulle tulee ehkä olemaan haastellisinta, että vauva ei kulje kello kourassa ja tulee hyvin pitkälti rytmittämään arkemme ihan uudelleen.



Koska en blogista halua tehdä mitään vauvablogia, tulin vain kertomaan miksi tulen luultavasti nyt kuitenkin lähiaikoina sulkemaan blogin ainakin hetkellisesti koska kirjoitusinto ei vain lähtenyt enää rullaamaan niin kuin toivoin. Koirat tai niiden asema perheessämme ei tule väistymään vauvan myötä se on minulle ihan perusperiaate, mutta jotain muuttuu aina hitusen kuitenkin. Ehkei myöskään omatuntoni kestänyt sitä kolkutusta, että kirjoittelun pariin piti palata ja silti se vain jäi, mutta ylpeänä keskityn nyt täysin tähän elämänvaiheeseen ihan täysillä.

Aurinkoista kevään odottelua kaikille, toivottavasti tutut eivät unohda, että olemassa me ollaan kuitenkin, vaikka blogikynä saakin nyt pölyttyä pöydällä ihan rauhassa! :)

Odottelevin terveisin: Elisa ja Genshi No shibat

torstai 28. toukokuuta 2015

Kadonneen bloggaajan metsästys?

Noniin menin ja tein sen mikä itseäni usein blogeissa ärsyttää, totaali hiljeneminen! Hiljalleen se hiipui kunnes tyssäsi kokonaan.

Olen tainut ennenkin sanoa, että niin kuin itselleni niin myös monille muille blogin kirjoittaminen on lähinnä julkinen päiväkirja ja joskus vain se kirjoitusinto katoaa täysin. Itseasiassa myönnän kuitenkin, että olen aloittanut tässä yli vuoden kestäneen hiljaiselon aikana useankin tekstin, mutta julkaisemisen sitten vain unohdin (tietoisesti) tyystin. En ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään hyvänä kirjoittajana, mutta blogin alkuperäinen tarkoituskin oli vain jakaa shiballisen elämän ajatuksia sekä purkaa omia ajatuksiaan teksti muotoon.

No en nyt tee hiljaiselosta sen suurempaa numeroa koska jos selaan ns. tassupäiväkirjaani taaksepäin niin eipä tässä mitään suurempaa ole koirarintamalla tapahtunutkaan. Ainakaan mitään extra mullistavaa. Erinäiset suunnitelmat ovat eläneet useaan otteeseen ja oikeastaan itsestäni oli/on vain mukava viettää aikaa, joka oli sellaista tasaista arkea ja koirien rikastuttamasta elämästä nauttimista ilman sen suurempaa!

Pahoittelen kuitenkin, sillä tiedän, että tätäkin blogia kävi kurkkimassa ihmisiä, mutta onneksi etenkin aktiivisemmat ovat olleet minuun suoraan yhteydessä mm. mahdollisiin pentusuunnitelmiin liittyen. Kaikenlainen muu irrallinen "kiire" täytti elämää sitten hieman enemmän ja toi erilaisia muutoksia kuten allekirjoittaneen uusi sukunimi (sähköposti toimii edelleen vanhalla nimellä). Vaikka kiire onkin vain ihmisen keksintö niin aina jokin jää taka-alalle väistämättä.

Syy miksi halusin katkaista tämän hiljaiselon johtuu siitä, että pohdin pitkään poistaako blogi vain kokonaan, mutta samalla ajatuksiin hiipi kipinä, että jos aloittaisi blogia puhtaalta pöydältä- uudella draivilla. Visuaalisena ihmisenä sen täytyy lähteä siitä, että ulkoasu kaipaa päivitystä!

Roihuvuori 2015 (c) Elisa Jansson

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Tuplasti onnea ja hieman epäonnea

Niistäpä muodostui meidän alkuvuosi, se on kai sitä elämän tasapainoa.

Jos aloitetaan kuitenkin niillä iloisilla osuuksilla ja niistä ensimmäisenä  haluan antaa vielä onnittelut meidän lauman pappakoiralle joka täytti 12.1.2014 jo 9-vuotta! Tico sai tietenkin nakkikakun, no ei suinkaan ihan kuorrutettuna 9:llä nakilla vaikka se varmaan olisikin pappakoiran suurin haave. Ehkä sitten kun täytetään pyöreitä vuosia : )
Miten paljon sitä onkaan itse oppinut näiden vuosien aikana ja miten paljon sitä onkaan vielä opittavaa. Kyllä sitä itse pyörittelee välillä päätään miten untuvikko sitä on oltu ja välillä pysähdyn oikein miettimään, miten paljon sitä on tultu eteenpäin monessa asiassa.  Kun sitä jää muistelemaan sitä hetkeä kun saimme Erjalta soiton, että yksi pieni shibapoika etsisi vielä omaa kotiaan niin nousee hymy huulille välittömästi kun näen silmieni edessä ne kuvat jotka kännykkäämme saapui tästä pienestä nöpökorvaisesta ja pulloposkisesta kippuran alusta. Vaikka tiesimme, että tästä pienestä suloisuudesta kasvaa äkkiä se aikuinen, itsevarma shibauros niin on se edelleen samanlainen nöpökorvainen ja pulloposkinen hieman vain suurempi shibapoika. Tico on perheemme ensimmäinen koira, eikä se ole ole ollut helpoimmasta päästä, mutta niin kuin olen ennenkin todennut suurimmissa osassa asioista en häpeä ensimmäisenä katsoa peiliin ja etsiä vikaa sieltä. On paljon asioita joita lähtisin ja osaisin lähestyä tänä päivänä eritavalla, mutta oppia ikä kaikki, sitä se on ollut tämän 9- vuoden ajan jota meidän perheen Tico-poika on värittänyt. Toivon mukaan näitä vuosia on vielä useita edessäpäinkin!

Toinen ehdottomasti onnitteluiden arvioinen asia on meidän Dazu (Nakazo Av Enerhaugen) pojan valioituminen Turun Winter Dog Showssa tammikuussa. Dazu täytti marraskuussa kaksi vuotta ja nappasi viimeisen sertinsä seitsemännestä näyttelystään ollen samassa näyttelyssä myöskin rotunsa paras. Norjanpoikamme on ensimmäinen yhteistyö sekä tuontikoira minulle. Vaikka koiran tuontiin ja koiran ottamiseen ylipäätään aina liittyy niitä riskejä niin täytyy sanoa, että tämä Norjanprinssi on kyllä täyttänyt toiveet niin monilta osin. Erityisesti niin terveyden osalta kuten myöskin luonteen osalta, jota edelleen jaksan hämmästellä positiivisessa mielessä ja myös tietenkin ulkomuodollisesti. Tästä tietenkin kuuluu kunnia Dazun omistajalle ja perheelle, on ollut niin voinko sanoa huoletonta ja upeaa kun Dazu pääsi niin ihanaan ja aktiiviseen kotiin!

Tuomarina näyttelyssä toimi Jari Fors ja shiboja oli kaiken kaikkiaan 19 kpl. Tässä vielä Dazun saama arvostelu: "Lähes keskikokoinen. Mittasuhteiltaan oikea. Komea pää, hyvät korvat, kauniit silmät. Erinomainen kaula. Kauttaaltaan hyvä runko ja raajat. Hyvä häntä ja turkki. Kirkas punaruskea väri vaalein merkein. Kevyt liike, luonne oikea." ja tuloksena siis: AVO ERI, AVK 1, SA, ROP, SERT, CACIB ja FI MVA.

Onnittelut siis meiltäkin tuoreelle FI MVA Nakazo Av Enerhaugen ja omistajalle Tarulle, sekä tietysti muillekin osapuolille!

Otsikossa mainittu hienoinen epäonni liittyy siihen, ettei meille suunnitelmista huolimatta niitä pentuja ainakaan nyt alkuvuodesta tule. Suunnitelmille on jatkoa tiedossa ja vaikka odotukset olivat ns. jalat maassa – mutta korkealla niin tämä on asia jossa pidän kiinni tietyistä periaatteistani täysin, eikä minulla ole asian  suhteen siis kiire, joten katsotaan mitä loppuvuosi tuo tullessaan.
Meikolle on nyt keväälle suunnitteilla harrastusmielessä vähän uudenlaista puuhaa, toivottavasti nämä sujuvat odotetusti.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Sun polvet on nollaa, mutta sä olet täys kymppi

Omien kokemusteni perusteella ja sen tiimoilta minulle opetettujen asioiden pohjalta (etenkin polviin liittyen) olen sitä mieltä, että koiran terveystutkimukset on hyvä ja pitää uusia tietyiltä osin useamman kerran koiran elämän aikana. Tuloksiin voi aina vaikuttaa monet asiat koiran sen hetkisessä elämäntilanteessa (mm. lihaskunto) suuntaan jos toiseenkin.

Niimpä Meikon kanssa kävimme nyt 3,5 vuoden iässä päivittämässä polvitutkimukset. Meikon polvet on lausuttu ensimmäisen kerran vuoden iässä puhtaaksi 0/0:ksi ja edelleen oli hyvin tiiviit polvet, joten tuloksena edelleen 0/0. Hienoa!


Elisa


maanantai 7. lokakuuta 2013

Menikö jotain rikki ?

Näitä ei "äippäkään koijjaa peipillä"- niin kuin rakas veljeni pienenä sanoi kaikesta mikä meni rikki, vai korjaako, riippuuko siitä kuinka rikki on?

Ajattelin kertoa elämästä aran koiran kanssa. Olen ennenkin hieman raottanut ongelmista meidän Kisun kanssa. Kisun pelot eivät suinkaan ole yksiselitteisiä siinä mielessä, että se olisi "vain" täysin arka koira kaikkea kohtaan. Ei, se rakastaa ihmisiä oli ne vieraita tai tuttuja ja se tulee toimeen muiden koirien kanssa. Laumassa se on aina menossa ensimmäisenä ja se menisi vaikka läpi harmaan kiven jos saisi voimaa tarpeeksi. Kisun reaktiot lähes kaikessa tapahtuu aina hirvittävällä vauhdilla ja ilman harkitsemista. Kisun pelot kohdistuvatkin enemmän ympäristöön ja vaikeaa tästä tekeekin juuri se, ettei koira pysty käsittelemään stressaavia järkytystiloja tai tilanteita ilman täydellistä lukkiutumista.

Kisu ei mielestäni pienenä ollut mitenkään arka luonteeltaan. Päinvastoin se oli hyvin rohkea ja avoin pentu. Se ei esimerkiksi näyttelytilanteissa mennyt koskaan lukkoon tai eläinlääkärin pöydällä, ei se täysin rauhallinenkaan ollut, mutta ei se näitä tilanteita kokenut koskaan ylitsepääsemättömäksi. Hermorakenteen heikkous on voimistunut iän myötä ja käy ilmi mitä ihmeellisimmissä tilanteissa. Kisu kulki pienenä mukanamme kaikkialla, näin toimin tietoisesti Ticon kanssa opittujen asioiden pohjalta.

Yhtenä suurena vaikuttajana on varmasti olleet ongelmat Kisun terveydessä. Lukuisat leikkaukset perä toisensa jälkeen koiran ollessa vuoden ikäinen tarkoittivat rajoitettua elämää ja sitä, että duracellpupu oli pakko pitää pumpulissa, jotta toipuminen olisi ylipäätään mahdollista. Tässä mielessä olen itse vahvasti sitä mieltä, että Meiko tuli täysin oikeaan aikaan meille. Sen peloton luonne on ollut Kisulle tuki ja turva monessa asiassa joita meidän ihmisten on vaikea ymmärtää. Myös esimerkiksi Kisun allergiaoireet ovat aiheuttaneet koiralle ärsytystiloja ja stressiä, jolloin se vielä herkemmin koki erilaisia tilanteita liian järkyttäviksi.

Miten tämä ilmenee:

- Koira ei palaudu stressaavista tilanteista
- Koira ei ole toimintakykyinen stressin alaisena
- Ylikorostunut reagointi pelkotilassa
- Sijaistoiminta yms.

Jos taas vertaan Kisun pelkoja Ticon epävarmaan luonteeseen on suuri ero juuri siinä, että Tico purkaa epävarmuutensa agressiivisena käytöksenä kun Kisu taas menee vain täysin lukkoon ja siihen omaan pieneen soppeensa päänsä sisällä paetakseen tilanteesta. Tästä tilasta sitä on erittäin vaikea saada napsautettua pois silloin kun tarvitsisi, jos ei ole osannut ennakoida juuri oikealla hetkellä. Tämä vaatii paljon työtä ja tilannetajua meiltä omistajilta. Kisu myös lukee ja turvautuu meihin joihin se luottaa täysin, mikä on hyvä asia. Meidän on oltava erittäin tietoisia omasta toiminnasta ja elkeistä koska koira osaa lukea tietenkin meitä sen verran etukäteen, että usein on jo myöhäistä reagoida siinä vaiheessa kun itse tilanteen huomaa. Pahimmassa paniikissa se ei kuitenkaan näe kuin pelon.

Joitan Kisun pelkotiloja on vaikea ratkoa siitä syystä, että ne ei eivät välttämättä kohdistu suoraan mihinkään tiettyyn konkreettiseen asiaan ja hetkellistä pelkoa aiheuttaneeseen vaan se yhdistää pelot johonkin aivan muuhun, asiaan joka kuitenkin liittyy tilanteeseen jotenkin. Aina ei siis edes pysty tietämään mikä ympäristössä aiheuttaa pelkoa kun koira yhtäkkiä alkaa vetää täyttä häkää, korvat luimussa, silmissä tyhjä pelokas katse ja läähätys. Olen kuitenkin todennut tehokkaimmaksi keinoksi Kisun kohdalla sen altistamisen pelolle puskemalla rajoja koiran ehdoilla.

Elämän mörköjä:

Yksi ongelmallisin tilanne meillä oli kun Kisu alkoi yhtäkkiä pelätä kaikkia katulamppuja. Asuimme tuolloin Espoossa ja no siellä on katulamppuja 20 metrin välein, joka paikassa ja koira pelkäsi kaikkia. Pelkoa ratkottiin yksinkertaisesti pakottamalla Kisu voittamaan pelkonsa omilla ehdoillaan. Tämä tarkoitti sitä, että me ihmiset halailtiin joka ikistä katulamppua parin viikon ajan kunnes koira huomasi ettei niissä ole pelättävää. Tässä vaiheessa oli aivan täysi mysteeri mistä niin voimakas pelkotila oli muodostunut ja lenkit olivat tuskaisia niin koiralle kun meille omistajillekkin. Omistajina ei kuitenkaan voitu hetkeäkään tilanteesta turhautua sillä katulamppuja oli joka puolella ja yksikin erheellinen ele tarkoitti sitä, että koira käsitti, että niissä todella on jotain pelättävää.

Tuskailtuamme tilanteen kanssa ja päästyämme hieman jo voitolle pelon kanssa tulimme eräällä päivälenkillä tuttua reittiä kohti omaa kotia josta usein kuljimme. Kisu meni yhtäkkiä aivan paniikkiin ja yritin siinä tilanteessa keksiä mikä sen aiheutti. Huomasin, että seisoimme erään rivitalon nurkalla, josta Kisu oli pari viikkoa sitten saanut lapiollisen lunta niskaansa kun taloyhtiön katolta tiputettiin lumia ilman, että kukaan oli katsomassa onko joku alla. Huomasin, että kohta jossa olimme tuolloin seisoneet ja jossa koira oli nuuskinut maata saadessaan lunta päällensä oli myös katulamppu. Tämän tilanteen Kisu selkeästi yhdisti joka ikiseen katulamppuun. Tein tällöin itse sen virheen, että jäin raivoamaan katolla lumia tiputtaneelle henkilölle kuinka vaarallista on kun kukaan ei ole alla katsomassa tai varoittamassa lumenpudostustöistä. Tämä todennäköisesti aiheutti Kisulle vielä voimakkaamman käsityksen pelkän lumen lisäksi siitä, että tilanteessa on jotain epänormaalia ja se paniikki yhdistyi siinä hetkessä ensimmäiseen asiaan minkä koira näki, joka siis oli katulamppu.

Tämän mysteerisen pelon lisäksi on monia muita. Erinäiset äänet kuten ukkonen, työmaaräjäytykset, ilotulitukset, kärpäset ja muut surisevat ötökät ovat ehkä pahimpia. Monet sen päivittäiset pelot liittyvät tuttuihin ympäristöihin jossa tapahtuu jotakin. Se saattaa huomata mm, että naapurin pihan puutarhakalusteet on siirtyneet pihapolun toiselle puolelle tai, että pihan roskiksien paikkoja on vaihdettu mikä tietenkin on uutena ja erilaisena hyvin epäilyttävää.


Uudella asunnolla koiran ei ole tarvinut pelätä enää esimerkiksi porraskäytävän ääniä, mutta uutena pelkona sille muodostui meidän aidattu takapiha. Kisu oli omasta pihasta ensin vallan innoissaan kunnes sinne pesi mehiläiset. Mehiläiset myrkytettiin pois, mutta Kisu ei suostunut tulla lähellekkään terassin ulko-ovea. Se juoksi makuuhuoneeseen karkuun samantien. Kun mehiläiset saatiin pois päätin, että jokapäivä me mentiin Kisun ehdoilla (koira hihnassa) sisältä ulos puskien pelkoa ja ikään kuin pakottamalla koira kohtaamaan pelkonsa ja käsittelemään sitä. Päästiinkin hyvin eteenpäin kunnes yhtenä kertana yksi mehiläinen sattui juuri silloin tulemaan yrittämään vielä vanhalle pesälle. Koira meni paniikkiin, riuhtoi itsensä irti pannasta ja se mahdollisuus meni sen tien. En enää voinut käyttää tätä keinoa koska siitä tuli tiedostettu taktiikka jonka koira aisti jo ennen kuin meinasit jatkaa harjoituksia. Tähän keksin keinoksi sen, että me alettiin tulemaan sisälle lenkeiltä ainoastaan takapihan kautta. Alkuun Kisu oli kuin oltaisiin menty koirapuistoon, parin päivän jälkeen se meni innoissaan portista sisään, mutta hetken päästä leikki loppui kun seinään ja se halusi sisälle. Hiljalleen se kuitenkin rentoutui pihalla eikä pyrkinyt sisälle saman tien. Vapaaehtoisesti se ei silti suostunut takapihalle sisältä menemään.
Kunnes eräänä yönä puolisoni oli kuvaamassa takapihalla ukkosmyrskyä (siis kaksi asiaa, jota koira pelkää takapiha ja ukkonen), mutta suureksi yllätykseksi Emil oli huomannut, että Kisu oli yhtäkkiä seisonut vierellä takapihalla kuin ei mitään. Emil ei reagoinut tilanteeseen, hurrasi vain mielessään, että otteluvoitto tuplana!
No tämä päättyi ikävästi kyllä siihen, että Kisu söi takapihalta heinää joka jäi sen kurkkuun ja parin päivän päästä löydettiinkin itsemme nielutähystyksestä ja ab- sekä kipulääkekuuri kourassa. Olin aivan varma, ettei rikki mennyttä saa korjattua, mutta kiitos muuttama päivä tämän jälkeen kylässä käyneen Meikon pennun Mai:n jonka luokse Kisu juoksi takapihalle innoissaan ja Main lähdettyä Kisu pyysi itse pihalle takaovesta, eikä takapiha sen koomin ole aiheuttanut pelkotiloja.

Eräs päivä tuli huomattua, että sisällä ollessa ukkosella Kisu reagoi ukonilmaan hyvin voimakkaasti. Se läähättää, kiipeilee huonekaluille ja seinille, pyrkii purkamaan pelkonsa ja paniikin esineisiin. Kun taas olimme pihalla ukonilmalla ja vaikka ukkonen jyrisi ihan lähellä sekä taivas välkkyi salamoista niin koira ei reagoinnut mitenkään.

En ole toki mikään asiantuntija koirien luonne asioissa enkä sellaista yritä ollakkaan, mutta opin päivittäin uutta niin koiran kanssa eläessä kun muualtakin. Tapani mukaan mielelläni seuraan sivusta hiljaa tarkkaillen, oppien ja erinäisiä asioita pohtien itseni kanssa. Kisun peloista monet ovat usein voitettavissa, mutta on sanottava, että ne usein tietenkin vaikuttavat elämäämme aikalailla. Koirien luonteet on asia johon väkisin alkaa itsekin kiinnittämään enemmän ja enemmän sekä tarkemmin huomiota. Luonteen tärkeys ja merkitys korostuu yhä enemmän. Tarkkailen paljon koirien käytöstä niin omieni kun muidenkin koirien erilaisissa tilanteissa ja vaikka kriittiseksi heittäytyen sitä täydellistä koiraa ei kai ole olemassakaan, niin tuskin kukaan voi kieltää että hyvä hermoisen koiran kanssa elämä on vain helppoa? Hyvän hermorakenteen omaavasta koirasta saa toki helposti ja pysyvästi heikkohermoisen, mutta toisinpäin yhtälö ei enää sitten oikein pelaakkaan.

Mietin usein hyvän luonteen kriteerejä ihan vain koiran omistajan silmin, mutta myös tietenkin kasvatusaatteitani ajatellen. Mitkä ovat normaalin eämän perusedellytyksiä esimerkiksi luonteenpiirteissä ja mitkä vain ekstraa kaiken päälle. Minkä piirteiden kanssa voi esimerkiksi elää ja missä suhteessa. Mitkä asiat ovat välttämättömiä ja mihin kaikkeen erinäiset asiat koiran vaiheissa vaikuttavat tai mihin ylipäätään voidaan vaikuttaa ja missä määrin erilaisilla toimintatavoilla sekä ihan valinnoilla. Muodostan itselleni kuvaa siitä täydellisen luonteisesta ja taivoiteltavasta koirasta, huomioiden rodun tietyt ominaisuudet. Usein kuitenkin huomaa esimerkiksi, että ne koiran ikävät luonteenominaisuudet luokitellaan turhankin häilyvästi tai herkästi vain rodulle tyypilliseksi ominaisuudeksi (myös muiden rotujen kohdalla), mutta mikä sitten onkaan rodulle ominaista ja mikä aikaan saatua, oli kyse sitten luonteen kehityksestä mihin suuntaan vain. Luonneasiat ei kuitenkaan koskaan ole yksiselitteisiä ja sen takia ja siitä huolimatta tuleekin muistaa, että hermorakenne kuitenkin on voimakkaasti periytyvä ominaisuus.


Niin ihana, suloinen, kiltti ja mahtava persoona kun tuo koira sen pelokkaan koiran takana onkin niin valitettavasti elämässä on paljon asioita, joita Kisun on vaikea käsitellä ja jotka stressaavat suotta sekä hankaloittavat koiran elämää ajoittain jopa päivittäin. On onneksi hetkiä kun Kisukin osaa nauttia elämästä satalasissa ja niistäpä me otetaan kaikki irti koska silloin selkeästi näkee, että nyt on kaikki hyvin! Vaikka tekstistä ehkä saakin sen kuvan, että ikään kuin suoritamme elämää niin siitä ei ole kyse.

Omistajina olemme tietenkin koiran "tukena" koiran ehdoilla ja pyrimme helpottamaan tai auttamaan koiran elämää mahdollisimman paljon ja yritämme tarjota stressittömän elämän. Meidän omistajien on samaan aikaan oltava valppaina ja valmiina reagoimaan, mutta samalla yrittää olla kuin ei oltaisikaan, elää normaalia elämää. Meikon lunki asenne elämään helpottaa työtämme huomattavasti ja vaikka Kisu on laumassa selkeä alfa niin pelkotilassa sen toimintakyky lukkiutuu täysin ja koira on aivan eri. Useiden eri pelkotilojen eteen olemme tehneet paljonkin töitä, mutta uusia ja ongelmallisia tilanteita kohtaamme päivittäisessä elämässä paljonkin.



Kirjoitus on itse kirjoittajalle hyvinkin tunnepitoinen asia ja joudunkin usein muistuttamaan itseäni siitä, etten inhimillistäisi koiria liiaksi asti. Tästä syystä tekstistä tulikin huomaamatta hyvin pitkä, sillä jään usein pohtimaan asioita ihan vain nähdäkseni tilanteita erilaisista näkökulmista.



sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Missä luuraat relli?

Nimittäin kanttarelli!

Meikon kanssa ilmoittauduttiin kanttarellikurssille. Pidän itse sienistä, etenkin niistä kanttarelleistä, mutta ehkä ennemminkin ilmoittauduin kurssille mielenkiinnosta. Kiinnosti nähdä kuinka shiba suoriutuu nenän käytöstä työvälineenä ja itseäni kiinnostaa koiran työskenteleminen nimenomaan nenän kanssa. Aihealue sinänsä on ehkä vieras, sillä verijälkeä on koirille kyllä kokeiltu muutamia kertoja, mutta siinäpä se sitten onkin. Kotona tietenkin ajoittain tehdään pienimuotoisia etsimisleikkejä.

Kurssin ryhmässä on monen rotuisia koiria, joten on ollut hienoa päästä seuraamaan erilaisia toimintatapoja ja eroja rotujen välillä.

Meikon kohdalla hieman mietitytti kuinka maltti riittää ja kuinka vahvasti shibaa ylipäätään innostaa etsiminen ja sen nenän käyttäminen. Kurssikertoja on nyt takana kaksi ja täytyy sanoa, että Meiko on yllättänyt minut jälleen. Ensinnäkin sillä kuinka nopeasti se oppii ihan uusia asioita joita ei missään määrin olla koskaan treenattu ja sillä, että se maltaa oikeasti käyttää nenäänsä. Naksutin on meillä ollut nyt taas kovassa huudossa ja sen avulla päätin nämäkin asiat opettaa.

Ensimmäisellä kerralla keskityttiin lähinnä kanttarellien hajun erottamiseen. Purkki esiin - koira tökkää purkkia kuonolla - palkinto, ja tätä toistettiin riittävän kauan. Kanttarellit pidettiin purkissa ja koira yritettiin saada kiinnostumaan juuri tästä kanttarellin tuoksusta. Kanttarellit tietysti tuoksuvat aika voimakaasti, mutta ongelmana on ehkä se, että purkkiin tarttuu hyvin nopeasti ihmisen haju tai meillä palkintona olleen lihan tuoksu käsieni välityksellä. Koska Meiko oppii asioita nopeasti jäin miettimään, että se nopeasti iskostuu vain purkkiin, että sitä tökkäämällä saa palkinnon eikä niin siihen hajuun. Meikon toiminnasta kuitenkin ajoittain selkestä huomasi, että se metsästi hajua ja jäi nuuskimaan hajua, joten jossain määrin se haju kyllä veti puoleensa.
Ekalla kerralla Meikosta näki, että se hieman haki erilaisia jo opittuja asioita purkkien kanssa. Meillä on tanssin merkeissä harjoiteltun asioiden osoittamista mm. kuonolla ja tassulla joten se välillä kokeili josko saisi palkkion siitä kun purkkia vain läiskii tassuillaan.

Toisella kurssikerralla vuorossa oli selkeyttää tietyn hajun erottamista ja sen tietyn hajun etsimistä. Käytössä oli tyhjä purkki ja se purkki jossa kanttarelli oli. Lasisesta purkista tietysti koira oppii nopeasti näkemäänkin jo, että toisessa on jotain ja toisessa ei joten merkkaamalla purkki jossa jotain on saa palkinnon. Kun koira tottui erottelemaan purkit niin ne peitettiin niin ettei näköaisti enää ollut välittömänä apuna  (laitettiin lasipurkit muovipurkkien sisään, yläpuolelta koira tietysti näki kummassa jotakin oli). Kun koira oppi löytämään sen hajua sisältävän purkin alettiin purkkien paikkoja vaihdella jolloin koiran täytyi löytää juuri se etsitty haju eikä enää yhdistetty vain tietyssä paikassa olevaan purkkiin. Meiko oppi hyvin nopeasti haistelemalla molemmat purkit, että kummassa kanttarelli olikaan.
Toisella kerralla myös harjoiteltiin löydön osoittamista/merkkaamista. Meikoa ei sinänsä sieni itsessään kiinnosta, se ei esimerkiksi halua ottaa sitä ensimmäisenä suuhunsa tai yritä kaivaa purkista niin kuin joillekkin ominaista. Tämä on ehkä hyvä, sillä ei tietysti olisi toivottavaakaan, että se metsäsä ensimmäisenä tassuillaan repisi kanttarellit maasta tai ottaisi niitä suuhunsa. Joten päädyin ottamaan osoittimeksi yksinkertaisesti istumisen. Aluksi harjoiteltiin vain purkki esiin - koira tökkää purkkia kuonollaan - koira istuu. Nopeasti pystyin siirtymään siihen, että siirsin purkkia maahan eri paikkoihin. Meiko yhdisti nopeasti, että haju tarkistetaan ja purkin viereen istutaan.
Lopuksi vielä harjoiteltiin hajun etsimistä piilosta, piilottamalla purkki ja etsimällä hajun avulla purkin sijainti. Tästä olin hyvin yllättänyt kuinka voimakkaasti Meiko lopulta nenäänsä käyttää. Se etsii mielellään, mutta nyt se joutui oikeasti hakemaan hajua ja nenä pystyssä kovan tuhinan kera se purkin sijaintia etsikin. Kurssin ohjaaja piilotti purkin joten myös hänen kulkemisestaan jäi hajujälki. Lopuksi pyrittiin katsomaan ettei Meiko kulje ohjaajan hajun perässä siten, että ohjaaja kulki vielä purkin piilottamisen jälkeen ees taas ja silti Meiko löysi purkin piilosta. Hieno tyttö.



Ekan treenikerran jälkeen oltiin kotona hieman laiskoja joten nyt toisen kerran jälkeen yritin parantaa tapani. Ensin aloitettiin sillä, että otin kaksi purkkia joista toisessa oli kantterelliä ja toisessa kellastuneita lehtiä. Yllätyksekseni Meiko ymmärsi nopeasti kummassa on oikea haju. Vaikeutin tätä vielä kolmannella purkilla johon laitoin keltaisia kukkasia. Meikon into hieman lopahti, joten tästä jatkettiin seuraavana päivänä. Jostain syystä vanhempieni pihalla on ilmeisesti liikaa kaikkea muuta mielenkiintoista, mutta sain upeasti muutamia suorituksia joissa Meiko kävi kaikki kolme purkkia haistamassa ja merkkasi lopulta purkin jossa oli kanttarelli. Koska hajuerottelu tuntui liian tylsältä päätin harjoitella etsimistä ja piilotelin kanttarellipurkkia lähi metsään sopiviin paikkoihin ja annoin Meikolle käskyn "etsi relli". Meiko pomppi lähimetsässä kuin gaselli innoissaan kippura keikkuen ja purkki löytyi jokaisella kerralla.

Kurssi jatkuu vielä ja työtä on edessä siihen, että koira oikeasti metsästä oma toimisesti etsii kanttarellin, mutta nyt toistaiseksi olen hyvin hämilläni siitä miten monipuolinen harrastuskoira Meiko on ja edelleen miten innoissaan ja motivoitunut se onkaan.

Valitettavasti varsinaiset koiratanssitreenit saivat nyt ainakin joksikin aikaa jäädä yksinkertaisesti sen takia, että kurssipaikka on niin kauakana nykyisestä kodista ja joutuisin ajella edes takaisin töiden takia niin aikataulutus muodostui ongelmaksi :( Siirryimme toistaiseksi x-trainig ryhmään jossa kuitenkin treenaillaan vähän kaikenlaista, ettei tuon koiran potentiaali aivan mene hukkaan.