tiistai 23. joulukuuta 2008

Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2009!

Oikein kippuramaista joulunaikaa kaikille blogiamme seuranneille sekä kaikille muillekkin!



Tico täällä on jo ollut lahjojensa suhteen liiankin utelias ja kaivanut pakettinsa esiin. Ensimmäisellä kerralla meni Kisun syyksi mutta toisella kerralla jäi herra itseteosta kiinni ;) Nyt on paketit visusti piilossa, kippuroiden ulottumattomissa.

Toivoopi: Elisa ja kippurahännät Tico & Kisu

tiistai 9. joulukuuta 2008

Mustan mustat mustasukkaisenko sukat

Ticon ja Kisun yhteiselo on sujunut hyvin ja sujuu edelleen. Tico on osoittanut Kisulle paikan talossa ja Kisu kunnioittaa sitä. Joka kerta kun kaverukset tapaavat jälleen osoittaa Tico alkuun hieman voimakkaammin jonka jälkeen alkaa vasta leikkiminen, ikään kuin muistuttaa Kisua kuka talossa määrää. Jos Tico tulee meille kylään alkaa leikkiminen samantien. Leikkiessäkin Kisu antautuu tietoisesti.Alkuun oli Ticolle kovapaikka jakaa herkut Kisun kanssa. Olinkin itse sitä mieltä pitkään että luita ei niille samaan aikaan anneta. Kunnes ne kerran sattuivat molemmat löytämään Ticon piilottamat luut jostakin. Kisu yritti varastaa Ticolta luuta useaan otteeseen mutta perääntyi Ticon irvistäessä. Ticon kastroinnin jälkeen ne ovat kuitenkin sovussa syöneet luunsa ja vaihtavat niitä jatkuvasti keskenään sulassa sovussa ja nauttivat ruokansakin samasta kupista vaikka ne erikseen tarjotaankin.

Ticosta ei ole huomannut että se olisi kokenut jäänneensä jalkoihin Kisu hurmurin tullessa osaksi sen elämää vaikka ne siis näkevätkin noin joka toinen viikonloppu. Pidimmekin heti alkuun tärkeässä asemassa sen että Tico ensin kaikessa. Ticolle ensin ruoka, Tico ensin ulos, Ticoa tervehditään ensin ja tätä toistamme edelleen pitääksemme sen aseman ylempänä.Luonteet näillä kahdella on kuitenkin kuin yö ja päivä. Tico tyytyy siihen mitä saa ja toimii järjen mukaan siinä missä Kisu menee ja luulee tekevänsä juuri niin kuin haluaa yleensä sieltä sieltä mistä aita on matalin. Tico tyytyy elämään paikassa mikä sille on osoitettu ja ottaa vastaan huomiota silloin kun itse haluaa ja pyytää. Kun Kisu ei tunnu taas saavan huomiota ikinä tarpeeksi.Niiden luonne erot huomaa hyvin siitä että jos ne makoilevat lattialla. Ticoa lähestyessä ja silittäessä se yleensä havahtuu heti istumaan ja katsoo syville silmiin että pyysinkö sinua rapsuttamaan. Kisua lähestyessä se heittää välittömästi selälteen aivan kuin sanoen "oi ihanaa ihana ihminen tuli rapsuttamaan minua prinsessaa".Kotiin tullessa jää Tico suosiolla odottamaan että omistajat tulevat väljempään tilaan Kisun jo väkisin ollessa häseltäessä eteisessä ja antamassa pusuja kaikille.

Kuitenkin..Olimme viikonloppuna lenkillä molempien koirien kanssa. Tico oli minulla ja avopuolisollani oli Kisu. Pysähdyimme juttelemaan tuttavieni kanssa. Havaitsin lähestyvän koira kaksikon ja myös Tico ehti huomata nämä ja jännittyi välittömästi joten osasin arvata että näistä tulevista nelijalkaisista ei tykätä. Siirryin sen kanssa hieman kauemmas odottamaan ja yritin kiinnittää huomiota muualle. Ohitse meni kaksi koiraa joiden toinen omistaja jäi toisen koiran kanssa kärkkymään meidän kohdalle ja päästi koiran Kisun luokse kysymättä mitään. Kisu tietysti pyrki heti tutustumaan. Tässä vaiheessa Tico jännittyi uudelleen vaikka olin hyvän matkan päässä. Se hermostui ja nosti rähinän. Sijaistoimintana yritti reijittää housun lahkeeni. Vaistomaisesti karjaisin kovemmin kuin mitä Tico rähisi ja se vaimeni ja lopetti samantien. Vieras koira omistajineen jatkoi matkaa. Tämän jälkeen Tico pyrki pääsemään Kisun luokse ja haisteli sen kokonaan läpi. Tämä reaktio on tapahtunut kerran aikasemminkin vastaavassa tilanteessa. Tällöin tosin Ticokin sai tutustua tähän vieraaseen koiraan mutta hermostui heti jos Kisu sähelsi vieraan koiran luokse.
Olenkin miettinyt onko parempi jos molemmat ovat lenkillä samaan aikaan että jos ei molemmat niin sitten ei kumpikaan. Ja tulisiko aina toimia näin.
Kokeeko Tico tilanteen häntä syrjivänä vai uhkaavana kun vieras koira pääsee hänen "pikkusiskon" luokse eikä hän pääse tilanteeseen puolustamaan tai mukvaan vai kokeeko hän ylemmän asemansa sorretuksi tms. Tico ei nimittäin aina reagoi näin vaan välillä taas sovussa tutustuu Kisun kanssa toisiin koiriin pitämättä tilannetta sen kummoisempana. Joten minulle on jäänyt hieman epäselväksi mistä tämä reagointi johtuu. Vai onko Kisun läsnäololla tässä tilanteessa mitään merkitystä. Onko syynä vain Ticolle iskostunut reaktio, se kun räjähtää lenkeillä välillä yksinäänkin ollessaan eikä siedä kaikkia koiria edes hyvän matkan päästä vaan pyrkii machoilemaan. Oliko Kisun hyvin hyvin tarkka tutkiminen vain sen tapa katsoa kukas se vieras koira olikaan. Kisu kun sen kanssa pääsi nuuskuttelu etäisyydelle.

Periaatteena on ollut että haistelemme hihnassa vain tuttuja koiria jos niitäkään mutta kaikki eivät ajattele samalla tavalla ja kysy ensin saako haistella vaan päästävät koiran pitkällä hihnalla tulemaan luokse "Ei tämä on ihan kiltti, se haluaa vain leikkiä" eivätkä millään tahdo ymmärtää että omani eivät ole välttämättä samalla aalto pituudella. Ja kun olen pyrkinyt siihen ettei Kisu ja Tico keskenäänkään hihnoissa riehu.

Tällä hetkellä talossa vilisee toinenkin kippura hetken aikaa. Kisun emä Koru on meillä hoidossa viikon verran. Todella hellyyttävä tapaus! Aamulla kun Koru kuuli kelloni soivan se odotti vinkuen makuuhuoneen ovella röhkivä possu suussaan niin iloisena että.
Ei voi kuin hymyillä heti aamusta kun kaksi marjaa mustikka ja mansikka on heiluvine kippuroineen vastassa. Ja kieltämättä tytär on hyvin monessa asiassa aivan kuin äitinsä.

Elisa

tiistai 18. marraskuuta 2008

Pupu ralliako

Oikealta nimeltään siis canicrossia tai meidän kohdalla varmaan puhuisin vielä "canicrossista" tai vielä paremmin "flexi hölkästä".

Olen itse ollut aina liikunnallinen ihminen ja nautinkin ulkoilusta sekä liikunnasta melkein missä muodossa vain. Koira tuo tietenkin lisä liikuntaa ja on se "pieni paha" joka kaato sateellakin pakottaa omistajansa lenkille vaikka kuinka joskus laiskottaisikin. Minulle ei kuitenkaan riitä pelkkä kävely lenkki päivässä vaan yleensä sitä tulee tehtyä muutakin (juoksua, vesijuoksua, pyöräilyä yms)
Olenkin harmitellut kun haluaisi mahdollisimman paljon viettää aikaa ja touhuta koiran kanssa mutta silti on pakottava tarve päästä kunnon rääkille. Ticon kanssa yritin useasti juosta lenkkejä. Ongelmaksi muodostui vain se ettei tämä kiinnostanut koiraa pätkääkään. Piti saada nuuskia juuri kun omistaja pääsi vauhtiin ja jos alkoi laiskottaa pistettiin neljä jarrua päälle. Välillä jos tuntui että nyt se innostui niin lähti vauhti liian rajuksi ja tulksena hepuli. Joten päädyin helpompaan ratkaisuun ja käytin koiran ensin pitkällä lenkillä ja lähdin sitten itse vasta reippaalle juoksu lenkille. Monen monta kertaa yritimme treenailla mutta Ticoa ei vain oikein kiinnostanut juosta silloin kun pyydettiin vaikka muuten sen kanssa lenkkeilläänkin paljon mutta kävely tahtia.

Nyt kun on oma huusholli pyöritettävänä tuntuu että päivän tunnit katoavat niin nopeasti ettei ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisi. Kisulle tietenkin haluaa suoda mahdollisimman paljon aktiviteettia työpäivän jälkeen. Olemmekin aloittaneet Kisun kanssa pikkuhiljaa treenailemaan josko siitä saisin lenkkikaverin juoksulenkeille jolloin saisi samalla lenkitettyä omistajan sekä koiran. Energiaa ja intoa Kisulla riittää vaikka muille jakaa. Aluksi juoksuun lähtö aiheutti valtavia hepuleita ja lahkeissa roikkui irvistelevä shiba tai edessä pompittiin kippura keikkuen että hauska leikki pysähdy jo. Alkuun kävellään sen aikaan kunnes kiireisimmät tarpeet on hoidettu ja saatu lihaksia lämpimämmäksi ja sitten aloitetaan juokseminen pikkuhiljaa. Alkuun oli vaikea saada Kisu pysymään rullaavassa liikkeessä, hajut kun veivät kaiken huomion. Tästä päästiin eroon juoksemalla alkuun pätkissä ja välillä kävellen. Sitten oli jo intoa niin paljon että Kisu säntäili kuin päätön kana fleksin pituudelta edestaas kun me hölkättiin 4km taisi Kisulle saldoksi tulla ainakin 8km. Käyn itse hölkkäämässä kolme kertaa viikossa ja nyt alkuun on Kisu ollut kerran pari mukana ja tällöin juostaa tasaisissa pätkissä.
Eilen ollessamme taas lenkillä (n.6km) saimme huomata kuinka vieressä Kisu ravasi kauniisti täysin samaa tahtia. Ei vetänyt ei hidastellut ei edes yrittänyt roikkua lahkeissa vaan juoksi iloisena omistajien kanssa. Lopuksi otettiin vielä hienon suorituksen päälle riekkumis hetki märällä samalleella.

Tästä minä innostuneena katselen jo juoksu valjaita jospa aloittaisimme kunnolla kerran/pari viikossa juoksemaan yhdessä ja olen tutustunut canicrossin maailmaan pienin askelin. Saa nähdä mihin tässä päästään vai päästäänkö mihinkään. ;)

Illalla venyteltiin yhdessä ja Kisu nautti ketarat kohti taivasta kun hieroin reippaan urheiliamme lihaksia. Illalla Kisulle maistui uni jo hyvin aikaisessa vaiheessa.


Elisa

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Hurja metsästäjämme

Viikonloppu oli hyvinkin kippura täyteläinen.

Lauantaina Tico tuli kylään ja riemu oli rajaton kummankin osalta. Kaverukset painivat koko ajan ollessaan meillä.

Kisun ensimmäin saalis!
Illalla iltalenkin yhteydessä puolisoni havaitsi nurmi alueella valtavan hiiren tai rotan. Minä tietenkin usutin Kisua heti kimppuun, pitihän se testata löytyykö siltä oikeasti viettiä. Kisu ei alkuun ymmärtänyt mikä tässä on jujuna kunnes vietit ottivat vallan. Hiiren noustessa takajaloilleen ja säkättäen pysähtyi Kisu hetkeksi harkitsemaan kunnes teki ratkaisevan etutassuilla henki pois liikkeen ja hiiri jäi sille tielle. Hurja saalis ja vaikka tarinalla ei ollut kovin kaunis loppu niin olen ylpeä hurjasta metsästys kisustani!

Sunnuntaina suuntasimme shiba miittinkiin Helsinkiin. Paikalla oli neljä shibaa Kisun lisäksi (Chibi, Yaya, Mitsu ja Sada). Puistossa jaksettiin painaa menemään hieman sateisesta säästä huolimatta. Kerrankin seurana puistossa oli koiria jotka ymmärsivät Kisun leikkejä. Yleensä se vetelee spurtteja yksinään toisten katsoessa että mitäs tuo tekee kun vain shiba voi ymmärtää toisen shiban leikkejä.

Kuraisen ja hiekkaisen shiban kanssa jatkoimme matkaa nuuksioon appiukon luokse isänpäivää juhlistamaan. Kisu pääsi myös vihdoin kunnolla tutustumaan appiukon nelijalkaisiin kavereihin. Yhteen ravuriin Santtuun ja poneihin Timppaan & Iivariin. Santtu ja Iivari olivat kovinkin Kisusta kiinnostuneita. Kisu on ennenkin tavannut Santun mutta koska tuolloin oli hyvin pimeää ei Kisu oikein ymmärtänyt mistä tässä oli kyse ja Santtukin vain puhisi johon Kisu vastasi aivastelemalla. Nytkään eivät nuo Kisun mielestä "isot ja haisevat koirat" herättäneet suurta ihmetystä. Niitä nuuskittiin ja sitten vain ihmeteltiin olivathan ne melko tylsiä Kisun mielestä kun vain söivät heinää. Santun lähtiessä metsä lenkille taisi Kisu vasta ymmärtää minkä kokoisesta eläimestä oli kyse koska sylissäni tärisi erittäin valpas shiba ;)

Elisa ja hyvin uupunut matkaaja Kisu

torstai 6. marraskuuta 2008

Yksin kotona shiba

Kuinka moni koiran omistaja miettii mitähän se koira siellä kotona yksin ollessaan touhuaa? Nukkuuko se vain, uikuttaako se ovella, pelkääkö kaikkia ääniä, haukkuuko postimiehelle yms. Kisulle osuu tälle kuukaudelle pari kertaa viikossa melko pitkiä päiviä olla yksin kotona. Mieheni opiskellessa ja minun ollessa töissä.

Shibat ovat yleensä melko itsenäisiä. Viihtyvät yksin ja omissa oloissaan. Eikä meillä ole ollut minkäänlaisia ongelmia yksinoloon totuttamisessa oikeastaan kummankaan kohdalla. Tietysti fiksu shiba keksii kaikenlaista viihdykettä itselleen.
Ticon kohdalla se tuntui kuitenkin helpommalta. Asuinhan isossa omakotitalossa jossa ei porraskäytävän äänet tai yläkerran norsulauma häiritse. Kisun kohdalla kuitenkin jännitin enemmän miten yksin olo sujuu. Meillähän asuu yläkerrassa norsulauma tai ainakin kantapää kävelyn maailmanmestarit. Eteisessä ei ole kuin yksi ovi joten käytävästä kuuluu kaikki meteli hyvin voimakkaasti. Ja odotinkin kauhulla koska postiluukista tipahtaa lappu kuinka asunnosta kuuluva ikkunoita särkevä kiljunta kantautuu koko Espoon alueelle. Ainakaan vielä sitä ei ole onneksi lattialle tipahtanut.
Ticosta tiedän että yksin olessaan se nukkuu sohvalla ketarat kohti taivasta kun normaalisti sohville ei saa mennä. Pitäähän se tilaisuus käyttää hyväkseen kun kukaan ei ole komentamassa alas. Hyvin monta kertaa sen on yllättänyt kotiin tullessa kuorsaavan sohvan nurkassa niin että silmän valkuaiset vain näkyy ja sitten ilme on "millon sä kotiin tulit". Voisin siis sanoa ettei omista koiristani ainakaan ole vahtikoiriksi. ;)

Kisu on hieman enemmän stressaavampi yksin ollessaan ja onhan se vielä hyvin nuori. Olen jättänyt sille mahdollisimman paljon aktiviteettia mutta välillä pitää kokeilla kaikkea uutta. Meidän on pitänyt pitkään asettaa kamera asuntoon jotta voitaisiin katsoa mitä se siellä touhuaakaan. Ei olla vain vielä saatu aikaiseksi. Voin siis vain kuvitella mitä se pieni maantiekiitäjä siellä touhuaa.
Välillä kotiin mennessä on vastassa tylsyyden merkkejä, nämä ovat tosin vähentyneet iän myötä. Kerran iso palmu kasvini oli kynitty varresta aivan kuin majava olisi käynyt vierailulla (onneksi kyseessä ei ole myrkyllinen kasvi), pipostani oli tupsu purettu ja kengistä kaivettu kaikki pohjalliset ulos (ah ne varmasti tuoksuu niin hyvälle), eräällä kerralla vastassa oli vaaleanpunaisin kakkapussein koristeltu asunto jossa pussia oli vedetty yli ja ali kaiken mahdollisen, kerran koetettiin maistaa mitä lappusia sieltä postiluukusta tiaphtaa lattialle kun onhan ne pikkunaskalit varmasti paremmat silppurit kuin oikea paperisilppuri (lähinnä hauskan tilanteesta teki se että laskujen joukosta Kisu oli osannut valita juuri tv- lupamaksun, arvatkaa harmittiko?). Yleensä se kuitenkin nukkuu koko päivän ja vastassa on alkuun venyttelevä ja uninen kippura.

Välillä lähtiessämme töihin se katsoo ovella kyynel silmäkulmassa alta kulmien kun saatammekin jättää hänet yksin ja huokaisee syvään. Toisinaan taas koira kuorsaa jo pedillään eikä huomaa lähtemistämme. Välillä on kasvoilla viekas ilme että lähtekääpäs nyt hophop niin minä pääsen pitämään hauskaa.

Mitä sitten tapahtuu kotiin tullessa?
Kuvitelkaa pieni koira yksin kotona itkeämässä kuinka omistajat saattoivat jättää sen yksin. Voiko olla suloisempaa kuin shiban vastaanotto seremonia? Syliin heittäytyy koira jonka korvat menevät uimalakki asentoon, silmät aivan sikkuralle, kippura vispaa niin että irti meinaa lähteä, syvältä mahasta kuuluu urinaa, saamaan aikaan pitää saada jotakin suuhun ja koira tekee kaikkensa päästäkseen tepsuttamaan jalkojesi välistä.
Molemmilla shiboillani vastaanotto on yleensä tälläinen, shiboille hyvinkin tyypillinen. Kisulla lisättynä vielä taukoamaton kiljunta ja rääkyminen kun arvon prinsessa on joutunut olla yksin kotona, kuinka saatoimmekaan.

"Tylsä päivä,surullinen päivä, turhauttava päivä,mutta kaikki tuntuu niin valoisalta,kun pieni,pörröinen olento heittäytyy syliisi ja kertoo kuinka kovin iloinen se on, kun olet kotona."

Elisa

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Noniin, nyt on Kisunkin debyytti näyttely kehässä takanapäin. SSKY:n järjestämässä pentunäyttelyssä. Tuomarina oli Englannista Sheena Easton. Shiboja oli paikalla 4 kpl.

Kisu oli ainut baby luokassa (5-7kk). Olen tyytyväinen Kisun käyttäytymiseen vaikkakin liikkeet olivat vaikeita arvioida kun neiti veti kuin höyryjuna ;) Tuomari kuitenkin tykkäsi Kisusta.
Omaan esittämiseeni en ole yhtään niinkään tyyvyäinen. Aamu alkoi jo sillä etten saanut klo 6.00 jälkeen nukuttua kun perhoset pyöri vatsassa. Kehään mennessä se paheni kun aivan tärisin. Ja se että kehässä kaikki tapahtui hieman oudossa järjestyksessä sekoitti päätäni enemmän (mentiin suoraan pöydälle eikä kierrosta ympäri niinkuin yleensä vaikka ainoita oltiinkin). Kisua jännittämiseni ei tuntunut onneksi haittaavan se vain oli kiinnostunut kaikesta muusta ympärillä. Helpotti huomata ettei häntä laskenut edes pöydällä.
Näytteypaikka oli kieltämättä melko kehno. Liukkaat lattiat joissa omistajat kaatuilivat ja alue oli todella ahdas.

Arvostelu oli mielyttävää luettavaa:
"Nice head. Pleasing eyes. Good earset. Would like a little more tan-markings on the face. Nice typeline on stand. Good tailset. Unfortunately, didn´t want to move today."

Tuloksena baby luokan 5-7kk 1.


Kisu sai myös hienon uuden vaaleanpunaisen pannan ja hauskan uuden piippa lelun. :)

Me jatkamme treenaamista. Hyvä maku jäi suuhun päivästä jännittämisestäni huolimatta.

Elisa

maanantai 13. lokakuuta 2008

Sirkus koiriksiko

Olen molempien koirien kohdalla aloittanut melko nuorena treenaamaan niiden aivonystyröitä temppuilun avulla. Pikku temppuilu lyhyinä pätkinä on hauskaa puuhaa kummallekkin sekä kuluttaa uskomattoman hyvin pienen koiran energia varoja. Kunhan vain itsekin muistaa ettei pieneltä pennulta voi suurta odottaa.

Joidenkin olen kuullut pitävän koiriani jopa kouluttamattomina kun ne eivät aina istu,seuraa tai tule luokse heti vain omistajan pyynnöstä. Tässä asiassa molemmat koirani ovat niin shiboja kun vain voi olla.
Shibalta puuttuu ihmisen mielyttämis halu. Siinä missä joku toinen rotu häntä heiluen touhuaa kaikkea mitä omistaja vain pyytää siksi että tietää omistajan tykkäävän ja tulevan iloiseksi. Niin tässä tilanteessa shiba harkitsee ja tuumii kaksi kertaa "mitä minä tästä hyödyn?". Toki joillekkin riittää palkinnoksi sekin että omistaja tulee iloiseksi mutta ei se ainakaan omieni kohdalla yleensä riitä, mutta en halua yleistää.
Shiba on siis erittäin fiksu, se ei tee mitään ellei siitä itse jollakin tavalla hyödy ja tästä syystä motivointi onkin temppuillessa hyvin tärkeää.

Tico on aivan uskomaton temppuilussa (en siis puhu toko-liikkeistä vaan temppuilua vain omaksi huviksi). Se on aina ollut helppo motivoida jos ympärillä on vain rauhallista ja palkintona on jotakin mieleistä. Tico on erittäin oppivainen ja aivan kuin osaisi lukea pelkästä ajatuksesta mitä haluan sen tekevän uusia temppuja opetellessa. Se osaa nopeasti yhdistää: käsky-oikea toiminta-palkinto. Välillä tosin temppuilu menee malttamattomaksi ja koko temppu skaala käydään läpi ennen kuin käskyä ehtii antaa. Tällöin pidetään tauko ja otetaan uudelleen hetken päästä.

Kisun kohdalla vaadittiin jo omistajaltakin hieman kärsivällisyyttä, tosin en pennulta odotakkaan heti mitään suurta. Aloitin ihan perus liikkeellä "istu". Kisu on melko malttamaton "kaikki heti nyt mulle tyyppiä" (niin kuin välillä omistajansakin ;)) ja usein pyrkii menemään sieltä mistä aita on matalin. Siinä missä Tico oppi kahdesta kerrasta yhdistämään mitä haen "istu" käskyllä. Kisulla vaati hieman enemmän harjoittelu kertoja. Se ymmärsi kyllä mitä hain mutta peppu pysyi maassa sen tuhannes osa sekunnin. Kisulle pitää tehdä pieniä harjoitus kertoja mutta useasti. Sillä muutaman toiston jälkeen alkaa sijaistoimintojen tekeminen ja harjoittelu menee levottomaksi, Kisu on siis hieman malttamattomampi.
Tico jaksaa toistoja pidempiäkin aikoja jos on jotakin mieleistä palkintona.

Kun saimme muutamia perus temppuja opetettua Kisulle (istu,maahan yms) on se alkanut enemmän ja enemmän kiinnostua temppuilusta ja onkin oppinut paljon lisää. Myös kärsivällisyyttä ja malttia on tullut iän myötä paljon lisää. Eikä enää pieni häiriö tekijä ole esteenä Kisulle (kuten esimerkiksi kamera). Testasimme eilen ihan huvin vuoksi koko sarjan läpi ja kieltämätti olen ylpeä pienestä maantiekiitäjästä joka innoissaan kippura heiluen tekee temppuja. Tässä hieman todisteita:


"Istu"
"maahan""ylös"
"Tassu"
"Give me five"

Ja temppuilun lopuksi tietysti kunnon tuuletus onnistuneen yhteisen suorituksen kunniaksi!

"JEE!"

Ei me ehkä sirkukseen viellä näillä pyritä mutta en voi olla kuin ylpeä :)

Elisa

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Voittamattomia pelkoja

Kisulla on mörköiän piirteitä ollut esillä jo jonkun aikaa kuitenkin se on rohkaisun avulla aina näihin mörköihin tutustunut ja todennut ettei niissä ollutkaan mitään pelättävää.
Eilen se taisi kohdata kuitenkin suurimman pelkonsa.

Suurta pelkoa nimittäin aiheutti kumista valmistettu leijuva möykky, ilmapallo! (Kyllä aivan oikein, ilmapallo)
Sain töissä postissa käytyäni matkaan mainosilmapallon joka oli täytetty heliumilla. Siinä palloa kantaessani tuumin mielessäni että täytyy viedä se kotiin sillä oletin meidän iloisen kippuran tykkäävän tai edes kiinnostuvan uudesta tuttavuudesta.

Kun astuin ovesta sisään ei Kisu edes huomannut koko palloa. Kun näytin palloa sille ei se välittänyt mitään. Kunnes, päästin irti narusta ja pallo kohosi kattoon ja leijaili hiljalleen. Järkytys alkoi hetken tuijottelun jälkeen. Häntä valahti koipien väliin ja Kisu työnsi päänsä piiloon niin että vain kippura näkyi sohvan kulman takaa. Yritimme tutustuttaa Kisulle tätä pelottavaa "mörköä" ja kävi se sitä nuuskimassa eikä ollut moksiskaan.

Kävimme päivälenkillä ja puistossa riehumassa kavereiden kanssa. Saavuttuamme jälleen sisälle jäi Kisu paikalleen kynnyksen ulkopuolelle. Askeltakaan ei ottanut. Kun saimme sen jälleen sisälle se kulki seiniä pitkin aivan köyryssä tuijottaen tiiviisti kattoa ja etsien tätä leijuvaa mörköä kaikkialta asunnosta. Päätimme hävittää pallon ettei se vain poksahda pienessä asunnossa ja aiheuta enempää järkytystä. Koko illan Kisu kulki varoen ettei vain tämä valkoinen kauhu leijaile lähelle tai pääse yllättämään kulman takaa.

Aamulla pelot oli kuitenkin unohdettu ja vastassa oli erittäin leikkisä ja pirteä Kisu.
En oikein keksinyt mikä tässä ilmapallossa herätti niin suurta pelkoa. Kisu yleensä on kovin rohkea tutkimaan kaikkea uutta. Liekö pallo oli sähköinen tai muuten vain ei ollut tutustumisen arvoinen.

Ilmeisesti Nalle Puhin sanonta "Jos omistaa ilmapallon, ei voi olla surullinen" ei päde ihan kaikkiin.

Elisa

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Trombi ja hurrikaani

Shiba hepuli on kaikille shiban omistajille varmasti tuttu juttu. Meilläkin se on päivittäistä.

Kisu saa hepuleita vielä hieman harvemmin, tai vaimeammin. Tosin silloin kun Kisu päättää hepuloida, pysähtyi koko koira puiston nelijalkaiset riviin katsomaan että mitä se touhuaa. Kun Kisu veti rallia ympäri puistoa aivan omissa maailmoissaan.
Tico kohdalla se on osa jokapäiväistä pitkää lenkkiä. Usein ihmiset pysähtyvätkin katsomaan "Voi herttinen onko se ihan pentu?" Kun koira mörisee, pyörii tuhatta ja sataa jahdaten häntäänsä tekisi välillä mieli sanoa "Juu-u se on ihan pentu vasta". Sillä ihmiset katsovat minua erittäinkin murhaavasti jos totean niin kuin asia oikeasti on että "Ei ole pentu enää, se on jo kolme vuotias" sillä tähän yleensä saan vastaukseksi pyöreitä silmiä ja kysymyksen "Miksi ihmeessä se sitten noin tekee?".

Toisaalta minusta on niin hulvattoman hauskaa katsoa kun tuo köntys päästelee ylimääräisiä höyryjään taivaan tuuliin juoksemalla häntä putkella kuin päätön kana. Koira selkeästi nauttii ja sillä tuntuu olevan niin hauskaa että minulle aivan sama jos muut luulevat kippurani olevani jotenkin päästään viallinen, sehän on vain shiba. Se on kuitenkin aivan kuin jokin nappi naksahtaisi pois paikaltaan niiden pääkopassa. Se on hetken hurmio kun annetaan kaikkensa ja tehdään vapautuneest mitä halutaan eikä yleisöstä välitetä. Hepuli alkaa meillä yleensä parilla juoksu askeleella. Pienikin nurmi alue tai avoin alue niin jo pyörähtää silmät ympäri ja kiitävä kippura lähtee käyntiin. Hepuliin liitetään myös aina shiba-äänähdyksiä jotka tehostavat hurmoksen fiksuutta.


Hepulin jälkeen hieman ravistellaan turkkia ja palataan taas ylvääksi omaksi itsekseen. Matka jatkuu nenä pystyssä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Mutta mitä tehdä kun kaksi kippuraa saa hepulin samaan aikaan kesken lenkin? Molemmat innostavat toisiaan entistä enemmän ja jos yksi kippura saa hepulin aikana maan pöllyämään kuin pieni trombi niin miten sitten kaksi samaan aikaan, hurrikaani?


Meillä on kuitenkin pyritty siihen sääntöön ettei flekseissä leikitä toisten koirien kanssa. Fleksi voi saada pahaakin jälkeä aikaan. Tästä syystä oli pakko yrittää hillitä tilannetta pitämällä edes toista paikallaan. Mikä on melko hankalaa kun molemmat sulkevat järjenjuoksun hepulinsa ajaksi ja hallittavanani oli kaksi päätöntä kanaa, mahdotontako.

Tässä tilanteessa sain ihmisiltä merkitseviä katseita puistossa syystä että he luulivat näiden kahden oikeasti syövän toisensa. Mörinät ja murinatkin olivat sen mukaisia.

Kyllä, nehän ovat melkoisia petoja. Kisuhan nauttii Ticon kokoisia koiria välipalaksi. ;)

Elisa

maanantai 29. syyskuuta 2008

Prinsessan päiväkirja osa2

Listaan päiväkirja muodossa Kisun hassuja tempauksia tai keksintöjä mihin törmäämme päivittäin.

Rakas tassukirja:

"..Kuka tahansa koira pitää näitä enemmän kuin mielellään.." (Lainaus eräältä koirien villapaita kauppiaalta)
- Minun kauniin turkkini peitoksi ei saa laittaa mitään vaatekappaleita muistuttavaakaan elleivät ne ole vaaleanpunaisia ja sisällä timantteja.
Ostin valmiiksi odottamaan juoksupöksyt ja niitä piti kokeilla jotta istuvat hyvin. Kisun järkytys oli sanoin kuvaamatonta. Se seisoi keskellä lattiaa korvat luimussa, jalat harallaan ja uskalsi vain liikuttaa silmiään ympäriinsä. Heti kun otin pöksyt pois piti yrittää päästä hampain käsiksi näihin kauhupöksyihin. Eivät siis selkeästi olleet Kisun tyylille sopivaa. Olisi varmaan pitänyt ostaa kaupasta ne satiiniset, viininpunaiset ja pitsireunaiset pöksyt.

Ostin myös viikonloppuna heijastinliivit Kisulle jotta ulkona liikkuminen näin syksyn hämärällä olisi turvallisempaa. Järkytys oli vielä suurempi. Olihan tämä järkyttävä riepu oranssi väriltään. Puin ne päälle lenkille lähtöä varten. Kisu jähmettyi samallalailla ja uskalsi vain liikuttaa silmiään. Askeltakaan en ota en varmana. Ovesta kun vihdoin pääsimme ulos piti metrin välein pysähtyä irvistelemään ja repiä tätä kapistusta pois. Kunnes saavuimme nurmi alueelle. Kisu meni makaamaan keskelle märkää nurmea ja heitti etutassut taakse ja työnsi itseään eteenpäin takatassuilla yrittäen samanaikaisesti puikahtaa pois liivistä. Näky muistutti lähinnä heijastinliiviin pukeutunutta mursua!
Pikkuhiljaa totuttelemme näihin. Heti liivit pois otettua alkaa häntä heilua ja mennään tuhat ja sata lasissa.

-Kuuloni on mitä loistavin mutta se on vain valikoiva.
Kisulla on selkeästi menossa vaihe "En omista korvia". Koirapuistossa huvitusta on herättänyt (siis muille kuin omistajille) se kun yritämme lähteä puistosta pois. Muistan hyvin kuinka Ticolla oli vaihe "En kuule jos en halua kuulla". Omistaja seisoo portilla ja huutelee. Koira viipottaa ohitse metrin päästä eikä ole huomaavinaankaan tai juoksee jonkin toisen ihmisen luokse. Tai sitten pysähdytään 10 metrin etäisyydelle korvat höröllä "Sä näät mut ja mä nään sut, niin ei mun tarvitse sinne tulla". No tämä vaihe on ollut yleensä ohitse menevää.


- Miksi olen kasvanut isoksi?
Kisulle ehkä suurin järkytys on ollut se ettei se mahdu enää sohvan alle mönkimään. Vielä viikko sitten oikein yrittämällä se sai sinne itsensä mahtumaan mutta poistulo olikin toinen asia. Kaikin tavoin ja kaikinpäin yritetään sinne änkeä mutta en enää mahdu sinne. Sitten maataan masentuneena pää sohvan alla ja katsotaan alta kulmien "Miksi olette menneet ostamaan matalemman sohvan?"

- En ole unikeko. Kauneus unet kuuluvat jokaisen prinsessan päivään.
Sunnuntai iltana kuuntelimme puolisoni kanssa mistä ihmeestä tuo meteli kuuluu että mitä ne naapurit mesoavat. Kunnes tajusimme äänen kantautuvan sänkymme alta. Kisu kuorsasi oikein miehekkäästi läpi yön. Aamulla kun omistajat ponkaisivat pystyyn käänsi Kisu vain kylkeään. Kun menimme herättämään aamu lenkille saimme merkitseviä katseita "No en varmaan nouse maanantaina klo 6.30 ulos" ja sitten se käänsi itsensä ylisöpöön asentoon tassut kohti taivasta "Onko pakko jos ei haluu? Viisi minuuttia vielä jooko"

Elisa ja Kisu

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Lähes kaltaisiamme

Shiboissa yksi lempi luonteen piirteistäni on oman arvonsa tuntemus, viekas ylpeys ja salakavala itserakkaus. Ne tietävät kuinka komeita ja vahvoja ovat ja kuinka koko maailma on heidän. Shibat osaavat myös erittäin hyvin hyödyntää tämän piirteen.


Tico on aina osoittanut hyvin selkeästi kuinka hän tietää olevansa komein, mahtavin ja upein. Ticon katsoessa peiliin, näkee se siellä dinosauruksen. Katsoo itseään nokka pystyssä, ah kun olen komea. Se nousee hyvinkin helposti omistajan pienestä virheestä ylemmäksi ihmistä ja saa tehdä ison työn saadakseen se uskomaan uudelleen miten se järjestys meneekään. Ticon murkkuikä ja kokeilu ikä kesti 2 vuotta. Jonka aikana kokeiltiin päivittäin miten se järjestys pitääkään olla. Saavutettuaan 3 vuoden iän, alkoi luonne hieman pehmitä ja alta paljastui paikkaansa talossa hyvin tyytyväinen poika. Nallemaisen kuoren alta löytyy kuitenkin ne vanhat luonteen piirteet edelleen eikä niitä epäillä hyödyntää. Helppo koira Tico ei ekaksi koiraksi ole ollut todellakaan mutta sitäkin palkitsevampi ja mahtava.

Olen todennut tämän piirteen tulevan esiin shiboissa hyvinkin eri tavalla. Hoitoshiboillakin oli kaikilla omanlaisensa tapa tuoda esille kuinka he ovat lähes ihmisiä mielestään tai ainakin samalla tasolla.

Sen olen huomannut olevan yleensä yhteistä että se oma omistaja on shiballe palvonnan kohde ja siihen luotetaan 110%:sti kun arvojärjestys on saavutettu ja luottamus on molemminpuolista. Esim. Seuratessani kerran vierellä seuraamis harjoituksia missä ensin meni sekarotuinen koira. Se napitti namipalaa ja seurasi hienosti vierellä. Se kuitenkin katsoi vähän väliä itse eteensä ja minne oli kävelemässä.
Tuli shiban vuoro ja shibahan ei nähnyt kuin namipalan ja omistajansa. Tuijotti kokoajan ylöspäin kertaakaan katsomatta eteensä. Luotti siis omistajaansa "sokeana" ja tiesi sen varmana ettei omistaja johdata häntä kävelemään minnekkään vaara tilanteeseen.

Tico on juuri sen luonteinen kun shibaa 4 vuotta sitten harkitsiessani oletinkin shiban olevankin.
Kisu on hieman erilaisempi tapaus, sillä on erilainen ja viekkaampi tapa osoittaa kuinka tietää olevansa koko maailman keskipiste. Tähän asti Kisu on osoittanut olevansa vain hyvin onnellinen pieni pentu joka rakastaa kaikkia ja kaikki rakastaa häntä, onhan se maailman söpöin. Esimerkkinä kuinka neiti istui sohvan reunalla tuijottaen tiiviisti lattiaa. Oli siis itse hypännyt sohvalle ja sohva ei kovin korkea ole. Alkoi kiljuminen kurkkusuorana ja erittäinkin dramaattisesti kuinka hän ei uskalla hypätä sohvalta alas, nostakaa arvon prinsessa. Kun menin viereen ja osoitin että neiti on vain hyvä ja hyppää itse hyppäsi se samantien alas.

Olenkin yrittänyt vertailla tai lähinnä seurailla näiden luonne eroja alusta asti ja kaikki jotka ovat molemmat tavanneet ovat sanoneet "Nämähän on kuin yö ja päivä", niinhän ne ovatkin (ovathan eri sukupuoltakin josta jotkut erot johtuvat). Tarkkoja eroja luonteissa ei kuitenkaan voi vielä todeta koska Kisu on vasta 4,5kk. Molemmat ovat hurmaavia tapauksia mutta kuitenkin hyvin samanlaisia tietyiltä piirteiltään sillä ovathan molemmat shiboja.

Tausta näihin ajatuksiin putkahti esille eilen koirapuistoilun jälkeen. Olemme alkaneet käydä Kisun kanssa läheisessä koira puistossa. Ensimmäisellä kerralla ei seurassa ollut muita koiria ja treenasimmekin tämän ajan luokse tuloa joka toimi mainiosti.
Eilen paikalla oli myös karvaisia kavereita. Kisu oli alkuun hieman epävarma ja kippura laski alas. Hieman tuumailtuaan se päätti repäistä shiba hepulit ja juoksikin kuin hölmöläinen. Muiden katsoessa silmät pyöreänä että mikä tuolle tuli. Koirat jatkoivat riehumistaan ja minä jutustelin toisten koirien omistajien kanssa. Hetken päästä keskustelu rinkiimme liittyi eräs nuori neiti hyvinkin topakkana. Kisu siis istahti ihmisten väliin, tuijotteli ihmisiä aivan kuin myötäillen keskusteluun ja sitten tuhahti jatkaen tuijottamista ja oli aivan kuin olisi todennut "Keskustellaan me IHMISET täällä sillävälin kuin nuo koirat meuhkaavat ja riehuvat"
Minä en voinut kuin nauraa, tilanne oli melkoisen koominen. Tilanne kertoo mielestäni melko paljon shibojen luoteesta. Myös eräs hoitoshiboistamme nousi usein puiston penkille ihmisten viereen istuskelemaan ja katsomaan kun nuo toiset leikkivät.

Piti vain purkaa ajatuksia tarinaksi ja jakaa tuo koominen tapahtuma eiliseltä. :)
Elisa

torstai 11. syyskuuta 2008

Sydämein lyö pum pum pum

..Kisulla todettiin ensimmäisissä rokotuksissa sydämestä kuuluvan pieni sivuääni jonka epäiltiin vahvasti olevan pennuille hyvinkin yleinen lisä ääni. Tällöin meille sanottiin sen katoavan varmasti seuraaviin rokotuksiin mennessä. Tehorokotuksissa 14 vko:n iässä ääni kuului kuitenkin edelleen. Tällöin asiaa tutki eri lääkäri eikä hän voinut ennustaa äänen muuttumista suuntaan tai toiseen. Huoli kuitenkin nousi omistajalle.
Mitä jos se on pysyvää? Mitä jos koira kärsii samoista asioista kun minä sydämeni kanssa? Tälläisissä tilanteissa minä hyvinkin helposti reagoin liiankin voimakkaasti ja huolestun, ainakin kaikki jotka minut tuntevat tietävät sen. Omasta kokemuksesta kuitenkin tiedän että sydämeen liittyvät vaivat on otettavat vakavasti.

Rabies rokotuksiin meidät ohjattiin varaamaan aika lääkärille joka äänen totesi ensimmäisenä. Kävimme eilen hakemassa rabies rokoituksen ja ainakin minua kovin jännitti kuulla ja odottaa tietoa. Tuntui ikuisuudelta kun lääkäri hyvinhyvin tarkkaan kuunteli. Pitkä kestoinen kuunteleminen kuitenkin osoittautui posiiviseksi asiaksi sillä lääkäri ei meinannut ääntä löytää ja joutui sitä etsimällä etsiä. Sanoi äänen vaimentuneen huomattavasti eikä syytä lisä tutkimuksille ole. Edelleen vasemmasta kammiosta hyvinhyvin vaimea ja heikko ylimääräinen ääni kuului mutta vain jos tiesi sitä etsiä. Lääkäri sanoi sen olevan edelleen sitä pennuille tyypillistä murmur- ääntä jonka iän myötä pitäisi kadota. Kuulemma yleensä se katoaa tehorokotuksiin mennessä mutta monilla vasta vuoden iässä tai senkin jälkeen vasta kun pentu on täysin kehittynyt.

Joten meillä on hyvinvoiva, elämän iloa täynnä ja mikä parasta; terve shiba tyttönen josta olen hyvin onnellinen!

Lainatakseni Maija Vilkkumaan sanoja "..valkee musta (+ruskea), tykkään susta, mummot huutaa pelastusta.."

(Kuvan on ottanut hyvä ystäväni Karoliina P. Kisu on kuvassa n. 13vko)

Elisa


maanantai 8. syyskuuta 2008

Syksyn satoa



Viikonloppuna tuli taas touhuttua kaikenlaista. Kaunis syyskuinen sää suosi meitä ja parista päivästä luonnon helmassa otettiin kaikki irti.

Lauantai tuli vietettyä perinteisillä kylä markkinoilla. Otimme Kisun jälleen mukaan jotta se tottuisi hälinään ja ihmisiin. Kisu otti erittäin rauhallisesti ja suurimman osan ajasta matkusti sylissä koska pelkäsin sen jäävän jalkoihin suuressa ihmis määrässä.
Neiti herätti jälleen paljon huomiota ja ihasteluja. Yleensä arvailtiin rotua ja sitten taas puristeltiin poskista sekä leperreltiin, onhan se niin syötävän söpö. Ja kysyipä eräs perhe saisivatko he ostaa Kisun, siihen en kyllä aivan suostunut. Naureskelinkin sivusta kuinka avokki oli välillä pulassa kun joutui täti laumojen saartamaksi pidellessään Kisua sylissä.
Hauskoin kommentti Kisusta tuli eräältä tädiltä joka naurultaan sai sanottua: "voi katsokaa nyt. Tuollainen valkoinen raita pyllyssä ja pyllyreikä paistaa keskeltä". Roduksi veikattiin jälleen yleisesti porokoiraa tai lyhytkarvaista lapinkoiraa (? Onko sellaisiakin nykyään.)

Kävimme myös katsastamassa isoäitini 10 vko:a vanhan tiibetinspanieli pennun Nemon. Ja noh, itkuhan siinä melkein pääsi. Minne on kadonnut minun pieni palleroinen? Se pienen pieni koiran alku. Ette usko miten aikuiselta Kisu näytti pienen untuvisen Nemon vierellä.
Kuvia tästä kauhu kaksikosta ei ikäväkyllä saanut otettua, meno oli niin vauhdikasta. Vaikkakin Nemo oli vielä potilas ja vatsassaan iso arpi niin ei se haitannut menoa, haava oli onneksi parantunut hyvin ja tikit olivat jo poissa. Nemo oli lakannut syömästä ja kuvissa ilmeni suolitukos. Vatsaa avatessa ei kuitenkaan enää tukosta näkynyt. Ja onneksi lääkityksen jälkeen Nemo jälleen suostui syömään ja juomaan.
Nemo näki Kisun kippuran erittäinkin kiehtovana ja Kisu joka yleensä itse on se joka roikkuu Ticossa oli välillä hätää kärsimässä kun nuppineulan terävät hampaat iskivätkin häneen.

Kotiin palatessa sain jälleen todeta että eihän se palleroinen ole minnekkään kadonnut. Kisu on niin pieni ja pentumainen Tico jässikän vierellä. Ja eihän ne pennut ikinä pentuina pysy vaikka kuinka toivoisi, kasvaminenhan on niiden tehtävä. Ja kieltämättä välilä toivoisi tuon duracell-pupun olevan jo aikuinen ja omistavan aikuisen järjenjuoksun ;)

Tico on aloittanut karvanlähdön ja pudottelee jo hieman villa pöksyjä. Se kasvatti itselleen aivan mahtavan turkin kastroinnin jälkeen ja karvaa irtoaa. Uusi tuttavuus turrinaattori (=furminator) on Ticon mielestäkin hyvä keksintö, sillä harjatessa ei tarvitse irvistellä ja möristä ilmaistaakseen mitä mieltä touhusta on. Sekä plussana se että pohjavilla irtoaa hienosti vaurioittamatta päälikarvaa ja raapimatta nahkaa.


Loppu viikonloppu meni ulkoillessa. Minusta on niin ihana katsella kuinka Kisu on saanut Ticoonkin niin paljon lisä virtaa ja Tico on selkeästi ottanut isoveikan roolin jonka tehtävänä on opettaa pienelle kaikki.



(Ylempi kuva antaa todellisemman kuvan siitä kuinka reilusti Kisu on kooltaan pienempi Ticoa. Alempi kuva ei anna todellista vastaavaa vaikutelmaa)

Tänään on edessä lääkärillä käynti ja saamme viimeisen rokotuksen Kisulle (rabies).

Elisa

maanantai 1. syyskuuta 2008

Hui mörköjä

Meillä on alkanut pikku hiljaa tulla "mörkö iän" piirteitä esille. Pimeässä liikutaan varpaillaan ja kaikkea kummallista ja hiemankin epäilyttävää pöhistään ("puh puh") tuhinalla ja kierrellään ja kaarrellaan näitä pelottavia mörköjä. Jos jokin tavara tai asia tutuilla lenkeillä on siirtynyt tai jonnekkin on ilmestynyt jotakin mitä siinä ei aikaisemmin ole ollut suhtaudutaan siihen alkuun kovin varauksella. Siinä vaiheessa kun omistaja fiksun näköisenä menee silittelemään näitä "mörköjä" katsellaan hetki että miten se mami uskaltaakaan ja sitten tullaan tomerana itsekin katsomaan ja todetaan ettei siinä ollutkaan mitään pelättävää. Pupupöksyn sisällä asuu siis kuitenkin luonteeltaan utelias ja rohkea neiti.

Nyt kun rokotuksien teho pitäisi alkaa olla voimassa (vielä uupuu rabies rokotus jonka annetaan Kisulle uusien ohjeiden mukaan erilleen muista)olemme enemmän ja enemmän tutustuneet ja lenkkeilleet muiden koirien seassa. Sosiaalinen Kisu on edelleen toisia koiria kohtaan, tosin alistuu tarvittaessa jos sillä saa toisesta tehtyä leikki kaverin itselleen. Toisin kuin Ticon kohdalla ei ole päässyt muodostumaan "rotu rasistisia" piirteitä. Tico ei alkuunkaan näinkään nuorena hyväksynyt tietyn tyyppisiä koiria tai värisiä koiria, kovasta sosialistamisesta huolimatta. Kisu hyväksyy ainakin vielä kaikki väriin tai kokoon katsomatta. Onneksi meillä on tutuilla paljon koiria, erilaisia luonteiltaan ja erinäköisiä. On täten Kisu pienestä asti kulkenut mukana joka paikassa ja päässyt leikkimään monenlaisten kavereiden kanssa.

Viikonlopuksi suuntaamme jälleen Kisun idolin Ticon luokse ja käymme katsastamassa isoäitini 10 vko:sen tiibetinspanieli pennun. Joka tosin on potilaana tällähetkellä joten Kisua tuskin otamme mukaan. Saa nähdä onko Nemo kasvanut hurjasti viime näkemästä. Reipas poika oli ainakin jo tuolloin.

-Elisa

torstai 28. elokuuta 2008

Prinsessan päiväkirja

(Sadepäivän ajatuksia. Omistaja yrittää käsittää huumorin avulla mitä tuon pienen otuksen päässä mahtaa liikkua, minun tulkintani Kisun ajatusten juoksusta tai juoksemattomuudesta)

Rakas tassukirjani:

- Kävimme eilen taas lääkärillä ja sain piikin niskaani. Ei sattunut ollenkaan. Muutenkin oli kaikki suht kunnossa. Lääkäri sanoi minulla edelleen kuulleen sydämestä sivuäänen jonka piti kadota jo näihin rokotuksiin mennessä. Siellä se edelleen oli. Mamma huolestui kovin, onhan hänelläkin sydämessä vaikka mitä vikoja. Yiritin pussaamalla sanoa että ei syytä huoleen. Äänen pitäisi kadota iän karttuessa kuitenkin ja energiaaahan minulla riittää joten väsymys ongelmaakaan ei ole. Joten minun pitäisi olla täysin terve pieni kippura.

- Välillä on enkeli ja välillä pieni tuholainen. Mamma rakas se on vain pennun elämää, elä huoli kyllä minä joskus vielä kasvan isoksi ja viisaaksi..ehkä.
Vaikka tuhosinkin alushoususi niin syyhän on vain sinun sillä jätit ne liian reunalle pyykkikorissa. Ne aivan kutsuivat minua tuhoamaan. Anteeksi sekin että söin tassu pyyhkeeni tuhannen palasiksi, mutta se ilkimys joka lenkin jälkeen yrittää pyyhkiä manikyyrini pois joten siitä oli päästävä eroon.
Niin ja anteeksi että revin eteisen tarra kukat irti, mutta sinulla ei mami ole mitään sisustus makua! Tästä syystä yritin vaaleanpunaisilla kakkapusseilla saada väriä kotiini avaamalla rullan ja vetämällä sitä perässäni ympäri ämpäri kaiken yli ja ali. Vaalenpunainen on prinsessojen väri.

- Hyvät omistajani. Sohvanne on erittäin vaarallinen pienelle pennulle. Kun joku pääni sisällä käskee minun juosta kuin päätönkana häntä putkella ja sukellan sohvanne alle lyön pääni joka kerta sohvan kovaan pohjaan joilloin alkaa kiljuminen ja huuto. Ettekö voisi pehmentää sohvanne alustan niin että äänen käskettyä minun olisi turvallista juosta sinne minne se käskee?

- Miksi ihmeessä laitatte ruokani aina johonkin ihmeelliseen kuppiin. Minä en nenääni sellaiseen voi työntää sehän on likainen. Lattialta ne kuuluu syödä.

- Prinsessat ei piereskele eikä röyhtäile. Miten mami saatoit nauraa minulle kun joku kotonani päästi sen kaamean hajun ilmoille, minä se en ollut! Pyörin ja hyörin mutta ei se ei tullut minusta olenhan prinsessa. Minä en noin kaameita hajuja ilmoille päästä. Olen edelleen hyvin katkera että mami kehtasitkin nauraa minulle vaikka haukkuen ja muristen yritin sinulle sanoa että minä se en ollut.

Prinsessa Sachiko "Kisu"

tiistai 26. elokuuta 2008

Kuvauksia ja ikäviä tilanteita

Kisusta filmitähti.

Me osallistuttiin Ticon kanssa viime syksynä Koirien käytöskoulu nimisen DVD:n kuvauksiin. Opetus video menestyi suomen markkinoilla niin hyvin että jatkoakin alettiin kuvata.
Sain soiton jälleen että meidät haluttaisiin osalliseksi uuteenkin DVD:hen. Kuulemma rotu on kiehtova. Kuullessaan meillä olevan myös pentu niin haluttiin meitä kuvata entistä enemmän.Aluksi oli tarkoitus kuvata Ticoa ja Kisua yhdessä ja seurata niiden päivittäisi askareita. Aikataulut ei kuitenkaan osuneet yhteen ja tämä pätkä jäi meidän osalta.
Kisulle järjestettiin kuitenkin rooli. Kun pitäähän minun tunkea nokkani joka paikkaan ja saada molemmat koirat ikuistettua filmille ;)

Kisun rooli oli huomattavasti helpompi meidän ja etenkin minun osalta. Viime kuvauksissa olin siis itse myös kuvattavana. Kisu sai tällä kertaa vain leikkiä toisen pennun, kaverini collien pennun Delin kanssa joka on vain muutaman viikon vanhempi Kisua. Kuvaukset ainakin omistajan näkökulmasta onnistuivat hyvin. Onhan leikkiminen pennulle hyvinkin ominaista ja molemmat tytöt taisivat nauttia toistensa riehumis seurasta. Ainakin lopussa väsymys taisi viedä voiton kummastakin. Kisulla väsymystä kesti siihen asti kunnes päästiin Ticon luokse jälleen.
Toivottavasti leikit saatiin hyvin tallennettua kameralle vaikkei kaverukset suostuneetkaan aina ihan leikkiä siinä kohdassa missä kuvaus ryhmä olisi tahtonut. No jäämme siis odottamaan oscareita!



Kuvat on otettu aikaisemmalta tapaamis kerralta kun pennut olivat pari viikkoa nuorempia ja "harjoittelivat näyttelemistä" ;)
Kuvissa: Silimen Classic Delight "Deli" ja Headstyle Sachiko "Kisu" (Johannekselle iso kiitos hienoista kuvista)



Ikävä välikohtaus lenkillä.


Olin lauantaina Ticon kanssa pitkästä aikaa kunnon rämpimis lenkillä ja molemmat nautimme suuresti. Hauskuus loppui siinä vaiheessa kun olimme ottamassa juoksu spurttia kohti kotia ja kerkesin vain kuulemaan sivu korvalla "SEIS EI MENE PYSÄHDY" ja samantien iso saksanpaimenkoira uros syöksyi Ticon päälle. Otti selästä kiinni ja heitti koiraa kuin räsynukkea. Tico pakeni selkäni taakse selkää kouristellen. Itse menin aivan shokkiin tilanteesta. Ja sakemanni pyöri ympärilläni. Eikä omistajalla ollut mitään kiirettä tulla koiraansa hakemaan pois. Kyseessä kun ei todellakaan ollut vain piiripienipyörii leikki.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kyseisen koiran kanssa ja Tico ei ole ainut koira todellakaan. Ensinnäkin se on nykyään laitonta pitää koiraa vapaana taajama alueella. Ja toiseksi mitä tässä odotetaan? kun ei todellakaan ole ensimmäisistä kerroista uskottu. Mitä se vaatii että omistaja uskoisi ettei koira todellakaan tottele ja vielä käy tosissaan päälle. Ja mitä vielä, näen samana iltana saman koiran jälleen yleisellä lenkki polulla vapaana?!

Ticolle ei lopulta fyysisesti käynnyt juuri mitään. Koulutuksessa mentiinkin sitten jälleen sata askelta taaksepäin. Ticon kanssa on tehty suuresti työtä että se ohittaisi toiset koirat nätisti. Ja voisi ihmiset miettiä sitä mitä tälläiset todella ikävät välikohtaukset saavat aikaan. Lähtökohta palaa aina nollaan.
Minä en edes saata ajatella jos olisi ollut tuo pienempi koira mukana, sitä ei varmasti enää olisi. Tai saati jos minun ja Ticon tilalla olisi ollut kaksi pientä lasta juoksemassa tiellä. Jälki olisi ollut erittäin pahaa.

Jokainen on itse koiransa hankkinut ja on sen kasvattanut, ota siitä siis vastuu!

Tico on itse agressiivinen toisia koiria kohtaan ja tästä syystä en ikinä ottaisi sitä riskiä että pitäisin sitä vapaana missään missä on riskitekijöitä. On meillekkin vahinkoja sattunut kun koira nuorempana päätti itse avata oven ja syöksyi ulos. Ikinä se ei näin ole käyttäytynyt kuin meitä kohtaan tehtiin eikä vieraiden ihmisten kimppuun käynyt mutta se että tiedän ettei se siedä kaikkia koiria niin riittää että meillä ei vapaana olla kuin suljetulla alueella missä ei ole riski tekijöitä maillahalmeilla. Onko se niin vaikeaa muidenkin ajatella toisia?
Enää en jatkossa tule läpisormien tilannetta katsomaan, sen voin sanoa.

Elisa

torstai 21. elokuuta 2008

Kippuroita kaksin

Eilen kävimme kasvattajan Riitan luona pitkästä aikaa näyttämässä miten neiti on kehittynyt. Kisusta oli niin ihana päästä leikkimään äippänsä Korun kanssa, kahden shiban leikit on kyllä niin mahtavia katsella.

Kisu nautti myös kovasti kun näki lapsia pitkästä aikaa, lapsia joita sai luvan kanssa pussailla niin paljon kun halusi. Kisu on kovin lapsirakas shiba, olihan se lapsiin tottunut jo pentukopasta asti. Se ei vain aina tahdo muistaa että ihan kaikkia vastaan käveleviä lapsia ei voi pussailla vaikka kuinka haluaisi.


Kisu oli jo lähes äitinsä kokoinen. Ainakin korkeudessa. Kisu on tällä hetkellä melkoinen rimpula honkkeli. Muu keho ei tahdo pysyä kehityksessä jalkojen mukana. Maito hampaat putoavat ja uudet kasvavat hienosti tilalle.


(Kuvissa äiti ja tytär. Headstyle Sachiko "Kisu" ja Te-Shi Coral Bell "Koru")



Kisu on myös keksinyt että pyyhkeellä kuivaus ei ole sitten yhtään kiva juttu. Nyt meillä siis kuivataan vaikkei koira märkä olisikaan sisään tullessaan ;)

HUOM. Blogia muokattu niin että kaikki pääsevät kommentoimaan kirjoituksiin!

Elisa

keskiviikko 20. elokuuta 2008

Kohti tätä päivää

Tätä hetkeä.
Noniin nyt päästään pikkuhiljaa kirjoituksissa kohti tätä päivää.

Ticon leikkauksesta on nyt 2kk toipuminen on sujunut hyvin yhtä pientä eläinlääkäri käyntiä lukuunottamatta. Haavan päälle alkoi kasvamaan uutta ihoa ja Tico jatkuvasti oli nuolemassa haavaa. Kiinnitimme huomiota valkoiseen länttiin haavassa ja sen alla olevaan aivan kuin tikin pätkään. Kävimme lääkärillä ja lääkäri puristi kohdasta hieman märkää pois ja samalla ihon alta tuli ulos pieni sulamaton tikin pätkä. Joka oli siis jäännyt uuden ihon alle. Tulehdusta ei onneksi ollut kerinnyt syntymään. Nuoleminen ja haavan kutiaminen loppui siihen.

Muutoksia koirassa ei suuremmin ole tapahtunut:
-Mahtavan turkin se on itselleen kasvattanut
-Ruokahalu on lisääntynyt

Muuten se on sama vanha Tico ukkeli kuin aina ennenkin.

Kisu on jo harvahammas taivaanlammas.
Rokotuksissa lääkäri kiinnitti huomiota hampaiden muuttuneeseen väriin ja sanoi niiden pian putoavan. Saldona tähän mennessä edestä ylhäältä 1 hammas pudonnut ja alhaalta edestä 4! Oi voi iso tyttö jo.
Ensi viikolla on edessä teho rokotukset. Painoa on kertynyt tähän mennessä 5,4 kg. Kisu kasvaa päivä päivältä ja uutta opitaan. Kisu on mainiosti tottunut arki rytmiimme johon tulee vielä muutos puolison opiskelujen alettua. Se pärjää mainiosti yksin työpäiviemme ajan ja kotiin tullessa vastaanotto on mitä mahtavin. Ihana tulla kotiin kun siellä on iloinen koira vastassa jonka päivän kohokohta on se että olet olemassa! Tuo pieni pusumoottori tuo niin paljon iloa meidän arkeen.

Kaksikon tapaamiset sujuvat edelleen ihan hyvin. Pari kertaa on otettu yhteen mutta edelleen Kisu alistuu. Nyt jo nukutaankin saman sängyn alla ja välillä ihan kainalokkain. Kahden shiban leikit on kyllä niin mainoita, niitä ei muut koirat ymmärrä. Kisu ottaa kaikessa Ticosta mallia ja kaikessa mitä Tico tekee haluaisi Kisu olla mukana. Sen verran on neitikin kasvanut ettei Kisu mahdu enää seisoskelemaan Ticon alle. Mistä tietysti Tico tykkää, koska enää ei voi mahan alta roikkua poskissa kiinni :)

Viikonlopuksi suuntaamme taas maalle.

Elisa

Operaatio

(Myöskin vanhoja arkiston aarteita)

Ticon kastraatio operaatio on takana päin.

Leikkaus itsessään sujui erittäin hyvin. Samana iltana Tico oli jo pystyssä. Tietenkin inhottavalta ne tikit ja teipit siellä jalkojen välissä tuntui. Viikon ajan tuli haava suojata hyvin ja estää suojan/haavan kostuminen ja nuoleminen.
Perheen miehille operaatio kolahti suuremmin eikä aina tahdottu ymmärtää että pojan miehisyys ei leikkauksestä kärsi eikä koira itse tiedosta että jotakin nyt puuttuu. Parin viikon ajan Tico oli melko allapäin eikä mikään oikein huvittanut. Etenkin vanhempani olivat huolissaan kun ei keikkuhäntä uimalakki vastaanottoa tullut kotiin tullessa. Liekö oli vain keksinyt höösäyksestä että nyt on jotakin selkeästi vialla niin ollaan sitten niin kipeitä että ja laastari ei ole yhtään kiva juttu. Se vaati vain yli innokasta repäisyä liikkeelle että nyt mennään ja pelleillään. Haava parani oikein hyvin ja poika piristyi pikkuhiljaa. Alkoi tulla takaisin ne Ticon ominaiset piirteet. Naurava suu ja keikkuva häntä.
Vanhemmillani oli suurimpana pelkona se että jos Ticon luonne muuttuu leikkauksen myötä? Siitä tulisi laiska, innoton ja apea. Olimme kyselleet leikattujen uroksien omistajilta ja osa sanoi että luonne pehmeni, osalla taas että vilkastui, osalla taas ei mitään vaikutusta. Kokemukset luonteiden osalta olivat hyvin koira kohtaisia joten johtopäätöksiä ei voinut tehdä. Tico oli kuitenkin jo 3 vuotias joten luonteen piirteet olivat jo päähän iskostuneet ja tuskin mihinkään muuttuisivat.
Leikkaus oli kuitenkin paras ratkaisu Ticon kannalta. Jalkoväli määräsi liikaa pään touhuja ja usein koira oli kuin omissa amorin maailmoissaan, naiset on niin ihanan tuoksuisia. Suurin syy oli myös että Ticolle ilmeni toistuvia rauhas ongelmia. Kisun muuttaessa meille oli vanhemmileni selvää että Tico kastroidaan helpottaaksemme yhteiseloa.

Odottelemme viimeisien tikkien sulamista ja jäämme seuraamaan onko leikkaus vaikuttanut koiraan millään tavalla.

Kuulumisia kaukaa

Kuulumisia pidemmän ajan takaa.
Teksti on siis vanha joka on kirjoitettu alun perin lähinnä omaksi huviksi.
Tästä on kuitenkin hyvä aloittaa tarinoimaan.

Oli saapunut viikko 26. Keskiviikon tuloa odotettiin kuin kuuta nousevaa. Minulle naurettiin kotona kun maanantain käytin johtojen suojaamiseen ja kaiken valmisteluun. Heräsi kysymys mitä teen tiistain? ;) Olin odottanut sitä hetkeä yli vuoden että pääsisin hakemaan meille kotiin sen toisen kippuran. Pienen pennulta tuoksuvan paketin ja se hetki oli lähellä, hyvin lähellä.
Keskiviikko koitti, se työpäivä meni ihan muissa merkeissä kuin töitä tehden. Haimme Kisun Riitan luota vantaalta. Matka meni kiljuessa kauniissa naisellisessa falsetissa kun olimme niin kamalia että saatoimme viedä pennun äidin ja veikan luonta pois.
Minä jäin töistä viikon kestävälle mamma lomalle ettei pennun tarvinut heti olla uudessa paikassa yksin. Kaikki sujui alkuunsakin hyvin. Kisu luotti meihin heti ja turvautui. Sisäsiisti se oli jo tullessaan. Siinä meni ensimmäiset päivät hyvinkin nopeasti. Tuo musta möykky söi, nukkui, leikki ja taas nukkui. Olin jo kerinnyt täysin unohtaa kuinka ihanaa on seurata pientä pentua jolle kaikki on niin uutta ja ihmeellistä. Onhan edellisestä pennusta kulunut jo 3 vuotta.
Puoli välissä viikkoa oli tarkoitus suunnata vanhempieni luokse. Näyttämään perheelleni uusi kippura sekä saada Tico hyväksymään uusin tulokas.

Tätä tilannetta tuli pohdittua ja käännettyä päässä ympäri ämpäri. Ticon kasvattaneena tiedän sen luonteen piirtet tasan tarkalleen ja miten se reagoi tilanteisiin. Ticoa on helppo ymmärtää kun oppi lukemaan miksi se reagoi tilanteisiin mitenkin. Tico käyttäytyy useasti agressiivisesti toisia koiria kohtaan ja se vaatii aikaa hyväksyä lähelleen muita. Ihmisiä kohtaan Tico on pidättyväinen. Tico lukee paljon ihmisestä, ihmisestä johon se luottaa. Jos ihminen stressaa niin stressaa Ticokin. Äkilliset tilanteet saavat sen myös stressaantumaan se tulee epävarmaksi ja käytös muuttuu.
Tico ei ikinä ole hyväksynyt pentuja lähelleen. Pennun äkilliset liikkeet ja tuoksu saa sen tolaltaan. Myöskään mustia koiria se ei helposti hyväksy. Tässä tilanteessa minulle iski pienoinen paniikki että mitä minä olen tekemässä. Otin pennun ja vielä mustan värisen ja yritän saada Ticon hyväksymään sen.
Lähdin asiaa pohdittuani sillä mielin liikenteeseen kuitenkin että se vie varmasti aikaa ja tärkeinta oli hoitaa tilanne niin ettei Tico tuntenut olevansa uhattu. Kisun pitää pysyä Ticon alapuolella.
Tämä kaksikko on kuitenkin täysin eriluonteisia. Kisu on vielä ainakin niin pieni että turvautuu kaikessa omistajaansa ja luottaa siihen että omistaja turvaa. Tico kohdalla tässä asiassa ei voi kun katsoa peiliin mutta sen kanssa on tehty töitä tämän asian suhteen mutta hyvin usein se tuntee tarvetta että hän on se joka tämän tilanteen hoitaa.
Utelin vinkkejä kokeneilta kuinka tilanne olisi paras hoitaa. Koska tälläinen tilanne ei ollut minulle tuttua ja pelkäsin tekeväni virheen jonka jälkeen Tico ei ikinä hyväksy pentua. Jotkut suosittelivat pennun laittamista häkkiin jolloin Tico pääsee haistamaan. Pelkäsin sen kuitenkin ahdistavan Kisua liikaa. Joten hankimme portin jolla erotimme Kisun yhteen huoneeseen ja Tico sai muuten olla muualla tilassa mutta se pääsi haistamaan pennun.
Tilanne piti hoitaa niin ettei kummallekkaan tule oloa että tässä on nyt jotain mihin pitäisi reagoida suuresti, niin että yritettiin pitää tilanne mahdollisimman neutraalina ja tavallisena. Me touhuttiin omiamme ja koirat saivat olla keskenään siis portilla erotettuna.
Tico oli alkuun kovin hämillään ja se tiedosti heti että tässä on nyt jotakin. Murinat olivat alkuun melko rajuja ja huulet meni rullalle heti jos pentu hiemankin lähestyi porttia. Sen keho jäykistyi jännityksestä ja niska villat nousivat pystyyn ja se oli hyvin epävarma mitä pitäisi tehdä. Hyvää käytöstä kehuttiin.
Kisu ei oikein ymmärtänyt tilannetta ja tiennyt mitä pitäisi tehdä, haukuttiin ja pylly pystyssä yritettiin saada tuo mörisevä punainen otus leikkimään, eei se ei toiminut. Sitten mentiin rauhassa nuuskimaan tuota isompaa kippuraa, kun Tico tässä tilanteessa murahti niin alistui kisu välittömästi ja heitti selälleen. (Minä tarkkailin sivu silmällä tilannetta koko ajan). Kun Kisu näytti mahansa lopetti Tico heti murinan ja sen lihakset rentoutuivat. Tämä tilanne toistui pariin otteeseen. Jota minä silmät pyöreinä katselin, elkeet olivat niin hämmästyttävät Kisulta. Portti pidettiin välissä kuitenkin ensimmäisten päivien ajan. Ja ne nuuskuttelivat toisiaan aina tilanteen tullen ja välillä muristiin ja välillä vähän keikutettiin häntiä.
Pikkuhiljaa hetkinä joina Kisu oli rauhallinen annoin Ticon nuuskia sitä ilman porttia. Tätä toistettiin usemapaan kertaan parin päivän ajan kunnes päästimme pennun aina hetkellisiksi ajoiksi muuallekin taloon Ticon kanssa.
Tico oli kovin utelias eikä oikein tiennyt pitääkö leikkiä vai käydä päälle. Kisu olisi vain halunnut leikkiä. Seurasimme tilannetta.
Lopulta Kisu ja Tico liikkuivat samoissa tiloissa pidempiä aikoja ja lopulta se olin minä jolta silmät tippuivat päästä!
Lopulta tuosta 'enpidäpennuistaenkämustista' otuksesta paljastui mitä mahtavin isoveli. Se leikki niin kauan kun jaksoi ja sitten vaihdettiin äänen sävyä, murahdettiin voimakkaammin ja Kisu lopetti. Kisu kunnioittaa selkeästi Ticoa ja alistuu sen edessä. Tico myös oppi, poistumalla paikailta omaan rauhaan joka minulle on suotu pääsen eroon tuosta rääpäleestä.
Tico opetti kaikki temput ja niksi tuolle pennulle ja minä olen edelleen hämilläni kuinka ne niin nopeasti lopulta toisiaan sietivät. Kaikkea Tico ei pennulta vieläkään hyväksy mutta se sallittakoon. Pari kertaa Tico on tosissaan ärähtänyt kunnolla mutta asiaan en puutu koska Ticon kuuluukin näyttää pennulle paikka.
Leikit ovat välillä melko rajuja, ainakin ihmisen silmään joka ei kahta shibaa ole ikinä nähnyt leikkimässä ;) Pariin otteeseen ulkopuoliset ihmiset järkyttyneinä tokaisivat meille "Miten te uskallatte niiden antaa leikkiä noin, nehän tappavat toisensa". Noh tiedän kuitenkin Ticon olevan pennun kanssa varovainen koska sen elkeet olivat rauhoittuneet ja kumpainenkin kunnioittaa toisiaan tietyllä asteella. Kisu alistuu ja Tico tietää sen.
Tämä kaikki oli pakko kirjoittaa ylös koska sopeutuminen toteutui niin nopeasti että halusin myöhemminkin muistella miten se kaikki kävikään koska tilanne oli minulle uusi. Jälkikäteen voisin melkein todeta että mitähän minä tässä tilanteessa lopulta jännitin, sillä turhaahan se oli?! ;)

No Tico on kuitenkin ollut aina ainut koira talossa eikä siis ikinä ole oikein helposti hyväksynyt kuin harvoja narttuja lähelleen. Tai hyväksyminen on vaatinut todella aikaa. Ticoa sosialistettiin pentuna niin paljon kuin vain voi mutta yhdessä vaiheessa se ei vain enää sietänyt etenkään uroksia. Eikä erinäisistä koulutuksista ollut apua.

Ihan kuin poika olisi tajunnut että tuo mustuainen on tullut pysyäkseen minun elämääni joten pakkohan se on sietää. Ja sen silmistä välillä huomasi pilkkeen että on tuo tavallaan aika kiva rääpäle.
Tico tietää myös olevansa minun ykkönen vaikken kotona enää asukkaan ja se tietää ettei Kisu tule väliin.

Ticolla on kastraatio edessä. Syynä toistuneet rauhas ongelmat ja helpottaaksemme Ticon ja Kisun yhteiseloa jatkossa. Toivon ettei leikkaus vaikuta Ticon ja Kisun tilanteeseen. Sen näyttää aika mutta en voi olla kuin ylpeä Tico ukkelista kuinka hienosti se hyväksyi pennun. Tico on kuitenkin jo 3 vuotias joten luonteen piirteet ovat jo iskostuneet.

Aika näyttää..

tiistai 19. elokuuta 2008

Alku tarinointia

Heippa vaan kaikille!

Tervetuloa lukemaan meidän arjesta.

Päätin siirtyä väliaikaisesti pitämään blogia meidän kippuroiden elämästä. Onnistumisen ja epäonnistumisen hetkistä, koiran ja omistajan arjesta. Siitä mitä koira tuo mukanaan perheeseen tullessaan.

Kirjoittelen tänne siihen asti kunnes saadaan vihdoin päivitettyä vanhat sivumme tähän päivään. Siitä on varmaan vierähtänyt jo parikin vuotta kun viimeksi Ticosta sinne tarinointia lisäsin ja kaikkea on sen jälkeen kerennyt jo tapahtumaan.

Blogi kertoo siis kahden shibani elämästä:
Vaahteranlehden Jiro-Isuraeru (3,5v) tutummin "Tico" sekä perheen uusin tulokas: Headstyle Sachiko (4kk) tutummin "Kisu"
Elämässämme on tapahtunut paljon muutoksia ja uuden pennun johdosta arki on melko hektistä ja jokpäivä opitaan uutta ja tapahtumia riittää.
Minun muutettua Espooseen jäi Tico asumaan vanhempieni luokse. Tico on virallisesti äitini nimissä. Syynä kuitenkin oli Ticon vaikea luonne. Tico stressaantuu suurista muutoksista ja erilaisista tilanteista ja koiran parasta ajatellen en voinut häntä maaseudulta tuoda kaupunkiin isosta omakotitalosta kaksioon. Tico on myöskin perheelleni hyvin tärkeä ja on siellä parhaassa mahdollisessa paikassa, ollen perheeni pieni lellikki :) Joten Ticon on parempi siellä missä on pienen elämänsä asunut ja siellä missä sen koti on!
Olin jo monta vuotta harkinnut toisen koiran ottamista. Muutettuani Espooseen murehdin todella usein kuinka asunto ei tuntunut kodilta kun siellä ei ollut kippuraa. Väliaikaiseksi helpotukseksi päätin tarjota hoitopaikkaa sitä tarvitseville kippuroille ja monen monta ihanaa kippuraa sainkin vuoden aikana hoitoon, jokainen heistä jätti tassun kuvan sydämeen ja opetti paljon uutta rodusta.
Hoito shibojen ohella kuitenkin reilu vuoden ajan etsin sopivaa perheenjäsentä. Tällä kertaa halusin nartun koska minulle oli tärkeää että se tulisi toimeen Ticon kanssa. Tico on mahtipontinen uros eikä helposti uroksia hyväksy joten narttu tuntui paremmalta ratkaisulta. Sijoitus mahdollisuus ponnahti esiin ja totesin sen olevan oiva ratkaisu tämän hetkiseen elämän tilanteeseen. Sitä kautta pääsen kätevästi tutustumaan kasvatus toimintaan myöskin. Useampi kasvattaja tarjosikin sijoitukseen mutta aina ei kaikki mene niin kuin toivoisi.
Usean itkun ja pettymyksen jälkeen kun ei rinsessaa maailmaan siunaantunutkaan sain kuitenkin kesken tylsän työpäivän puhelun että "voisiko teille muuttaa vielä pieni kippuran alku?". Olin ratketa riemusta ja menin sanattomaksi! Vihdoin se oli totta. Meille muuttaisi sijoitukseen pieni pentu. Näin Kisu tallusti meidän elämään 25.06.2008.

Haluan kiittää kummankin shiban kasvattajia näistä mahtavista yksilöistä!

Haluan toivottaa kaikki uteliaat tervetulleeksi lukemaan meidän elämästä, yritän tänne päivitellä tarinoita mahdollisimman usein :) Kyllä me ne kotisivutkin saadaan valmiiksi..pian.

Niin kuin ole ennenkin todennut: Annoin shiballe pikkurillini ja sehän vei koko käden!
-Elisa