torstai 28. elokuuta 2008

Prinsessan päiväkirja

(Sadepäivän ajatuksia. Omistaja yrittää käsittää huumorin avulla mitä tuon pienen otuksen päässä mahtaa liikkua, minun tulkintani Kisun ajatusten juoksusta tai juoksemattomuudesta)

Rakas tassukirjani:

- Kävimme eilen taas lääkärillä ja sain piikin niskaani. Ei sattunut ollenkaan. Muutenkin oli kaikki suht kunnossa. Lääkäri sanoi minulla edelleen kuulleen sydämestä sivuäänen jonka piti kadota jo näihin rokotuksiin mennessä. Siellä se edelleen oli. Mamma huolestui kovin, onhan hänelläkin sydämessä vaikka mitä vikoja. Yiritin pussaamalla sanoa että ei syytä huoleen. Äänen pitäisi kadota iän karttuessa kuitenkin ja energiaaahan minulla riittää joten väsymys ongelmaakaan ei ole. Joten minun pitäisi olla täysin terve pieni kippura.

- Välillä on enkeli ja välillä pieni tuholainen. Mamma rakas se on vain pennun elämää, elä huoli kyllä minä joskus vielä kasvan isoksi ja viisaaksi..ehkä.
Vaikka tuhosinkin alushoususi niin syyhän on vain sinun sillä jätit ne liian reunalle pyykkikorissa. Ne aivan kutsuivat minua tuhoamaan. Anteeksi sekin että söin tassu pyyhkeeni tuhannen palasiksi, mutta se ilkimys joka lenkin jälkeen yrittää pyyhkiä manikyyrini pois joten siitä oli päästävä eroon.
Niin ja anteeksi että revin eteisen tarra kukat irti, mutta sinulla ei mami ole mitään sisustus makua! Tästä syystä yritin vaaleanpunaisilla kakkapusseilla saada väriä kotiini avaamalla rullan ja vetämällä sitä perässäni ympäri ämpäri kaiken yli ja ali. Vaalenpunainen on prinsessojen väri.

- Hyvät omistajani. Sohvanne on erittäin vaarallinen pienelle pennulle. Kun joku pääni sisällä käskee minun juosta kuin päätönkana häntä putkella ja sukellan sohvanne alle lyön pääni joka kerta sohvan kovaan pohjaan joilloin alkaa kiljuminen ja huuto. Ettekö voisi pehmentää sohvanne alustan niin että äänen käskettyä minun olisi turvallista juosta sinne minne se käskee?

- Miksi ihmeessä laitatte ruokani aina johonkin ihmeelliseen kuppiin. Minä en nenääni sellaiseen voi työntää sehän on likainen. Lattialta ne kuuluu syödä.

- Prinsessat ei piereskele eikä röyhtäile. Miten mami saatoit nauraa minulle kun joku kotonani päästi sen kaamean hajun ilmoille, minä se en ollut! Pyörin ja hyörin mutta ei se ei tullut minusta olenhan prinsessa. Minä en noin kaameita hajuja ilmoille päästä. Olen edelleen hyvin katkera että mami kehtasitkin nauraa minulle vaikka haukkuen ja muristen yritin sinulle sanoa että minä se en ollut.

Prinsessa Sachiko "Kisu"

tiistai 26. elokuuta 2008

Kuvauksia ja ikäviä tilanteita

Kisusta filmitähti.

Me osallistuttiin Ticon kanssa viime syksynä Koirien käytöskoulu nimisen DVD:n kuvauksiin. Opetus video menestyi suomen markkinoilla niin hyvin että jatkoakin alettiin kuvata.
Sain soiton jälleen että meidät haluttaisiin osalliseksi uuteenkin DVD:hen. Kuulemma rotu on kiehtova. Kuullessaan meillä olevan myös pentu niin haluttiin meitä kuvata entistä enemmän.Aluksi oli tarkoitus kuvata Ticoa ja Kisua yhdessä ja seurata niiden päivittäisi askareita. Aikataulut ei kuitenkaan osuneet yhteen ja tämä pätkä jäi meidän osalta.
Kisulle järjestettiin kuitenkin rooli. Kun pitäähän minun tunkea nokkani joka paikkaan ja saada molemmat koirat ikuistettua filmille ;)

Kisun rooli oli huomattavasti helpompi meidän ja etenkin minun osalta. Viime kuvauksissa olin siis itse myös kuvattavana. Kisu sai tällä kertaa vain leikkiä toisen pennun, kaverini collien pennun Delin kanssa joka on vain muutaman viikon vanhempi Kisua. Kuvaukset ainakin omistajan näkökulmasta onnistuivat hyvin. Onhan leikkiminen pennulle hyvinkin ominaista ja molemmat tytöt taisivat nauttia toistensa riehumis seurasta. Ainakin lopussa väsymys taisi viedä voiton kummastakin. Kisulla väsymystä kesti siihen asti kunnes päästiin Ticon luokse jälleen.
Toivottavasti leikit saatiin hyvin tallennettua kameralle vaikkei kaverukset suostuneetkaan aina ihan leikkiä siinä kohdassa missä kuvaus ryhmä olisi tahtonut. No jäämme siis odottamaan oscareita!



Kuvat on otettu aikaisemmalta tapaamis kerralta kun pennut olivat pari viikkoa nuorempia ja "harjoittelivat näyttelemistä" ;)
Kuvissa: Silimen Classic Delight "Deli" ja Headstyle Sachiko "Kisu" (Johannekselle iso kiitos hienoista kuvista)



Ikävä välikohtaus lenkillä.


Olin lauantaina Ticon kanssa pitkästä aikaa kunnon rämpimis lenkillä ja molemmat nautimme suuresti. Hauskuus loppui siinä vaiheessa kun olimme ottamassa juoksu spurttia kohti kotia ja kerkesin vain kuulemaan sivu korvalla "SEIS EI MENE PYSÄHDY" ja samantien iso saksanpaimenkoira uros syöksyi Ticon päälle. Otti selästä kiinni ja heitti koiraa kuin räsynukkea. Tico pakeni selkäni taakse selkää kouristellen. Itse menin aivan shokkiin tilanteesta. Ja sakemanni pyöri ympärilläni. Eikä omistajalla ollut mitään kiirettä tulla koiraansa hakemaan pois. Kyseessä kun ei todellakaan ollut vain piiripienipyörii leikki.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kyseisen koiran kanssa ja Tico ei ole ainut koira todellakaan. Ensinnäkin se on nykyään laitonta pitää koiraa vapaana taajama alueella. Ja toiseksi mitä tässä odotetaan? kun ei todellakaan ole ensimmäisistä kerroista uskottu. Mitä se vaatii että omistaja uskoisi ettei koira todellakaan tottele ja vielä käy tosissaan päälle. Ja mitä vielä, näen samana iltana saman koiran jälleen yleisellä lenkki polulla vapaana?!

Ticolle ei lopulta fyysisesti käynnyt juuri mitään. Koulutuksessa mentiinkin sitten jälleen sata askelta taaksepäin. Ticon kanssa on tehty suuresti työtä että se ohittaisi toiset koirat nätisti. Ja voisi ihmiset miettiä sitä mitä tälläiset todella ikävät välikohtaukset saavat aikaan. Lähtökohta palaa aina nollaan.
Minä en edes saata ajatella jos olisi ollut tuo pienempi koira mukana, sitä ei varmasti enää olisi. Tai saati jos minun ja Ticon tilalla olisi ollut kaksi pientä lasta juoksemassa tiellä. Jälki olisi ollut erittäin pahaa.

Jokainen on itse koiransa hankkinut ja on sen kasvattanut, ota siitä siis vastuu!

Tico on itse agressiivinen toisia koiria kohtaan ja tästä syystä en ikinä ottaisi sitä riskiä että pitäisin sitä vapaana missään missä on riskitekijöitä. On meillekkin vahinkoja sattunut kun koira nuorempana päätti itse avata oven ja syöksyi ulos. Ikinä se ei näin ole käyttäytynyt kuin meitä kohtaan tehtiin eikä vieraiden ihmisten kimppuun käynyt mutta se että tiedän ettei se siedä kaikkia koiria niin riittää että meillä ei vapaana olla kuin suljetulla alueella missä ei ole riski tekijöitä maillahalmeilla. Onko se niin vaikeaa muidenkin ajatella toisia?
Enää en jatkossa tule läpisormien tilannetta katsomaan, sen voin sanoa.

Elisa

torstai 21. elokuuta 2008

Kippuroita kaksin

Eilen kävimme kasvattajan Riitan luona pitkästä aikaa näyttämässä miten neiti on kehittynyt. Kisusta oli niin ihana päästä leikkimään äippänsä Korun kanssa, kahden shiban leikit on kyllä niin mahtavia katsella.

Kisu nautti myös kovasti kun näki lapsia pitkästä aikaa, lapsia joita sai luvan kanssa pussailla niin paljon kun halusi. Kisu on kovin lapsirakas shiba, olihan se lapsiin tottunut jo pentukopasta asti. Se ei vain aina tahdo muistaa että ihan kaikkia vastaan käveleviä lapsia ei voi pussailla vaikka kuinka haluaisi.


Kisu oli jo lähes äitinsä kokoinen. Ainakin korkeudessa. Kisu on tällä hetkellä melkoinen rimpula honkkeli. Muu keho ei tahdo pysyä kehityksessä jalkojen mukana. Maito hampaat putoavat ja uudet kasvavat hienosti tilalle.


(Kuvissa äiti ja tytär. Headstyle Sachiko "Kisu" ja Te-Shi Coral Bell "Koru")



Kisu on myös keksinyt että pyyhkeellä kuivaus ei ole sitten yhtään kiva juttu. Nyt meillä siis kuivataan vaikkei koira märkä olisikaan sisään tullessaan ;)

HUOM. Blogia muokattu niin että kaikki pääsevät kommentoimaan kirjoituksiin!

Elisa

keskiviikko 20. elokuuta 2008

Kohti tätä päivää

Tätä hetkeä.
Noniin nyt päästään pikkuhiljaa kirjoituksissa kohti tätä päivää.

Ticon leikkauksesta on nyt 2kk toipuminen on sujunut hyvin yhtä pientä eläinlääkäri käyntiä lukuunottamatta. Haavan päälle alkoi kasvamaan uutta ihoa ja Tico jatkuvasti oli nuolemassa haavaa. Kiinnitimme huomiota valkoiseen länttiin haavassa ja sen alla olevaan aivan kuin tikin pätkään. Kävimme lääkärillä ja lääkäri puristi kohdasta hieman märkää pois ja samalla ihon alta tuli ulos pieni sulamaton tikin pätkä. Joka oli siis jäännyt uuden ihon alle. Tulehdusta ei onneksi ollut kerinnyt syntymään. Nuoleminen ja haavan kutiaminen loppui siihen.

Muutoksia koirassa ei suuremmin ole tapahtunut:
-Mahtavan turkin se on itselleen kasvattanut
-Ruokahalu on lisääntynyt

Muuten se on sama vanha Tico ukkeli kuin aina ennenkin.

Kisu on jo harvahammas taivaanlammas.
Rokotuksissa lääkäri kiinnitti huomiota hampaiden muuttuneeseen väriin ja sanoi niiden pian putoavan. Saldona tähän mennessä edestä ylhäältä 1 hammas pudonnut ja alhaalta edestä 4! Oi voi iso tyttö jo.
Ensi viikolla on edessä teho rokotukset. Painoa on kertynyt tähän mennessä 5,4 kg. Kisu kasvaa päivä päivältä ja uutta opitaan. Kisu on mainiosti tottunut arki rytmiimme johon tulee vielä muutos puolison opiskelujen alettua. Se pärjää mainiosti yksin työpäiviemme ajan ja kotiin tullessa vastaanotto on mitä mahtavin. Ihana tulla kotiin kun siellä on iloinen koira vastassa jonka päivän kohokohta on se että olet olemassa! Tuo pieni pusumoottori tuo niin paljon iloa meidän arkeen.

Kaksikon tapaamiset sujuvat edelleen ihan hyvin. Pari kertaa on otettu yhteen mutta edelleen Kisu alistuu. Nyt jo nukutaankin saman sängyn alla ja välillä ihan kainalokkain. Kahden shiban leikit on kyllä niin mainoita, niitä ei muut koirat ymmärrä. Kisu ottaa kaikessa Ticosta mallia ja kaikessa mitä Tico tekee haluaisi Kisu olla mukana. Sen verran on neitikin kasvanut ettei Kisu mahdu enää seisoskelemaan Ticon alle. Mistä tietysti Tico tykkää, koska enää ei voi mahan alta roikkua poskissa kiinni :)

Viikonlopuksi suuntaamme taas maalle.

Elisa

Operaatio

(Myöskin vanhoja arkiston aarteita)

Ticon kastraatio operaatio on takana päin.

Leikkaus itsessään sujui erittäin hyvin. Samana iltana Tico oli jo pystyssä. Tietenkin inhottavalta ne tikit ja teipit siellä jalkojen välissä tuntui. Viikon ajan tuli haava suojata hyvin ja estää suojan/haavan kostuminen ja nuoleminen.
Perheen miehille operaatio kolahti suuremmin eikä aina tahdottu ymmärtää että pojan miehisyys ei leikkauksestä kärsi eikä koira itse tiedosta että jotakin nyt puuttuu. Parin viikon ajan Tico oli melko allapäin eikä mikään oikein huvittanut. Etenkin vanhempani olivat huolissaan kun ei keikkuhäntä uimalakki vastaanottoa tullut kotiin tullessa. Liekö oli vain keksinyt höösäyksestä että nyt on jotakin selkeästi vialla niin ollaan sitten niin kipeitä että ja laastari ei ole yhtään kiva juttu. Se vaati vain yli innokasta repäisyä liikkeelle että nyt mennään ja pelleillään. Haava parani oikein hyvin ja poika piristyi pikkuhiljaa. Alkoi tulla takaisin ne Ticon ominaiset piirteet. Naurava suu ja keikkuva häntä.
Vanhemmillani oli suurimpana pelkona se että jos Ticon luonne muuttuu leikkauksen myötä? Siitä tulisi laiska, innoton ja apea. Olimme kyselleet leikattujen uroksien omistajilta ja osa sanoi että luonne pehmeni, osalla taas että vilkastui, osalla taas ei mitään vaikutusta. Kokemukset luonteiden osalta olivat hyvin koira kohtaisia joten johtopäätöksiä ei voinut tehdä. Tico oli kuitenkin jo 3 vuotias joten luonteen piirteet olivat jo päähän iskostuneet ja tuskin mihinkään muuttuisivat.
Leikkaus oli kuitenkin paras ratkaisu Ticon kannalta. Jalkoväli määräsi liikaa pään touhuja ja usein koira oli kuin omissa amorin maailmoissaan, naiset on niin ihanan tuoksuisia. Suurin syy oli myös että Ticolle ilmeni toistuvia rauhas ongelmia. Kisun muuttaessa meille oli vanhemmileni selvää että Tico kastroidaan helpottaaksemme yhteiseloa.

Odottelemme viimeisien tikkien sulamista ja jäämme seuraamaan onko leikkaus vaikuttanut koiraan millään tavalla.

Kuulumisia kaukaa

Kuulumisia pidemmän ajan takaa.
Teksti on siis vanha joka on kirjoitettu alun perin lähinnä omaksi huviksi.
Tästä on kuitenkin hyvä aloittaa tarinoimaan.

Oli saapunut viikko 26. Keskiviikon tuloa odotettiin kuin kuuta nousevaa. Minulle naurettiin kotona kun maanantain käytin johtojen suojaamiseen ja kaiken valmisteluun. Heräsi kysymys mitä teen tiistain? ;) Olin odottanut sitä hetkeä yli vuoden että pääsisin hakemaan meille kotiin sen toisen kippuran. Pienen pennulta tuoksuvan paketin ja se hetki oli lähellä, hyvin lähellä.
Keskiviikko koitti, se työpäivä meni ihan muissa merkeissä kuin töitä tehden. Haimme Kisun Riitan luota vantaalta. Matka meni kiljuessa kauniissa naisellisessa falsetissa kun olimme niin kamalia että saatoimme viedä pennun äidin ja veikan luonta pois.
Minä jäin töistä viikon kestävälle mamma lomalle ettei pennun tarvinut heti olla uudessa paikassa yksin. Kaikki sujui alkuunsakin hyvin. Kisu luotti meihin heti ja turvautui. Sisäsiisti se oli jo tullessaan. Siinä meni ensimmäiset päivät hyvinkin nopeasti. Tuo musta möykky söi, nukkui, leikki ja taas nukkui. Olin jo kerinnyt täysin unohtaa kuinka ihanaa on seurata pientä pentua jolle kaikki on niin uutta ja ihmeellistä. Onhan edellisestä pennusta kulunut jo 3 vuotta.
Puoli välissä viikkoa oli tarkoitus suunnata vanhempieni luokse. Näyttämään perheelleni uusi kippura sekä saada Tico hyväksymään uusin tulokas.

Tätä tilannetta tuli pohdittua ja käännettyä päässä ympäri ämpäri. Ticon kasvattaneena tiedän sen luonteen piirtet tasan tarkalleen ja miten se reagoi tilanteisiin. Ticoa on helppo ymmärtää kun oppi lukemaan miksi se reagoi tilanteisiin mitenkin. Tico käyttäytyy useasti agressiivisesti toisia koiria kohtaan ja se vaatii aikaa hyväksyä lähelleen muita. Ihmisiä kohtaan Tico on pidättyväinen. Tico lukee paljon ihmisestä, ihmisestä johon se luottaa. Jos ihminen stressaa niin stressaa Ticokin. Äkilliset tilanteet saavat sen myös stressaantumaan se tulee epävarmaksi ja käytös muuttuu.
Tico ei ikinä ole hyväksynyt pentuja lähelleen. Pennun äkilliset liikkeet ja tuoksu saa sen tolaltaan. Myöskään mustia koiria se ei helposti hyväksy. Tässä tilanteessa minulle iski pienoinen paniikki että mitä minä olen tekemässä. Otin pennun ja vielä mustan värisen ja yritän saada Ticon hyväksymään sen.
Lähdin asiaa pohdittuani sillä mielin liikenteeseen kuitenkin että se vie varmasti aikaa ja tärkeinta oli hoitaa tilanne niin ettei Tico tuntenut olevansa uhattu. Kisun pitää pysyä Ticon alapuolella.
Tämä kaksikko on kuitenkin täysin eriluonteisia. Kisu on vielä ainakin niin pieni että turvautuu kaikessa omistajaansa ja luottaa siihen että omistaja turvaa. Tico kohdalla tässä asiassa ei voi kun katsoa peiliin mutta sen kanssa on tehty töitä tämän asian suhteen mutta hyvin usein se tuntee tarvetta että hän on se joka tämän tilanteen hoitaa.
Utelin vinkkejä kokeneilta kuinka tilanne olisi paras hoitaa. Koska tälläinen tilanne ei ollut minulle tuttua ja pelkäsin tekeväni virheen jonka jälkeen Tico ei ikinä hyväksy pentua. Jotkut suosittelivat pennun laittamista häkkiin jolloin Tico pääsee haistamaan. Pelkäsin sen kuitenkin ahdistavan Kisua liikaa. Joten hankimme portin jolla erotimme Kisun yhteen huoneeseen ja Tico sai muuten olla muualla tilassa mutta se pääsi haistamaan pennun.
Tilanne piti hoitaa niin ettei kummallekkaan tule oloa että tässä on nyt jotain mihin pitäisi reagoida suuresti, niin että yritettiin pitää tilanne mahdollisimman neutraalina ja tavallisena. Me touhuttiin omiamme ja koirat saivat olla keskenään siis portilla erotettuna.
Tico oli alkuun kovin hämillään ja se tiedosti heti että tässä on nyt jotakin. Murinat olivat alkuun melko rajuja ja huulet meni rullalle heti jos pentu hiemankin lähestyi porttia. Sen keho jäykistyi jännityksestä ja niska villat nousivat pystyyn ja se oli hyvin epävarma mitä pitäisi tehdä. Hyvää käytöstä kehuttiin.
Kisu ei oikein ymmärtänyt tilannetta ja tiennyt mitä pitäisi tehdä, haukuttiin ja pylly pystyssä yritettiin saada tuo mörisevä punainen otus leikkimään, eei se ei toiminut. Sitten mentiin rauhassa nuuskimaan tuota isompaa kippuraa, kun Tico tässä tilanteessa murahti niin alistui kisu välittömästi ja heitti selälleen. (Minä tarkkailin sivu silmällä tilannetta koko ajan). Kun Kisu näytti mahansa lopetti Tico heti murinan ja sen lihakset rentoutuivat. Tämä tilanne toistui pariin otteeseen. Jota minä silmät pyöreinä katselin, elkeet olivat niin hämmästyttävät Kisulta. Portti pidettiin välissä kuitenkin ensimmäisten päivien ajan. Ja ne nuuskuttelivat toisiaan aina tilanteen tullen ja välillä muristiin ja välillä vähän keikutettiin häntiä.
Pikkuhiljaa hetkinä joina Kisu oli rauhallinen annoin Ticon nuuskia sitä ilman porttia. Tätä toistettiin usemapaan kertaan parin päivän ajan kunnes päästimme pennun aina hetkellisiksi ajoiksi muuallekin taloon Ticon kanssa.
Tico oli kovin utelias eikä oikein tiennyt pitääkö leikkiä vai käydä päälle. Kisu olisi vain halunnut leikkiä. Seurasimme tilannetta.
Lopulta Kisu ja Tico liikkuivat samoissa tiloissa pidempiä aikoja ja lopulta se olin minä jolta silmät tippuivat päästä!
Lopulta tuosta 'enpidäpennuistaenkämustista' otuksesta paljastui mitä mahtavin isoveli. Se leikki niin kauan kun jaksoi ja sitten vaihdettiin äänen sävyä, murahdettiin voimakkaammin ja Kisu lopetti. Kisu kunnioittaa selkeästi Ticoa ja alistuu sen edessä. Tico myös oppi, poistumalla paikailta omaan rauhaan joka minulle on suotu pääsen eroon tuosta rääpäleestä.
Tico opetti kaikki temput ja niksi tuolle pennulle ja minä olen edelleen hämilläni kuinka ne niin nopeasti lopulta toisiaan sietivät. Kaikkea Tico ei pennulta vieläkään hyväksy mutta se sallittakoon. Pari kertaa Tico on tosissaan ärähtänyt kunnolla mutta asiaan en puutu koska Ticon kuuluukin näyttää pennulle paikka.
Leikit ovat välillä melko rajuja, ainakin ihmisen silmään joka ei kahta shibaa ole ikinä nähnyt leikkimässä ;) Pariin otteeseen ulkopuoliset ihmiset järkyttyneinä tokaisivat meille "Miten te uskallatte niiden antaa leikkiä noin, nehän tappavat toisensa". Noh tiedän kuitenkin Ticon olevan pennun kanssa varovainen koska sen elkeet olivat rauhoittuneet ja kumpainenkin kunnioittaa toisiaan tietyllä asteella. Kisu alistuu ja Tico tietää sen.
Tämä kaikki oli pakko kirjoittaa ylös koska sopeutuminen toteutui niin nopeasti että halusin myöhemminkin muistella miten se kaikki kävikään koska tilanne oli minulle uusi. Jälkikäteen voisin melkein todeta että mitähän minä tässä tilanteessa lopulta jännitin, sillä turhaahan se oli?! ;)

No Tico on kuitenkin ollut aina ainut koira talossa eikä siis ikinä ole oikein helposti hyväksynyt kuin harvoja narttuja lähelleen. Tai hyväksyminen on vaatinut todella aikaa. Ticoa sosialistettiin pentuna niin paljon kuin vain voi mutta yhdessä vaiheessa se ei vain enää sietänyt etenkään uroksia. Eikä erinäisistä koulutuksista ollut apua.

Ihan kuin poika olisi tajunnut että tuo mustuainen on tullut pysyäkseen minun elämääni joten pakkohan se on sietää. Ja sen silmistä välillä huomasi pilkkeen että on tuo tavallaan aika kiva rääpäle.
Tico tietää myös olevansa minun ykkönen vaikken kotona enää asukkaan ja se tietää ettei Kisu tule väliin.

Ticolla on kastraatio edessä. Syynä toistuneet rauhas ongelmat ja helpottaaksemme Ticon ja Kisun yhteiseloa jatkossa. Toivon ettei leikkaus vaikuta Ticon ja Kisun tilanteeseen. Sen näyttää aika mutta en voi olla kuin ylpeä Tico ukkelista kuinka hienosti se hyväksyi pennun. Tico on kuitenkin jo 3 vuotias joten luonteen piirteet ovat jo iskostuneet.

Aika näyttää..

tiistai 19. elokuuta 2008

Alku tarinointia

Heippa vaan kaikille!

Tervetuloa lukemaan meidän arjesta.

Päätin siirtyä väliaikaisesti pitämään blogia meidän kippuroiden elämästä. Onnistumisen ja epäonnistumisen hetkistä, koiran ja omistajan arjesta. Siitä mitä koira tuo mukanaan perheeseen tullessaan.

Kirjoittelen tänne siihen asti kunnes saadaan vihdoin päivitettyä vanhat sivumme tähän päivään. Siitä on varmaan vierähtänyt jo parikin vuotta kun viimeksi Ticosta sinne tarinointia lisäsin ja kaikkea on sen jälkeen kerennyt jo tapahtumaan.

Blogi kertoo siis kahden shibani elämästä:
Vaahteranlehden Jiro-Isuraeru (3,5v) tutummin "Tico" sekä perheen uusin tulokas: Headstyle Sachiko (4kk) tutummin "Kisu"
Elämässämme on tapahtunut paljon muutoksia ja uuden pennun johdosta arki on melko hektistä ja jokpäivä opitaan uutta ja tapahtumia riittää.
Minun muutettua Espooseen jäi Tico asumaan vanhempieni luokse. Tico on virallisesti äitini nimissä. Syynä kuitenkin oli Ticon vaikea luonne. Tico stressaantuu suurista muutoksista ja erilaisista tilanteista ja koiran parasta ajatellen en voinut häntä maaseudulta tuoda kaupunkiin isosta omakotitalosta kaksioon. Tico on myöskin perheelleni hyvin tärkeä ja on siellä parhaassa mahdollisessa paikassa, ollen perheeni pieni lellikki :) Joten Ticon on parempi siellä missä on pienen elämänsä asunut ja siellä missä sen koti on!
Olin jo monta vuotta harkinnut toisen koiran ottamista. Muutettuani Espooseen murehdin todella usein kuinka asunto ei tuntunut kodilta kun siellä ei ollut kippuraa. Väliaikaiseksi helpotukseksi päätin tarjota hoitopaikkaa sitä tarvitseville kippuroille ja monen monta ihanaa kippuraa sainkin vuoden aikana hoitoon, jokainen heistä jätti tassun kuvan sydämeen ja opetti paljon uutta rodusta.
Hoito shibojen ohella kuitenkin reilu vuoden ajan etsin sopivaa perheenjäsentä. Tällä kertaa halusin nartun koska minulle oli tärkeää että se tulisi toimeen Ticon kanssa. Tico on mahtipontinen uros eikä helposti uroksia hyväksy joten narttu tuntui paremmalta ratkaisulta. Sijoitus mahdollisuus ponnahti esiin ja totesin sen olevan oiva ratkaisu tämän hetkiseen elämän tilanteeseen. Sitä kautta pääsen kätevästi tutustumaan kasvatus toimintaan myöskin. Useampi kasvattaja tarjosikin sijoitukseen mutta aina ei kaikki mene niin kuin toivoisi.
Usean itkun ja pettymyksen jälkeen kun ei rinsessaa maailmaan siunaantunutkaan sain kuitenkin kesken tylsän työpäivän puhelun että "voisiko teille muuttaa vielä pieni kippuran alku?". Olin ratketa riemusta ja menin sanattomaksi! Vihdoin se oli totta. Meille muuttaisi sijoitukseen pieni pentu. Näin Kisu tallusti meidän elämään 25.06.2008.

Haluan kiittää kummankin shiban kasvattajia näistä mahtavista yksilöistä!

Haluan toivottaa kaikki uteliaat tervetulleeksi lukemaan meidän elämästä, yritän tänne päivitellä tarinoita mahdollisimman usein :) Kyllä me ne kotisivutkin saadaan valmiiksi..pian.

Niin kuin ole ennenkin todennut: Annoin shiballe pikkurillini ja sehän vei koko käden!
-Elisa