Prinsessan päiväkirja osa2

Listaan päiväkirja muodossa Kisun hassuja tempauksia tai keksintöjä mihin törmäämme päivittäin.

Rakas tassukirja:

"..Kuka tahansa koira pitää näitä enemmän kuin mielellään.." (Lainaus eräältä koirien villapaita kauppiaalta)
- Minun kauniin turkkini peitoksi ei saa laittaa mitään vaatekappaleita muistuttavaakaan elleivät ne ole vaaleanpunaisia ja sisällä timantteja.
Ostin valmiiksi odottamaan juoksupöksyt ja niitä piti kokeilla jotta istuvat hyvin. Kisun järkytys oli sanoin kuvaamatonta. Se seisoi keskellä lattiaa korvat luimussa, jalat harallaan ja uskalsi vain liikuttaa silmiään ympäriinsä. Heti kun otin pöksyt pois piti yrittää päästä hampain käsiksi näihin kauhupöksyihin. Eivät siis selkeästi olleet Kisun tyylille sopivaa. Olisi varmaan pitänyt ostaa kaupasta ne satiiniset, viininpunaiset ja pitsireunaiset pöksyt.

Ostin myös viikonloppuna heijastinliivit Kisulle jotta ulkona liikkuminen näin syksyn hämärällä olisi turvallisempaa. Järkytys oli vielä suurempi. Olihan tämä järkyttävä riepu oranssi väriltään. Puin ne päälle lenkille lähtöä varten. Kisu jähmettyi samallalailla ja uskalsi vain liikuttaa silmiään. Askeltakaan en ota en varmana. Ovesta kun vihdoin pääsimme ulos piti metrin välein pysähtyä irvistelemään ja repiä tätä kapistusta pois. Kunnes saavuimme nurmi alueelle. Kisu meni makaamaan keskelle märkää nurmea ja heitti etutassut taakse ja työnsi itseään eteenpäin takatassuilla yrittäen samanaikaisesti puikahtaa pois liivistä. Näky muistutti lähinnä heijastinliiviin pukeutunutta mursua!
Pikkuhiljaa totuttelemme näihin. Heti liivit pois otettua alkaa häntä heilua ja mennään tuhat ja sata lasissa.

-Kuuloni on mitä loistavin mutta se on vain valikoiva.
Kisulla on selkeästi menossa vaihe "En omista korvia". Koirapuistossa huvitusta on herättänyt (siis muille kuin omistajille) se kun yritämme lähteä puistosta pois. Muistan hyvin kuinka Ticolla oli vaihe "En kuule jos en halua kuulla". Omistaja seisoo portilla ja huutelee. Koira viipottaa ohitse metrin päästä eikä ole huomaavinaankaan tai juoksee jonkin toisen ihmisen luokse. Tai sitten pysähdytään 10 metrin etäisyydelle korvat höröllä "Sä näät mut ja mä nään sut, niin ei mun tarvitse sinne tulla". No tämä vaihe on ollut yleensä ohitse menevää.


- Miksi olen kasvanut isoksi?
Kisulle ehkä suurin järkytys on ollut se ettei se mahdu enää sohvan alle mönkimään. Vielä viikko sitten oikein yrittämällä se sai sinne itsensä mahtumaan mutta poistulo olikin toinen asia. Kaikin tavoin ja kaikinpäin yritetään sinne änkeä mutta en enää mahdu sinne. Sitten maataan masentuneena pää sohvan alla ja katsotaan alta kulmien "Miksi olette menneet ostamaan matalemman sohvan?"

- En ole unikeko. Kauneus unet kuuluvat jokaisen prinsessan päivään.
Sunnuntai iltana kuuntelimme puolisoni kanssa mistä ihmeestä tuo meteli kuuluu että mitä ne naapurit mesoavat. Kunnes tajusimme äänen kantautuvan sänkymme alta. Kisu kuorsasi oikein miehekkäästi läpi yön. Aamulla kun omistajat ponkaisivat pystyyn käänsi Kisu vain kylkeään. Kun menimme herättämään aamu lenkille saimme merkitseviä katseita "No en varmaan nouse maanantaina klo 6.30 ulos" ja sitten se käänsi itsensä ylisöpöön asentoon tassut kohti taivasta "Onko pakko jos ei haluu? Viisi minuuttia vielä jooko"

Elisa ja Kisu

Lähes kaltaisiamme

Shiboissa yksi lempi luonteen piirteistäni on oman arvonsa tuntemus, viekas ylpeys ja salakavala itserakkaus. Ne tietävät kuinka komeita ja vahvoja ovat ja kuinka koko maailma on heidän. Shibat osaavat myös erittäin hyvin hyödyntää tämän piirteen.

Tico on aina osoittanut hyvin selkeästi kuinka hän tietää olevansa komein, mahtavin ja upein. Ticon katsoessa peiliin, näkee se siellä dinosauruksen. Katsoo itseään nokka pystyssä, ah kun olen komea. Se nousee hyvinkin helposti omistajan pienestä virheestä ylemmäksi ihmistä ja saa tehdä ison työn saadakseen se uskomaan uudelleen miten se järjestys meneekään. Ticon murkkuikä ja kokeilu ikä kesti 2 vuotta. Jonka aikana kokeiltiin päivittäin miten se järjestys pitääkään olla. Saavutettuaan 3 vuoden iän, alkoi luonne hieman pehmitä ja alta paljastui paikkaansa talossa hyvin tyytyväinen poika. Nallemaisen kuoren alta löytyy kuitenkin ne vanhat luonteen piirteet edelleen eikä niitä epäillä hyödyntää. Helppo koira Tico ei ekaksi koiraksi ole ollut todellakaan mutta sitäkin palkitsevampi ja mahtava.

Olen todennut tämän piirteen tulevan esiin shiboissa hyvinkin eri tavalla. Hoitoshiboillakin oli kaikilla omanlaisensa tapa tuoda esille kuinka he ovat lähes ihmisiä mielestään tai ainakin samalla tasolla.

Sen olen huomannut olevan yleensä yhteistä että se oma omistaja on shiballe palvonnan kohde ja siihen luotetaan 110%:sti kun arvojärjestys on saavutettu ja luottamus on molemminpuolista. Esim. Seuratessani kerran vierellä seuraamis harjoituksia missä ensin meni sekarotuinen koira. Se napitti namipalaa ja seurasi hienosti vierellä. Se kuitenkin katsoi vähän väliä itse eteensä ja minne oli kävelemässä.
Tuli shiban vuoro ja shibahan ei nähnyt kuin namipalan ja omistajansa. Tuijotti kokoajan ylöspäin kertaakaan katsomatta eteensä. Luotti siis omistajaansa "sokeana" ja tiesi sen varmana ettei omistaja johdata häntä kävelemään minnekkään vaara tilanteeseen.

Tico on juuri sen luonteinen kun shibaa 4 vuotta sitten harkitsiessani oletinkin shiban olevankin.
Kisu on hieman erilaisempi tapaus, sillä on erilainen ja viekkaampi tapa osoittaa kuinka tietää olevansa koko maailman keskipiste. Tähän asti Kisu on osoittanut olevansa vain hyvin onnellinen pieni pentu joka rakastaa kaikkia ja kaikki rakastaa häntä, onhan se maailman söpöin. Esimerkkinä kuinka neiti istui sohvan reunalla tuijottaen tiiviisti lattiaa. Oli siis itse hypännyt sohvalle ja sohva ei kovin korkea ole. Alkoi kiljuminen kurkkusuorana ja erittäinkin dramaattisesti kuinka hän ei uskalla hypätä sohvalta alas, nostakaa arvon prinsessa. Kun menin viereen ja osoitin että neiti on vain hyvä ja hyppää itse hyppäsi se samantien alas.

Olenkin yrittänyt vertailla tai lähinnä seurailla näiden luonne eroja alusta asti ja kaikki jotka ovat molemmat tavanneet ovat sanoneet "Nämähän on kuin yö ja päivä", niinhän ne ovatkin (ovathan eri sukupuoltakin josta jotkut erot johtuvat). Tarkkoja eroja luonteissa ei kuitenkaan voi vielä todeta koska Kisu on vasta 4,5kk. Molemmat ovat hurmaavia tapauksia mutta kuitenkin hyvin samanlaisia tietyiltä piirteiltään sillä ovathan molemmat shiboja.

Tausta näihin ajatuksiin putkahti esille eilen koirapuistoilun jälkeen. Olemme alkaneet käydä Kisun kanssa läheisessä koira puistossa. Ensimmäisellä kerralla ei seurassa ollut muita koiria ja treenasimmekin tämän ajan luokse tuloa joka toimi mainiosti.
Eilen paikalla oli myös karvaisia kavereita. Kisu oli alkuun hieman epävarma ja kippura laski alas. Hieman tuumailtuaan se päätti repäistä shiba hepulit ja juoksikin kuin hölmöläinen. Muiden katsoessa silmät pyöreänä että mikä tuolle tuli. Koirat jatkoivat riehumistaan ja minä jutustelin toisten koirien omistajien kanssa. Hetken päästä keskustelu rinkiimme liittyi eräs nuori neiti hyvinkin topakkana. Kisu siis istahti ihmisten väliin, tuijotteli ihmisiä aivan kuin myötäillen keskusteluun ja sitten tuhahti jatkaen tuijottamista ja oli aivan kuin olisi todennut "Keskustellaan me IHMISET täällä sillävälin kuin nuo koirat meuhkaavat ja riehuvat"
Minä en voinut kuin nauraa, tilanne oli melkoisen koominen. Tilanne kertoo mielestäni melko paljon shibojen luoteesta. Myös eräs hoitoshiboistamme nousi usein puiston penkille ihmisten viereen istuskelemaan ja katsomaan kun nuo toiset leikkivät.

Piti vain purkaa ajatuksia tarinaksi ja jakaa tuo koominen tapahtuma eiliseltä. :)
Elisa

Sydämein lyö pum pum pum

..Kisulla todettiin ensimmäisissä rokotuksissa sydämestä kuuluvan pieni sivuääni jonka epäiltiin vahvasti olevan pennuille hyvinkin yleinen lisä ääni. Tällöin meille sanottiin sen katoavan varmasti seuraaviin rokotuksiin mennessä. Tehorokotuksissa 14 vko:n iässä ääni kuului kuitenkin edelleen. Tällöin asiaa tutki eri lääkäri eikä hän voinut ennustaa äänen muuttumista suuntaan tai toiseen. Huoli kuitenkin nousi omistajalle.
Mitä jos se on pysyvää? Mitä jos koira kärsii samoista asioista kun minä sydämeni kanssa? Tälläisissä tilanteissa minä hyvinkin helposti reagoin liiankin voimakkaasti ja huolestun, ainakin kaikki jotka minut tuntevat tietävät sen. Omasta kokemuksesta kuitenkin tiedän että sydämeen liittyvät vaivat on otettavat vakavasti.

Rabies rokotuksiin meidät ohjattiin varaamaan aika lääkärille joka äänen totesi ensimmäisenä. Kävimme eilen hakemassa rabies rokoituksen ja ainakin minua kovin jännitti kuulla ja odottaa tietoa. Tuntui ikuisuudelta kun lääkäri hyvinhyvin tarkkaan kuunteli. Pitkä kestoinen kuunteleminen kuitenkin osoittautui posiiviseksi asiaksi sillä lääkäri ei meinannut ääntä löytää ja joutui sitä etsimällä etsiä. Sanoi äänen vaimentuneen huomattavasti eikä syytä lisä tutkimuksille ole. Edelleen vasemmasta kammiosta hyvinhyvin vaimea ja heikko ylimääräinen ääni kuului mutta vain jos tiesi sitä etsiä. Lääkäri sanoi sen olevan edelleen sitä pennuille tyypillistä murmur- ääntä jonka iän myötä pitäisi kadota. Kuulemma yleensä se katoaa tehorokotuksiin mennessä mutta monilla vasta vuoden iässä tai senkin jälkeen vasta kun pentu on täysin kehittynyt.

Joten meillä on hyvinvoiva, elämän iloa täynnä ja mikä parasta; terve shiba tyttönen josta olen hyvin onnellinen!

Lainatakseni Maija Vilkkumaan sanoja "..valkee musta (+ruskea), tykkään susta, mummot huutaa pelastusta.."

(Kuvan on ottanut hyvä ystäväni Karoliina P. Kisu on kuvassa n. 13vko)

Elisa

Syksyn satoa

Viikonloppuna tuli taas touhuttua kaikenlaista. Kaunis syyskuinen sää suosi meitä ja parista päivästä luonnon helmassa otettiin kaikki irti.

Lauantai tuli vietettyä perinteisillä kylä markkinoilla. Otimme Kisun jälleen mukaan jotta se tottuisi hälinään ja ihmisiin. Kisu otti erittäin rauhallisesti ja suurimman osan ajasta matkusti sylissä koska pelkäsin sen jäävän jalkoihin suuressa ihmis määrässä.
Neiti herätti jälleen paljon huomiota ja ihasteluja. Yleensä arvailtiin rotua ja sitten taas puristeltiin poskista sekä leperreltiin, onhan se niin syötävän söpö. Ja kysyipä eräs perhe saisivatko he ostaa Kisun, siihen en kyllä aivan suostunut. Naureskelinkin sivusta kuinka avokki oli välillä pulassa kun joutui täti laumojen saartamaksi pidellessään Kisua sylissä.
Hauskoin kommentti Kisusta tuli eräältä tädiltä joka naurultaan sai sanottua: "voi katsokaa nyt. Tuollainen valkoinen raita pyllyssä ja pyllyreikä paistaa keskeltä". Roduksi veikattiin jälleen yleisesti porokoiraa tai lyhytkarvaista lapinkoiraa (? Onko sellaisiakin nykyään.)

Kävimme myös katsastamassa isoäitini 10 vko:a vanhan tiibetinspanieli pennun Nemon. Ja noh, itkuhan siinä melkein pääsi. Minne on kadonnut minun pieni palleroinen? Se pienen pieni koiran alku. Ette usko miten aikuiselta Kisu näytti pienen untuvisen Nemon vierellä.
Kuvia tästä kauhu kaksikosta ei ikäväkyllä saanut otettua, meno oli niin vauhdikasta. Vaikkakin Nemo oli vielä potilas ja vatsassaan iso arpi niin ei se haitannut menoa, haava oli onneksi parantunut hyvin ja tikit olivat jo poissa. Nemo oli lakannut syömästä ja kuvissa ilmeni suolitukos. Vatsaa avatessa ei kuitenkaan enää tukosta näkynyt. Ja onneksi lääkityksen jälkeen Nemo jälleen suostui syömään ja juomaan.
Nemo näki Kisun kippuran erittäinkin kiehtovana ja Kisu joka yleensä itse on se joka roikkuu Ticossa oli välillä hätää kärsimässä kun nuppineulan terävät hampaat iskivätkin häneen.

Kotiin palatessa sain jälleen todeta että eihän se palleroinen ole minnekkään kadonnut. Kisu on niin pieni ja pentumainen Tico jässikän vierellä. Ja eihän ne pennut ikinä pentuina pysy vaikka kuinka toivoisi, kasvaminenhan on niiden tehtävä. Ja kieltämättä välilä toivoisi tuon duracell-pupun olevan jo aikuinen ja omistavan aikuisen järjenjuoksun ;)

Tico on aloittanut karvanlähdön ja pudottelee jo hieman villa pöksyjä. Se kasvatti itselleen aivan mahtavan turkin kastroinnin jälkeen ja karvaa irtoaa. Uusi tuttavuus turrinaattori (=furminator) on Ticon mielestäkin hyvä keksintö, sillä harjatessa ei tarvitse irvistellä ja möristä ilmaistaakseen mitä mieltä touhusta on. Sekä plussana se että pohjavilla irtoaa hienosti vaurioittamatta päälikarvaa ja raapimatta nahkaa.

Loppu viikonloppu meni ulkoillessa. Minusta on niin ihana katsella kuinka Kisu on saanut Ticoonkin niin paljon lisä virtaa ja Tico on selkeästi ottanut isoveikan roolin jonka tehtävänä on opettaa pienelle kaikki.

(Ylempi kuva antaa todellisemman kuvan siitä kuinka reilusti Kisu on kooltaan pienempi Ticoa. Alempi kuva ei anna todellista vastaavaa vaikutelmaa)

Tänään on edessä lääkärillä käynti ja saamme viimeisen rokotuksen Kisulle (rabies).

Elisa

Hui mörköjä

Meillä on alkanut pikku hiljaa tulla "mörkö iän" piirteitä esille. Pimeässä liikutaan varpaillaan ja kaikkea kummallista ja hiemankin epäilyttävää pöhistään ("puh puh") tuhinalla ja kierrellään ja kaarrellaan näitä pelottavia mörköjä. Jos jokin tavara tai asia tutuilla lenkeillä on siirtynyt tai jonnekkin on ilmestynyt jotakin mitä siinä ei aikaisemmin ole ollut suhtaudutaan siihen alkuun kovin varauksella. Siinä vaiheessa kun omistaja fiksun näköisenä menee silittelemään näitä "mörköjä" katsellaan hetki että miten se mami uskaltaakaan ja sitten tullaan tomerana itsekin katsomaan ja todetaan ettei siinä ollutkaan mitään pelättävää. Pupupöksyn sisällä asuu siis kuitenkin luonteeltaan utelias ja rohkea neiti.

Nyt kun rokotuksien teho pitäisi alkaa olla voimassa (vielä uupuu rabies rokotus jonka annetaan Kisulle uusien ohjeiden mukaan erilleen muista)olemme enemmän ja enemmän tutustuneet ja lenkkeilleet muiden koirien seassa. Sosiaalinen Kisu on edelleen toisia koiria kohtaan, tosin alistuu tarvittaessa jos sillä saa toisesta tehtyä leikki kaverin itselleen. Toisin kuin Ticon kohdalla ei ole päässyt muodostumaan "rotu rasistisia" piirteitä. Tico ei alkuunkaan näinkään nuorena hyväksynyt tietyn tyyppisiä koiria tai värisiä koiria, kovasta sosialistamisesta huolimatta. Kisu hyväksyy ainakin vielä kaikki väriin tai kokoon katsomatta. Onneksi meillä on tutuilla paljon koiria, erilaisia luonteiltaan ja erinäköisiä. On täten Kisu pienestä asti kulkenut mukana joka paikassa ja päässyt leikkimään monenlaisten kavereiden kanssa.

Viikonlopuksi suuntaamme jälleen Kisun idolin Ticon luokse ja käymme katsastamassa isoäitini 10 vko:sen tiibetinspanieli pennun. Joka tosin on potilaana tällähetkellä joten Kisua tuskin otamme mukaan. Saa nähdä onko Nemo kasvanut hurjasti viime näkemästä. Reipas poika oli ainakin jo tuolloin.

-Elisa