Sirkus koiriksiko

Olen molempien koirien kohdalla aloittanut melko nuorena treenaamaan niiden aivonystyröitä temppuilun avulla. Pikku temppuilu lyhyinä pätkinä on hauskaa puuhaa kummallekkin sekä kuluttaa uskomattoman hyvin pienen koiran energia varoja. Kunhan vain itsekin muistaa ettei pieneltä pennulta voi suurta odottaa.

Joidenkin olen kuullut pitävän koiriani jopa kouluttamattomina kun ne eivät aina istu,seuraa tai tule luokse heti vain omistajan pyynnöstä. Tässä asiassa molemmat koirani ovat niin shiboja kun vain voi olla.
Shibalta puuttuu ihmisen mielyttämis halu. Siinä missä joku toinen rotu häntä heiluen touhuaa kaikkea mitä omistaja vain pyytää siksi että tietää omistajan tykkäävän ja tulevan iloiseksi. Niin tässä tilanteessa shiba harkitsee ja tuumii kaksi kertaa "mitä minä tästä hyödyn?". Toki joillekkin riittää palkinnoksi sekin että omistaja tulee iloiseksi mutta ei se ainakaan omieni kohdalla yleensä riitä, mutta en halua yleistää.
Shiba on siis erittäin fiksu, se ei tee mitään ellei siitä itse jollakin tavalla hyödy ja tästä syystä motivointi onkin temppuillessa hyvin tärkeää.

Tico on aivan uskomaton temppuilussa (en siis puhu toko-liikkeistä vaan temppuilua vain omaksi huviksi). Se on aina ollut helppo motivoida jos ympärillä on vain rauhallista ja palkintona on jotakin mieleistä. Tico on erittäin oppivainen ja aivan kuin osaisi lukea pelkästä ajatuksesta mitä haluan sen tekevän uusia temppuja opetellessa. Se osaa nopeasti yhdistää: käsky-oikea toiminta-palkinto. Välillä tosin temppuilu menee malttamattomaksi ja koko temppu skaala käydään läpi ennen kuin käskyä ehtii antaa. Tällöin pidetään tauko ja otetaan uudelleen hetken päästä.

Kisun kohdalla vaadittiin jo omistajaltakin hieman kärsivällisyyttä, tosin en pennulta odotakkaan heti mitään suurta. Aloitin ihan perus liikkeellä "istu". Kisu on melko malttamaton "kaikki heti nyt mulle tyyppiä" (niin kuin välillä omistajansakin ;)) ja usein pyrkii menemään sieltä mistä aita on matalin. Siinä missä Tico oppi kahdesta kerrasta yhdistämään mitä haen "istu" käskyllä. Kisulla vaati hieman enemmän harjoittelu kertoja. Se ymmärsi kyllä mitä hain mutta peppu pysyi maassa sen tuhannes osa sekunnin. Kisulle pitää tehdä pieniä harjoitus kertoja mutta useasti. Sillä muutaman toiston jälkeen alkaa sijaistoimintojen tekeminen ja harjoittelu menee levottomaksi, Kisu on siis hieman malttamattomampi.
Tico jaksaa toistoja pidempiäkin aikoja jos on jotakin mieleistä palkintona.

Kun saimme muutamia perus temppuja opetettua Kisulle (istu,maahan yms) on se alkanut enemmän ja enemmän kiinnostua temppuilusta ja onkin oppinut paljon lisää. Myös kärsivällisyyttä ja malttia on tullut iän myötä paljon lisää. Eikä enää pieni häiriö tekijä ole esteenä Kisulle (kuten esimerkiksi kamera). Testasimme eilen ihan huvin vuoksi koko sarjan läpi ja kieltämätti olen ylpeä pienestä maantiekiitäjästä joka innoissaan kippura heiluen tekee temppuja. Tässä hieman todisteita:

"Istu"

"maahan""ylös"
"Tassu"
"Give me five"

Ja temppuilun lopuksi tietysti kunnon tuuletus onnistuneen yhteisen suorituksen kunniaksi!

"JEE!"

Ei me ehkä sirkukseen viellä näillä pyritä mutta en voi olla kuin ylpeä :)

Elisa

Voittamattomia pelkoja

Kisulla on mörköiän piirteitä ollut esillä jo jonkun aikaa kuitenkin se on rohkaisun avulla aina näihin mörköihin tutustunut ja todennut ettei niissä ollutkaan mitään pelättävää.
Eilen se taisi kohdata kuitenkin suurimman pelkonsa.

Suurta pelkoa nimittäin aiheutti kumista valmistettu leijuva möykky, ilmapallo! (Kyllä aivan oikein, ilmapallo)
Sain töissä postissa käytyäni matkaan mainosilmapallon joka oli täytetty heliumilla. Siinä palloa kantaessani tuumin mielessäni että täytyy viedä se kotiin sillä oletin meidän iloisen kippuran tykkäävän tai edes kiinnostuvan uudesta tuttavuudesta.

Kun astuin ovesta sisään ei Kisu edes huomannut koko palloa. Kun näytin palloa sille ei se välittänyt mitään. Kunnes, päästin irti narusta ja pallo kohosi kattoon ja leijaili hiljalleen. Järkytys alkoi hetken tuijottelun jälkeen. Häntä valahti koipien väliin ja Kisu työnsi päänsä piiloon niin että vain kippura näkyi sohvan kulman takaa. Yritimme tutustuttaa Kisulle tätä pelottavaa "mörköä" ja kävi se sitä nuuskimassa eikä ollut moksiskaan.

Kävimme päivälenkillä ja puistossa riehumassa kavereiden kanssa. Saavuttuamme jälleen sisälle jäi Kisu paikalleen kynnyksen ulkopuolelle. Askeltakaan ei ottanut. Kun saimme sen jälleen sisälle se kulki seiniä pitkin aivan köyryssä tuijottaen tiiviisti kattoa ja etsien tätä leijuvaa mörköä kaikkialta asunnosta. Päätimme hävittää pallon ettei se vain poksahda pienessä asunnossa ja aiheuta enempää järkytystä. Koko illan Kisu kulki varoen ettei vain tämä valkoinen kauhu leijaile lähelle tai pääse yllättämään kulman takaa.

Aamulla pelot oli kuitenkin unohdettu ja vastassa oli erittäin leikkisä ja pirteä Kisu.
En oikein keksinyt mikä tässä ilmapallossa herätti niin suurta pelkoa. Kisu yleensä on kovin rohkea tutkimaan kaikkea uutta. Liekö pallo oli sähköinen tai muuten vain ei ollut tutustumisen arvoinen.

Ilmeisesti Nalle Puhin sanonta "Jos omistaa ilmapallon, ei voi olla surullinen" ei päde ihan kaikkiin.

Elisa

Trombi ja hurrikaani

Shiba hepuli on kaikille shiban omistajille varmasti tuttu juttu. Meilläkin se on päivittäistä.

Kisu saa hepuleita vielä hieman harvemmin, tai vaimeammin. Tosin silloin kun Kisu päättää hepuloida, pysähtyi koko koira puiston nelijalkaiset riviin katsomaan että mitä se touhuaa. Kun Kisu veti rallia ympäri puistoa aivan omissa maailmoissaan.
Tico kohdalla se on osa jokapäiväistä pitkää lenkkiä. Usein ihmiset pysähtyvätkin katsomaan "Voi herttinen onko se ihan pentu?" Kun koira mörisee, pyörii tuhatta ja sataa jahdaten häntäänsä tekisi välillä mieli sanoa "Juu-u se on ihan pentu vasta". Sillä ihmiset katsovat minua erittäinkin murhaavasti jos totean niin kuin asia oikeasti on että "Ei ole pentu enää, se on jo kolme vuotias" sillä tähän yleensä saan vastaukseksi pyöreitä silmiä ja kysymyksen "Miksi ihmeessä se sitten noin tekee?".

Toisaalta minusta on niin hulvattoman hauskaa katsoa kun tuo köntys päästelee ylimääräisiä höyryjään taivaan tuuliin juoksemalla häntä putkella kuin päätön kana. Koira selkeästi nauttii ja sillä tuntuu olevan niin hauskaa että minulle aivan sama jos muut luulevat kippurani olevani jotenkin päästään viallinen, sehän on vain shiba. Se on kuitenkin aivan kuin jokin nappi naksahtaisi pois paikaltaan niiden pääkopassa. Se on hetken hurmio kun annetaan kaikkensa ja tehdään vapautuneest mitä halutaan eikä yleisöstä välitetä. Hepuli alkaa meillä yleensä parilla juoksu askeleella. Pienikin nurmi alue tai avoin alue niin jo pyörähtää silmät ympäri ja kiitävä kippura lähtee käyntiin. Hepuliin liitetään myös aina shiba-äänähdyksiä jotka tehostavat hurmoksen fiksuutta.


Hepulin jälkeen hieman ravistellaan turkkia ja palataan taas ylvääksi omaksi itsekseen. Matka jatkuu nenä pystyssä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Mutta mitä tehdä kun kaksi kippuraa saa hepulin samaan aikaan kesken lenkin? Molemmat innostavat toisiaan entistä enemmän ja jos yksi kippura saa hepulin aikana maan pöllyämään kuin pieni trombi niin miten sitten kaksi samaan aikaan, hurrikaani?


Meillä on kuitenkin pyritty siihen sääntöön ettei flekseissä leikitä toisten koirien kanssa. Fleksi voi saada pahaakin jälkeä aikaan. Tästä syystä oli pakko yrittää hillitä tilannetta pitämällä edes toista paikallaan. Mikä on melko hankalaa kun molemmat sulkevat järjenjuoksun hepulinsa ajaksi ja hallittavanani oli kaksi päätöntä kanaa, mahdotontako.

Tässä tilanteessa sain ihmisiltä merkitseviä katseita puistossa syystä että he luulivat näiden kahden oikeasti syövän toisensa. Mörinät ja murinatkin olivat sen mukaisia.

Kyllä, nehän ovat melkoisia petoja. Kisuhan nauttii Ticon kokoisia koiria välipalaksi. ;)

Elisa