tiistai 18. marraskuuta 2008

Pupu ralliako

Oikealta nimeltään siis canicrossia tai meidän kohdalla varmaan puhuisin vielä "canicrossista" tai vielä paremmin "flexi hölkästä".

Olen itse ollut aina liikunnallinen ihminen ja nautinkin ulkoilusta sekä liikunnasta melkein missä muodossa vain. Koira tuo tietenkin lisä liikuntaa ja on se "pieni paha" joka kaato sateellakin pakottaa omistajansa lenkille vaikka kuinka joskus laiskottaisikin. Minulle ei kuitenkaan riitä pelkkä kävely lenkki päivässä vaan yleensä sitä tulee tehtyä muutakin (juoksua, vesijuoksua, pyöräilyä yms)
Olenkin harmitellut kun haluaisi mahdollisimman paljon viettää aikaa ja touhuta koiran kanssa mutta silti on pakottava tarve päästä kunnon rääkille. Ticon kanssa yritin useasti juosta lenkkejä. Ongelmaksi muodostui vain se ettei tämä kiinnostanut koiraa pätkääkään. Piti saada nuuskia juuri kun omistaja pääsi vauhtiin ja jos alkoi laiskottaa pistettiin neljä jarrua päälle. Välillä jos tuntui että nyt se innostui niin lähti vauhti liian rajuksi ja tulksena hepuli. Joten päädyin helpompaan ratkaisuun ja käytin koiran ensin pitkällä lenkillä ja lähdin sitten itse vasta reippaalle juoksu lenkille. Monen monta kertaa yritimme treenailla mutta Ticoa ei vain oikein kiinnostanut juosta silloin kun pyydettiin vaikka muuten sen kanssa lenkkeilläänkin paljon mutta kävely tahtia.

Nyt kun on oma huusholli pyöritettävänä tuntuu että päivän tunnit katoavat niin nopeasti ettei ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisi. Kisulle tietenkin haluaa suoda mahdollisimman paljon aktiviteettia työpäivän jälkeen. Olemmekin aloittaneet Kisun kanssa pikkuhiljaa treenailemaan josko siitä saisin lenkkikaverin juoksulenkeille jolloin saisi samalla lenkitettyä omistajan sekä koiran. Energiaa ja intoa Kisulla riittää vaikka muille jakaa. Aluksi juoksuun lähtö aiheutti valtavia hepuleita ja lahkeissa roikkui irvistelevä shiba tai edessä pompittiin kippura keikkuen että hauska leikki pysähdy jo. Alkuun kävellään sen aikaan kunnes kiireisimmät tarpeet on hoidettu ja saatu lihaksia lämpimämmäksi ja sitten aloitetaan juokseminen pikkuhiljaa. Alkuun oli vaikea saada Kisu pysymään rullaavassa liikkeessä, hajut kun veivät kaiken huomion. Tästä päästiin eroon juoksemalla alkuun pätkissä ja välillä kävellen. Sitten oli jo intoa niin paljon että Kisu säntäili kuin päätön kana fleksin pituudelta edestaas kun me hölkättiin 4km taisi Kisulle saldoksi tulla ainakin 8km. Käyn itse hölkkäämässä kolme kertaa viikossa ja nyt alkuun on Kisu ollut kerran pari mukana ja tällöin juostaa tasaisissa pätkissä.
Eilen ollessamme taas lenkillä (n.6km) saimme huomata kuinka vieressä Kisu ravasi kauniisti täysin samaa tahtia. Ei vetänyt ei hidastellut ei edes yrittänyt roikkua lahkeissa vaan juoksi iloisena omistajien kanssa. Lopuksi otettiin vielä hienon suorituksen päälle riekkumis hetki märällä samalleella.

Tästä minä innostuneena katselen jo juoksu valjaita jospa aloittaisimme kunnolla kerran/pari viikossa juoksemaan yhdessä ja olen tutustunut canicrossin maailmaan pienin askelin. Saa nähdä mihin tässä päästään vai päästäänkö mihinkään. ;)

Illalla venyteltiin yhdessä ja Kisu nautti ketarat kohti taivasta kun hieroin reippaan urheiliamme lihaksia. Illalla Kisulle maistui uni jo hyvin aikaisessa vaiheessa.


Elisa

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Hurja metsästäjämme

Viikonloppu oli hyvinkin kippura täyteläinen.

Lauantaina Tico tuli kylään ja riemu oli rajaton kummankin osalta. Kaverukset painivat koko ajan ollessaan meillä.

Kisun ensimmäin saalis!
Illalla iltalenkin yhteydessä puolisoni havaitsi nurmi alueella valtavan hiiren tai rotan. Minä tietenkin usutin Kisua heti kimppuun, pitihän se testata löytyykö siltä oikeasti viettiä. Kisu ei alkuun ymmärtänyt mikä tässä on jujuna kunnes vietit ottivat vallan. Hiiren noustessa takajaloilleen ja säkättäen pysähtyi Kisu hetkeksi harkitsemaan kunnes teki ratkaisevan etutassuilla henki pois liikkeen ja hiiri jäi sille tielle. Hurja saalis ja vaikka tarinalla ei ollut kovin kaunis loppu niin olen ylpeä hurjasta metsästys kisustani!

Sunnuntaina suuntasimme shiba miittinkiin Helsinkiin. Paikalla oli neljä shibaa Kisun lisäksi (Chibi, Yaya, Mitsu ja Sada). Puistossa jaksettiin painaa menemään hieman sateisesta säästä huolimatta. Kerrankin seurana puistossa oli koiria jotka ymmärsivät Kisun leikkejä. Yleensä se vetelee spurtteja yksinään toisten katsoessa että mitäs tuo tekee kun vain shiba voi ymmärtää toisen shiban leikkejä.

Kuraisen ja hiekkaisen shiban kanssa jatkoimme matkaa nuuksioon appiukon luokse isänpäivää juhlistamaan. Kisu pääsi myös vihdoin kunnolla tutustumaan appiukon nelijalkaisiin kavereihin. Yhteen ravuriin Santtuun ja poneihin Timppaan & Iivariin. Santtu ja Iivari olivat kovinkin Kisusta kiinnostuneita. Kisu on ennenkin tavannut Santun mutta koska tuolloin oli hyvin pimeää ei Kisu oikein ymmärtänyt mistä tässä oli kyse ja Santtukin vain puhisi johon Kisu vastasi aivastelemalla. Nytkään eivät nuo Kisun mielestä "isot ja haisevat koirat" herättäneet suurta ihmetystä. Niitä nuuskittiin ja sitten vain ihmeteltiin olivathan ne melko tylsiä Kisun mielestä kun vain söivät heinää. Santun lähtiessä metsä lenkille taisi Kisu vasta ymmärtää minkä kokoisesta eläimestä oli kyse koska sylissäni tärisi erittäin valpas shiba ;)

Elisa ja hyvin uupunut matkaaja Kisu

torstai 6. marraskuuta 2008

Yksin kotona shiba

Kuinka moni koiran omistaja miettii mitähän se koira siellä kotona yksin ollessaan touhuaa? Nukkuuko se vain, uikuttaako se ovella, pelkääkö kaikkia ääniä, haukkuuko postimiehelle yms. Kisulle osuu tälle kuukaudelle pari kertaa viikossa melko pitkiä päiviä olla yksin kotona. Mieheni opiskellessa ja minun ollessa töissä.

Shibat ovat yleensä melko itsenäisiä. Viihtyvät yksin ja omissa oloissaan. Eikä meillä ole ollut minkäänlaisia ongelmia yksinoloon totuttamisessa oikeastaan kummankaan kohdalla. Tietysti fiksu shiba keksii kaikenlaista viihdykettä itselleen.
Ticon kohdalla se tuntui kuitenkin helpommalta. Asuinhan isossa omakotitalossa jossa ei porraskäytävän äänet tai yläkerran norsulauma häiritse. Kisun kohdalla kuitenkin jännitin enemmän miten yksin olo sujuu. Meillähän asuu yläkerrassa norsulauma tai ainakin kantapää kävelyn maailmanmestarit. Eteisessä ei ole kuin yksi ovi joten käytävästä kuuluu kaikki meteli hyvin voimakkaasti. Ja odotinkin kauhulla koska postiluukista tipahtaa lappu kuinka asunnosta kuuluva ikkunoita särkevä kiljunta kantautuu koko Espoon alueelle. Ainakaan vielä sitä ei ole onneksi lattialle tipahtanut.
Ticosta tiedän että yksin olessaan se nukkuu sohvalla ketarat kohti taivasta kun normaalisti sohville ei saa mennä. Pitäähän se tilaisuus käyttää hyväkseen kun kukaan ei ole komentamassa alas. Hyvin monta kertaa sen on yllättänyt kotiin tullessa kuorsaavan sohvan nurkassa niin että silmän valkuaiset vain näkyy ja sitten ilme on "millon sä kotiin tulit". Voisin siis sanoa ettei omista koiristani ainakaan ole vahtikoiriksi. ;)

Kisu on hieman enemmän stressaavampi yksin ollessaan ja onhan se vielä hyvin nuori. Olen jättänyt sille mahdollisimman paljon aktiviteettia mutta välillä pitää kokeilla kaikkea uutta. Meidän on pitänyt pitkään asettaa kamera asuntoon jotta voitaisiin katsoa mitä se siellä touhuaakaan. Ei olla vain vielä saatu aikaiseksi. Voin siis vain kuvitella mitä se pieni maantiekiitäjä siellä touhuaa.
Välillä kotiin mennessä on vastassa tylsyyden merkkejä, nämä ovat tosin vähentyneet iän myötä. Kerran iso palmu kasvini oli kynitty varresta aivan kuin majava olisi käynyt vierailulla (onneksi kyseessä ei ole myrkyllinen kasvi), pipostani oli tupsu purettu ja kengistä kaivettu kaikki pohjalliset ulos (ah ne varmasti tuoksuu niin hyvälle), eräällä kerralla vastassa oli vaaleanpunaisin kakkapussein koristeltu asunto jossa pussia oli vedetty yli ja ali kaiken mahdollisen, kerran koetettiin maistaa mitä lappusia sieltä postiluukusta tiaphtaa lattialle kun onhan ne pikkunaskalit varmasti paremmat silppurit kuin oikea paperisilppuri (lähinnä hauskan tilanteesta teki se että laskujen joukosta Kisu oli osannut valita juuri tv- lupamaksun, arvatkaa harmittiko?). Yleensä se kuitenkin nukkuu koko päivän ja vastassa on alkuun venyttelevä ja uninen kippura.

Välillä lähtiessämme töihin se katsoo ovella kyynel silmäkulmassa alta kulmien kun saatammekin jättää hänet yksin ja huokaisee syvään. Toisinaan taas koira kuorsaa jo pedillään eikä huomaa lähtemistämme. Välillä on kasvoilla viekas ilme että lähtekääpäs nyt hophop niin minä pääsen pitämään hauskaa.

Mitä sitten tapahtuu kotiin tullessa?
Kuvitelkaa pieni koira yksin kotona itkeämässä kuinka omistajat saattoivat jättää sen yksin. Voiko olla suloisempaa kuin shiban vastaanotto seremonia? Syliin heittäytyy koira jonka korvat menevät uimalakki asentoon, silmät aivan sikkuralle, kippura vispaa niin että irti meinaa lähteä, syvältä mahasta kuuluu urinaa, saamaan aikaan pitää saada jotakin suuhun ja koira tekee kaikkensa päästäkseen tepsuttamaan jalkojesi välistä.
Molemmilla shiboillani vastaanotto on yleensä tälläinen, shiboille hyvinkin tyypillinen. Kisulla lisättynä vielä taukoamaton kiljunta ja rääkyminen kun arvon prinsessa on joutunut olla yksin kotona, kuinka saatoimmekaan.

"Tylsä päivä,surullinen päivä, turhauttava päivä,mutta kaikki tuntuu niin valoisalta,kun pieni,pörröinen olento heittäytyy syliisi ja kertoo kuinka kovin iloinen se on, kun olet kotona."

Elisa

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Noniin, nyt on Kisunkin debyytti näyttely kehässä takanapäin. SSKY:n järjestämässä pentunäyttelyssä. Tuomarina oli Englannista Sheena Easton. Shiboja oli paikalla 4 kpl.

Kisu oli ainut baby luokassa (5-7kk). Olen tyytyväinen Kisun käyttäytymiseen vaikkakin liikkeet olivat vaikeita arvioida kun neiti veti kuin höyryjuna ;) Tuomari kuitenkin tykkäsi Kisusta.
Omaan esittämiseeni en ole yhtään niinkään tyyvyäinen. Aamu alkoi jo sillä etten saanut klo 6.00 jälkeen nukuttua kun perhoset pyöri vatsassa. Kehään mennessä se paheni kun aivan tärisin. Ja se että kehässä kaikki tapahtui hieman oudossa järjestyksessä sekoitti päätäni enemmän (mentiin suoraan pöydälle eikä kierrosta ympäri niinkuin yleensä vaikka ainoita oltiinkin). Kisua jännittämiseni ei tuntunut onneksi haittaavan se vain oli kiinnostunut kaikesta muusta ympärillä. Helpotti huomata ettei häntä laskenut edes pöydällä.
Näytteypaikka oli kieltämättä melko kehno. Liukkaat lattiat joissa omistajat kaatuilivat ja alue oli todella ahdas.

Arvostelu oli mielyttävää luettavaa:
"Nice head. Pleasing eyes. Good earset. Would like a little more tan-markings on the face. Nice typeline on stand. Good tailset. Unfortunately, didn´t want to move today."

Tuloksena baby luokan 5-7kk 1.


Kisu sai myös hienon uuden vaaleanpunaisen pannan ja hauskan uuden piippa lelun. :)

Me jatkamme treenaamista. Hyvä maku jäi suuhun päivästä jännittämisestäni huolimatta.

Elisa