sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Pitkältä tuntuvat neljä viikkoa

Kisun polvien harjanteen leikkauksesta on nyt kulunut kaksi viikkoa. Tiistaina käytiin poistamassa hakaset ja saatiin kovasti kehuja kuinka hienosti haavat ovat parantuneet.

Polvia ei varsinaisesti kokeiltu koska eihän niissä oleellisesti mitään ole muuttunut. Parin viikon päästä käymme varmuuden vuoksi kuvauttamassa polvet uudelleen, jotta luutumis tilanne nähdään kunnolla.

Lääkäri totesi että kaikki on tehty mitä nyt voidaan tehdä. Kävin lääkärin kanssa myös keskustelua tulevaisuudesta Kisun osalta.
Rohkenin kysyä suoraan, että jos nyt ilmenee ongelmia vielä tai joskus tulevaisuudessa niin onko mitään tehtävissä vai onko se suoraan se lopullinen tuomio. Luksaatio ei kuitenkaan kuulemma ikinä aiheuta varsinaista kipua koiralle. Eikä tämän sairauden takia tarvitse kuulemma pelätä sitä, että pitäisi kohdata se lopullinen päätös. Jos jaloissa edelleen ilmenee jotakin niin se tarkoittaa lähinnä liikuntarajoitteisuutta ja jos tulevaisuudessa jotakin ilmenee niin se on merkki että jokin on mennyt rikki ja asia on todennäköisesti korjattavissa. Liikuntarajoitteisuus on kuitenkin sellainen asia missä mielestäni joissain tilanteissa pitää punnita onko koiran elämää jos normaali liikkuminen ei luonnistu, ja sitä mikä on koiran kannalta parasta.
Toisaalta oli helpotus kuulla, että ei tämän sairaus ongelmista huolimatta tarkoita suoraan kuolemantuomiota koiralle, mutta me etenemme silti päivä kerrallaan.

Kisulla alkaa olla vauhtia jo välillä liikaa. Energia pakkauttuu, eikä koira pääse kuluttamaan sitä. Onhan se jo melkein vuoden elänyt rajoitetulla liikunnalla. Kisu saa käyttää jalkojaan mutta lenkkien tulee olla rauhallisia remmilenkkejä. Ensimmäinen kuukausi on aika jolloin siirretyt harjanteet saattavat päästä liikkumaan. Lähimetsät onkin täynnä meidän polkuja kun tarpeiden teko ei shibalta luonnistu kävelyreiteille. Itselläni on kuitenkin koko ajan pelko siitä, että liikutaanko liikaa tai pääsevätkö palaset liikkumaan saati luutumaan, luonteeltani kun olen tyyppiä entäsittenjoskuitenkin.
Kisulle on yritetty keksiä kaikenmaailman kevyttä aktiviteettia tai aivojumppaa ja yksi lemppari on aktiivipallon pyörittely sekä vessapaperirulla lelut. Kisu on kyllä molemmissa jo melkoinen mestari että pallokin on alta aika yksikön tyhjä ja rullat hetkessä silputtuna lattialla.

Suuri harmihan tässä tilanteessa on se kun Kisulle oli suureena toiveena saada jälkikasvua, mutta terveyden takia pikku-Kisuja ei ikinä maailmaan tule. Sairaus on perinnöllinen ja Kisu tulee jäämään nyt kotikoiraksi ja saa nauttia sohvaperunan roolista koko kippuransa voimin. Odotukset olivat suuret, mutta tätä ei kukaan kyennyt ennustamaan etukäteen ja sen mukaan eletään.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Leikkauspöytä kutsui kippuraa jälleen

Aikaisempaan kirjoitukseen viitaten ei kuukauden kipulääkitys tuonut lopulta helpotusta Kisun jalan hyppyyttämiseen.

Kävimme lääkärillä uudelleen tutkituttamassa Kisun polvet. Kisun polvet kuvattiin uudelleen ja tällä kertaa niitä oli katsomassa useampi ortopedi. Lopputuloksena vaivojen syyksi löydettiin lumpion sijainnista ja kiinnityskohdasta johtuva jäykkyys. Kisun lumpio on kehittynyt syntyjään kumpaankin jalkaan luiden sisäreunaan kun sen normaalisti pitäisi olla keskellä. Tästä syystä kun lumpiolle tehtiin uusi syvempi telaura niin lumpio kulki aina telauran toista reunaa ikään kuin hangaten uran sisempää puolta. Polven taipuessa ääriasennosta (jalka suorana) ja siitä taivutukseen lähtiessä lumpio törmäsi telauran reunaan "hypäten" siitä yli. Alunperin toiveena oli että lumpio "hioisi" itselleen reitin uraan ja ilmeisesti tämä toteutui hyvin vasemmassa jalassa, mutta oikean jalan kohdalla liikerata ei asettunut oikeanalaiseksi ja aiheutti jäykkyyttä sekä tuntemuksia minkä takia koira ei käyttänyt jalkaansa niin kuin kuuluisi.
Lumpio kiinnittyy sääriluun harjanteeseen joka on myös kehittynyt Kisulla sääriluun sisäreunalle ja vetää lumpiota jatkuvasti telauran reunaa hangaten. Lumpiot muuten pysyivät melko kovankin väännön aikana hyvin urassaan ja niiden paikaltaan pois saamiseksi tarvittiin melko rajun näköistä vääntöä.

Lääkärin suosituksesta päädyimme polven harjanteen kiinnityskohdan siirtoon. Leikkauksen tarkoituksena on sahata harjanne osittain irti ja kääntää 4 mm keskemmälle sääriluuta jotta polvi kulkisi keskemmällä uraa eikä hangaten sen toista reunaa pitkin ja liikerata olisi oikeanlaisempi. Leikkaus toteutettiin molempiin jalkoihin saman aikaisesti 11.02.2010. Harjanteen kiinnitys kiinnitettiin kahdella tapilla.

Leikkaus sujui hyvin, toipuminen lähti muutaman ensimmäisen päivän jälkeen hyvin käyntiin. Nyt pitäisi kuukaisi ottaa rauhallisesti jotta harjanne pääsee luutumaan uudelleen kiinni. Kisu saa käyttää kumpaakin jalkaa ja ihan tasaisesti se varaa kummallekkin jalalle.

Patella luksaation korjausleikkauksissa usein ensimmäisenä tehdään telauran syvennys ja tilanteesta riippuen harjanteen kiinnityskohdan siirto. Yhtenä leikkaus muotona on myös luun sahaus jossa patella luksaation tyypillisen aiheuttajan eli sääriluun käyryys pyritään korjaamaan sahaamalla luusta pala pois ja kääntämällä sääriluuta suoremmaksi. Kisua leikannut lääkäri sanoi meille suoraan ettei suosittele sitä missään vaiheessa Kisulle tehtäväksi vaikka joku toinen sen ehkä kokisi järkeväksi. Kisun reisuluu on kehittynyt kauniisti suoraksi ja jos vinoon/käyräksi kehittynyttä sääriluuta suoristettaisiin niin olisi haitta suurempi kuin hyöty eikä se olisi todellakaan järkevää. Lisäksi olen itsekin ollut sitä mieltä että se on leikkauksena niin raju että siihen emme lähde. Kisun polviin on nyt tehty kaikki mitä voidaan ja toivon mukaan suunta on nyt vain parempaan päin. Takaiskuja on ollut jo niin paljon, että me etenemme päivä kerrallaan.

Erikoista oli myös kuulla, että kesällä virallisesti 3/0 lausutut polvet olivat oikeasti rakenteeltaan 3/3 ja leikkauksien yhteydessä paljastui, että itseasiassa Kisun oikea jalka oli rakenteeltaan lopulta pahempi kuin ensin oireilemaan alkanut vasen jalka. Lonkista sain myös suullisen arvion ja ne olivat lääkärin mielestä itseasiassa paremmat mitä itse oletin ja kuvista yritin arvioida, hyvä näin!

Monen mielestä varmaan vaahtoan asiasta ehkä liikaakiin. Kisun sairastelun myötä on oma kiinnostus kuitenkin arvatenkin pompsahtanut kattoon ja tietoa tulee kaivettua sieltä täältä. Silloin kun kuulin ensimmäisen kerran, että Kisulla on patella luksaatio yritin kovasti etsiä kohtalontovereita. Oman rodun parista niitä ei löytynyt sillä sairaus on shiboilla harvinainen eikä omiin korviini ole kantautunut toista shibaa jolla olisi synnynnäisen rakenteen kehitys vian vuoksi korjattu polvia (lukuunottamatta ristisidekorjauksia). Yllätyksekseni kokemuksia ylipäätään löytyi vähän minkään rodun parista. Tästä syystä olen halunut jakaa kokemuksemme näinkin tarkasti jotta ehkä joku vastaavassa tilanteessa voi löytää täätä kokemuksia ja saa sitä kautta apua.

Elisa