keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Talven riemuja osa 2

Olin muutama viikko sitten mukana Lahden shibatapaamisessa ja paikalla oli aika paljon shiboja! Sydämessäni on tietty paikka veteraani iän saavuttaneille shiboille ja tällä kertaa niitä oli mukana jopa kolme kappalaletta. Nimiä en valitettavasti kaikista saanut, mutta kaikki olivat jo yli 12-vuotiaita.

Nuorempina olivat mukana menossa Ganon (Ganondorf) omistajansa Jaanan kanssa sekä Kiki  (Yukiguni No Hiasobi Go) omistajansa Kirsin kanssa. Sekä Meikoliini!

Oli oikein mukava lenkki ja oli mukava tavata vanhoja sekä uusia shibatuttuja, kiitos lenkistä!

Ganon ja hepuli

12- vuotias herra

Ganodorf

Meiko ja Ganon

Kiki
Tyttöjen kanssa on myös päästy myös vihdoin jäälle lenkkeilemään. Riemu on rajaton etenkin Kisulla joka muistaa heti, että täällä saa juosta vapaana! Molempien luoksetulo toimi loistavasti.



Päivän rääkki umphangessa vaati veronsa ja lopulta kotona nukuttiin lampaantaljalla vieri vieressä :)


Meikon kanssa on tanssitreenit olleet nyt alkukevään hieman pätkittäistä. Valitettavasti opiskeluni ovat vaatineet veronsa ja juuri sinä päivänä kun treenit olisivat on minulla iltamyöhään opetusta. Kuulin kuitenkin, että olisi muodostumassa toinen ryhmä eri päivälle joten toivottavasti pääsemme säännöllisemmi treenailemaan. Kotona on edelleen harjoiteltu uusia juttuja. Erityisen ylpeä olen, että Meiko oppi vihdoin peruuttamaan suoraan taaksepäin. Tämä on monille koirille hyvin haasteellista sillä takapään käyttö vaatii paljon ja niin Meikokin pitkään tarjosi muutaman askeleen peruutusta ja sitten kääntyi sivuttain. Kokeilin pitkään harjoittelua rajatussa tilasssa jossa koira ei pääse kääntymään, mutta aina se unohtui kun rajan siirsi pois. Päätin kokeilla ottaa käsimerkin mukaan ja löytyihän se suora askellus sieltä!
Lisäksi Meiko on oppinut antamaan minulle halin hyppäämällä harteilleni ja lisäksi se oppi hyppäämään käsirenkaan läpi. Meiko on hieman laiska varsinaisesti hyppäämään, mutta pitää tätä kokeilla ulkona jos se draivi sieltä löytyisi.

Ensi viikoksi me suuntaammekin Kisun ja Meikon kanssa Ylläksen maisemiin viettämään viikon mittaista lomaa perheeni kanssa! Sitä innolla odottaen.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Talven riemuja

Kummoisempia ei tällä hetkellä lauman elämään kuulu, mutta riemu on rajaton kun lunta on vihdoin tullut! Sen myötä tuli hieman kovemmat pakkasetkin ja välillä koeteltiin oikein kunnolla kuinka kestäviä nämä kippurahännät ovatkaan. No lenkit ovat olleet tällöin hieman lyhkäsempiä, mutta ei näitä tunnu kovakaan pakkanen helposti pysäyttävän. Talven riemut vievät voiton!

Pari viikkoa sitten päätin napata taskuun muutaman nakin palan ja ottaa koirat pihalle kuvattavaksi. Lunta oli kuitenkin sen verran jo tullut, ettei niiden leikeistä kovin vauhdikkaita tullut vaikka yritys oli kova. Koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa:









Viime viikonloppuna kävimme lisäksi tapaamassa shibatuttuja ja shiboja yhteisen lenkin merkeissä Seurasaaressa. Mukana meidän lisäksi olivat Kibo ja Toto omistajineen. Meikolla ja Totolla tuntui olevan hauskaa riehumisen merkeissä, Kibo otti selkeästi tehtäväkseen johdattaa koko porukkaa oikeaan suuntaan ja Kisu tyytyi tapansa mukaisesti möyryämään lumihangessa kuin mikäkin lumimyyrä.

Kuva: Emil Jansson

Kuva: Emil Jansson

Kuva: Emil Jansson

Kuva: Emil Jansson

Joku on ehkä huomannutkin, että laumaamme on lisäksi liittynyt uusi osajäsen :) Muutama viikko sitten pääsin piipahtamaan Turun KV näyttelyssä tapaamassa tuttuja ja sen lisäksi matkan tarkoituksena oli heittää pieni mutka ennen näyttelyä. Kävimme toimittamassa nuoren Dazu pojan uusille omistajilleen. Dazu on muutaman muun kasvattajan kanssa yhteistyössä hankittu ja se tulla tupsahti Suomeen kasvattajansa Christen Langin tuomana. Dazu on virallisemmin Nakazo av Enerhaugen. Dazu muutti asustamaan Turun liepeille Tarun hellään huomaan ja kahden karvaisen isoveljen iloksi tai riesaksi ;) Dazusta tulen kuulumisia varmasti jakamaan täällä jatkossa ja toivottavasti pian pääsisin jälleen tapaamaan tätä hurmaava luonteista komeaa shibapoikaa!


Kiitos yhteistyöstä Christenille, Merille, Sinille ja tietenkin Tarulle!

Kuva: Meri Pistokoski