Kesäillan valssi

Pidennettynä viikonloppuna oli myös aikaa keskittyä tovi minun ja Meikon yhteiseen harrastukseen eli koiratanssiin. Kiireistä johtuen (uskokaa tai älkää, mutta tämä ei ole vain selitys vaan aikaa ei vain ole ollut) en vieläkään ole saanut aikaiseksi rakentaa varsinaista ohjelmaa, mutta Meikolla on jo hallussa hyvin laaja skaala temppuja jotka riittäisivät alokasluokkaan virallisissakin kisoissa. 
Jos nyt paljastan senkin, että minähän inhoan kilpailemista. :) Olen aikoinani itsekin lopettanut yleisurheilun sen takia, etten pidä kilpailemisesta tai kilpailutilanteista. En pidä kilpailemisesta arkisissa asioissa enkä muuallakaan.
Koiraharrastamisessakin näkee valitettavan usein ihmisiä jotka sanovat olevansa vain pitämässä hauskaa tai tapaamassa tuttuja, mutta silti mennään naama kurtussa vain menestyminen kiiltää silmissä ja antiolla jos sitä menestymistä ei tulekkaan. Valitettavasti ainoa mitä minä siinä näen on, että koirat ovat vain ihmisten pelinappuloita. Onneksi on myös toisenlaisia ihmisiä koiraharrastamisen parissa ja tietenkin sallin kilpailemisen niille jotka siitä pitävät, se ei vain ole minun juttuni.
Omien koirieni kohdalla olen huomannut, että niin kauan kun homma pysyy nautinnollisena ja hauskana niin koira haluaa sitä tehdä. Sama pätee itseeni. Kun hommasta tulee liian vakavaa eikä sinun sallita tekevän jotain vain siksi, että tykkäät siitä tai koirasi tykkää siitä, ei se minua enää kiinnosta.

Voin muun muassa sanoa, että Ticon kanssa näyttelyt lopetettiin koska se stressaantui näyttelyissä niin kovin, ettei se todella nauttinut olostaan, eikä se oppinut sietämään näyttelytilanteita joten sen ei niistä tarvitse kärsiä.  Poistuin näyttelyistä itku kurkussa, en sen takia, että sieltä tuli hylätty vaan sen takia, että vein koiran paikkaan jossa se ei tunne oloaan hyväksi. Kisu tykkäsi olla näyttelyissä ja käyttäytyi hyvin joten sen kanssa jonkun verran käytiin koska koira piti siitä. Tänä päivänä ei sen sairauksien takia olla missään käyty sillä koiran terveys menee tälläisten edelle tietenkin. Meikolla on aina ollut mätsäreissä ja näyttelyissä hirvittävän hauskaa. Kunnes parin ikävän eläinlääkärikokemuksen takia on sille muodostui valtava pöytäpelko jota kitketään edelleen pois. Minua ei suoraan sanottuna kiinnosta se, että koira ei ole siellä ykkössijoilla tai saa niitä titteleitä. Onhan se aina mukavaa varmasti ja iloinen olen niiden puolesta jotka pärjäävät kertoohan se koiran rodunomaisuudesta vaikka nämäkin ovat mielipideasioita enimmäkseen, mutta ihan oikeasti olen tässä oppinut itse mitkä asiat minulle koiran omistajana merkitsevät ja mitkä eivät niinkään. Tykkään olla kyllä koiranäyttelyissä, mutta minulle on todella suuri merkitys sillä, että koiralla on myös oltava mahdollisimman mukavaa!
Piipahdettuani maailmanvoittajanäyttelyssä (en nyt puhu vain omasta rodustani) konkretisoitui minulle jälleen koiramaailmassa vallitseva kilpailuhenki nähtyäni kuinka kehiin vietiin väkisin koiria jotka olivat todella peloissaan. Näyttelyistä jäi muuten positiivinen kuva, mutta mikään ei ole niin surkeaa katsottavaa kun koira jonka stressitaso on niin korkealla, että se on aivan kauhuissaan.

Vaikkei kaikessa tarvitsekkaan kilpailla tai harrastaa tosissaan niin koiratanssissa on kuitenkin haaveena saada kasaan ohjelma jolla voitaisiin lähteä kokeilemaan alkuun ainakin niitä möllikisoja ja mahdollisesti joskus virallisia. Tämä on laji josta Meiko todella tykkää joten siitä syystä koiran ohjaaminen ja koiran kanssa yhdessä tekeminen on todella nautinnollista! Olenkin sitä mieltä, että jokaiselle koiralle on oma lajinsa ja minä luulen, että tämä on Meikon laji ainakin toistaiseksi :)

Uusia opittuja liikkeitä ja temppuja:

Jalkojen välissä kulkeminen

Edellisestä liikkeestä suoraan yksi "lopetusliike"

Syliin kapuaminen

Pari seuraamisliikettä. Sivulaukka ja letkajenkka. 

Pakitus jalkojen välistä

Paikallaan istuminen omistajan kiertäessä. Tätä lähinnä
harjoitellaan paikalla olon takia.

Lankku, mahanpäälle makuulletulo

Pakitus taaksepäin

Kaksi erilaista pujottelua. Normaali pujottelu jalkojen välistä ja kasi liike paikaltaan. 

Kurre :)

Yksi mun omista suosikeista, "hali"

Meillä oli ajoittain apurina kolmaskin tanssahtelija joka oli kyllä enemmän sitä mieltä, että Meiko tekee liikkeet ja hän saa siitä hyvästä palkinnot! Hassu poika tuo Tico :)
Mielestäni näistä kuvistakin näkee hyvin Meikon pitävän touhusta. Eri juttu olisikin, että kisoissahan ei namien kanssa mennä joten hiljalleen haetaan koiran toimimista ilman ainaista palkitsemista herkuilla. Meikolla kyllä riittää hyvin miellyttämisenhalua noin muutenkin.

Koska elämä ei ole niin vakavaa ja kyse on vain koiran kanssa hauskan pitämisestä niin laitetaan loppuun vielä niitä kuuluisia "pois leikattuja otoksia"! 

Tämä on pysäytys yhdestä Meikon lempparista. Pyörähdys itsensä ympäri.

Hieman ilmava letkajenkka!

:D

Balleriina

Keskikesän juhla

Kaksi edellistä päivitystä oli hieman koonteja ja sitäkin sekavampia joten jaotellaan nyt yhden pidemmän viikonlopun jutut kahteen erilliseen osioon.

Tutut tuoksut, muistoja herättävät tavarat ja maisemat, läheiset ihmiset, lämmin kesäinen ilma ja hyvä ruoka ovat kaikki asioita jotka kiteyttävät minulle kesän hehkutetuimman viikonlopun eli juhannuksen! Vuodessa on useampi juhla jotka monille ovat vuoden suurin kohokohta. Itse luettelen kuitenkin oikeastaan uuden vuoden, vapun ja juhannuksen juhliksi joilla ei minulle sinänsä ole henkilökohtaisesti kovinkaan suurta merkitystä tai en tavoita sitä yleistä hekumaa näiden päivien ympärillä. Jokainen tavallaan tietysti, mutta vaikka niihin kuuluu tiettyjä perinteitä niin suurimmaksi osaksi ne ovat minulle päiviä muiden joukossa.
Tänä vuonna pääsin kuitenkin pitkästä aikaa viettämään pidennetyn viikonlopun eli juhannusviikonlopun meidän "mökille" eli äitini kotipaikalle. Niin kauan kun muistan me ollaan siellä vietetty juhannusta perheen kesken sillä muuten emme paljoa ehdi aikaa mummilassa viettämään. Pari viime vuotta ovat kuitenkin olleet minulle niin sanotusti tutun ja turvallisen vastaisia sillä kyseinen viikonloppu on tullut vietettyä muualla. Viime kesänä ahdistuin jo suuresti sillä en päässyt mummilaan käymään ollenkaan. Minä tunnetusti olen ihminen jolla kaikki pyörii tiettyjen rutiinien ympärillä ja niistä poikkeaminen vaatii suuria ponnistuksia ja hampaiden kiristelyjä. Tämä taitaa päteä kaikissa osa-alueissa elämässäni.
Olin itse torstain työni takia koulutuksessa Jyväskylässä ja kuin pieni lapsi odotin sitä, että pääsen kaartamaan autolla mummilan pihaan. Ensimmäisenä vastassa oleva koivikko tuntui kasvaneen viime kerrasta aivan hurjasti, minä tietysti en ole siinä rinnalla kasvanut ollenkaan! ;)
Koivikon takana näin kolme kippuraa lenkillä äitini kanssa jotka tunnistivat auton jo kaukaa ja kaikkien kasvot menivät uimalakki-ilmeeseen ja minut valtasi huojentunut olo. Viikonlopun aikana mieleen palautui niin paljon ihania muistoja lapsuudesta joten nautin suuresti tästä viikonlopusta.

Kisulle ja Ticolle paikka on jo entuudestaan tuttu. Meikopa ei ollut mummilassa ikinä ollutkaan, mutta missäpä se ei olisi kotona jos ympärillä on oma lauma ja palloja. Koirille riitti maita ja mantuja temmellettäväksi. Kisu vain tuntui lähinnä kärsivän ulkona sillä sehän ei voi sietää mitään pörriäisiä ja maallahan niitä riittää, etenkin ärhäköitä mäkäräisiä!

Kisu, kesä ja kärpäset..

Koirat saivat olla pihalla vapaana kunnes lenkillä huomasimme perään ampaisseen isokokoisen koiran joka paljastui myöhemmin asuvan mökimme naapurissa. Tapani mukaan ehdin tempaista omat koirat selän taakse ja karjaisin niin kovaa kun kurkustä lähtee, että "Ei tule!" ja koira pysähtyi kuin seinään. Minä en siedä omistajansa hallitsemattomissa olevia irtokoiria tai ehkä paremminkaan niiden omistajia. Koiran perään syöksyi mies pyörällä ja sieltä tuli taas se vanha tuttu lause "ei tämä mitään tee". Ei varmaan, mutta mistäs minä sitä voin tietää ja toiseksi meidän koirien ollessa kiinni ei yksikään koira tule irti niiden lähelle, sen varmistan omistajana ja siitä saa omistaja kuulla kunniansa. Vahinkoja sattuu, mutta sen verran monta kertaa on meidän koirien kimppuun hyökätty (ihan kiltti koira ei se mitään tee, oho) etten tippaakaan jää empimään ja kyllä muuten lähtee ääntä tästä tytöstä näissä tilanteissa!

Omilla mailla koirat pääsivät irrottelemaan kunhan pysyivät tiettyjen rajojen sisällä, en minä salli omilta koiriltakaan haahuilua muualle irtiollessa ;) Rakastan kuvailla koiria ja etenkin vehreillä niityillä shibojen kaunis olemus pääsee mielestäni oikeuksiinsa. Niimpä istahdin pellon toiseen päähän kameran kanssa ja annoin sen laulaa.

Meiko on meillä se pallohullukoira joka jaksaa noutaa palloa loputtomiin. Kisun ja Ticon palloleikit on vähän omansa laisia. Lähinnä sitä, että ne juoksee kyllä pallon kiinni, mutta odottaa jonkun tulevan siihen paikkaan heittämään sen uudelleen! Sain kuitenkin Ticonkin innostumaan pitkästä aikaa palloleikeistä. Kunhan vain ensin löydettiin sen egolle sopiva pallo.

Sain jälleen viikonlopun rentoutumisen jälkeen kotona huomata, että kamera oli täynnä mitäs muutakaan kun shibakuvia. Koirista vain paljastuu mielestäni valokuvissa aina niin paljon ja niiden luonne on mielestäni helppo tuoda esiin valokuvin. Koirat eivät myöskään ikinä valita valokuvistaan joten ehkä siinä syy miksi ne ovat lähinnä kuvauksien kohteena. 

Loppuun vielä hieman erilainen mökkihöperö. Huomasimme pihan orapihlajapensaspuussa linnunpesän. Isäni päätti napsia pensaasta kuitenkin harottavia oksia ja niimpä linnut paniikissa päättivät poistua pesästä. Kaksi pienintä pysyivät kyllä takaisin laitoin jälkeen vielä pesässään, mutta tämä isoin poikanen lennähti heti uudelleen pois. Se oli jo sen verran iso, että varmasti pärjää omillaan. Ei sillä ollut hauskasti enää kun muutama untuvatöyhtö päänpäällä.

Juhannuksen jälkeen tuli töissä puheeksi mökkeily. Suurinosa pöydässä olleista totesi, että kyllä yksi viinkonloppu mökkeilyäkin on liikaa, että ei siinä tule kun mökkihöperöksi. Niin tai näin minä rakastan mökkeilyä! Kaikkea mitä siihen kuuluu. Moni valitti ettei sielä ole tekemistä, tulee vain syötyä, on hyttysiä ja askeettiset olosuhteet. Minä pyörittelin hiljaa mielessäni päätäni etten selkeästi kuulunut tähän pöytä joukkoon enkä voinut ymmärtää ihmisten näkemyksiä. Eivät hekään minun, mutta siitä huolimatta paluu tänne kaupunkiin lähinnä ahdistaa. Koirat myös nauttivat olostaan ja nukkuivatkin pari ensimmäistä päivää!

Elisa

Sadepäivä

Näin meillä levätään sateisen sunnuntain aamulenkin jälkeen!

Kisu ei hirvittävästi korvaansa letkauta vesisateesta, mutta Meiko ei nykyään enää tykkää yhtään! Ne lätäköt ja märät ruohkikot, ei ei. Aamulenkillä törmättiin myös noin 15 viikkoiseen Vega tyttöön joka on muuttanut naapuriimme. Vega on itseasiassa molemmille sekä Kisulle, että Meikolle aika läheistäkin sukua. Vegan isä on Meikon emän isä ja Vegan emän isä on taas Kisun isä. Kiva päästä seuraamaan miten tyttö kasvaa. Kovin muistuttaa Meikoa pienempänä. Meitä on jo melkoinen shiba keskittymä täällä merenrannalla. Vegakaan ei tuntunut kovin pitävän sateesta vaikka kavereiden kanssa olikin kiva hieman painia. Vega tulla tupsahti seisomaan minun kumisaappaiden päälle, ettei omat tassut vain kastu, fiksu tyttö!

Meidän pihalle on myös tupsahtanut hieman toisenlainen asukki. Pesästä pudonnut/pudotettu lokinpoikanen jonka nimesin Lenniksi. En voinut olla nimeämättä sitä sillä sen näkee ja kuulee joka päivä. Tuossa se raasu tepastelee pihalla ja vanhemmat tarkkailevat talon katolta sekä ruokkivat kun lapsukainen sanoo PIIP. Lisäksi jos joku uskaltaa liian lähelle niin vanhemmat syöksyvät apuun.

Viime vuonna pihalle ilmestyi ensimmäisen kerran kaksi lokinpoikasta. Silloin tähän pihaan vielä naapurit pysäköivät vilkkaasti autojaan joten toiselle kävi valitettavasti huonosti. Jäljelle jääneen raasun nimesinkin Tossavaiseksi. Tossavainen yritti aina sateella sisälle porrashuoneeseen ja aamulla oli ensimmäisenä sanomassa PIIP kun lähdin töihin. Vanhemmat pitivät siitäkin hyvin huolta, mutta onhan tuo aika reppana!
Pari kuukautta Tossavainen pyöri tuossa pihalla kunnes kerta toisensa jälkeen ääni vaimentui. Oletan sen siirtyneen hieman tuonne metsempään kun kasvoi isommaksi. Toivon sen olevan tänä päivänä suuri, vahva ja onnellinen jäätelövaraslokki! Mistä sitä tietää vaikka se olisi Lennin isä tai emä ;)

Olen aina ollut erittäin eläinrakas ja tykkään seurata etenkin pienokaisten kasvua, oli kyseessä sitten eläin kuin eläin. Kieltämättä olen tainut höpertyä ja kiintyä tähänkin poikaseen aika kovin. Heti olen ikkunassa kun kuulen jonkun koiran haukkuvan ja Lennin piipittävän pihalla. Sydän syrjälläni kuuntelen kun joku auto kaartaa oven eteen, eikai vaan Lenni ollut sen reitillä. Höperö mikä höperö :)

Elisa

Herätys, nyt on jo kesäkuu

Hengissä ollaan vaikke ehkä ihan ajantasalla. Pahoittelen, että viimeisestä päivityksestä on näköjään vierähtänyt tovi jos toinenkin jo. Yritän nyt potkia itseäni takapuolelle, että aikaa riittäisi tännekkin jälleen kirjoittelemaan tarinoita :)

Viimeisen päivityksen jälkeen on tapahtunut kaikenlaista ja onkin vaikea päättää mistä sitä edes kirjoittaisi. On ollut niitä ylämäkiä, alamäkiä ja tasaisia polkuja joista tämän blogin kuvauksessakin jo lupaankin kertoa. Sellaistahan se elämä aina on vaikkakin viime aikoina on tuntunut, että kun joku asia loksahtaa paikalleen täydellisesti niin hetken päästä tuleekin kuraa vasten kasvoja senkin edestä.

Ahkera opiskelija fysiikan tehtävien parissa! :)

En tässä blogissa ole omasta arjestani/elämästäni paljoa avannut jos ei koirajuttuja lasketa nyt mukaan, muttakerronpahan nyt siitäkin.  Itse sain suoritettua nyt jo kolmannen vuoden insinööriopinnoistani!
Vasta tuntuu, että iloitsin pelkästä hyväksymiskirjeestä ja jännitin millaiset neljä vuotta onkaan edessä. Kevät oli itselleni opintojen puolesta erittäin raskasta aikaa sitäkin rankemman syksyn jälkeen, mutta tulihan kaikki kurssit rutistettua kasaan. Sitä harvoin muistaa muistuttaa itseään kuinka sitä onkin asiat tällä saralla erittäin hyvin. Pääsin opiskelemaan alaa joka edelleen tuntuu siltä omalta alalta ja työskentelen projektien parissa jotka ovat osa-alueelta jolla haluankin tulevaisuudessa työskennellä.  Opinnot ovat aiheuttaneet muutoksia niin arkiseen elämään koirien kanssa kun myös venyttäneet muunkin elämän ajoittain hyvin äärirajoilleen. Silti toisaalta aina ne asiat on jotenkin järjestyneet vaikka äärirajoilla käydäänkin. Kevään jälkeen on taas aloitettu töiden parissa ja pikkuhiljaa tähänkin rytmiin päästään takaisin kiinni.
Nyt kun vielä sain opinnot "kruunaavan" insinöörityö-aiheen itselleni hieman normaalia aikaisemmin, aihe-alueesta josta sen halusinkin olevan niin en rankan vuoden jälkeen meinaa malttaa odottaa, että syyskuussa pääsen paneutumaan urakalla tähän aiheeseen!
Koirat ovat minulle aikalailla henkireikä liikunnan ohella. Oma pää pysyy kasassa parhaiten kaiken keskellä kun kotona on vastassa kaksi kippuraista jotka ovat vain onnellisia koska tulin kotiin. Koirat pitävät myös liikkeessä lenkkien avulla ja sen lisäksi harrastan liikuntaa muutenkin erittäin aktiivisesti. Nämä kaksi pitävät ajatukset kasassa ja mielen virkeänä.
En tietysti voi kun kiittää ihmisiä ympärilläni kaikesta tuesta, turvasta, avusta ja olemassa olostaan opintojeni aikana. Helppoa ei ole minullakaan, mutta ei varmasti teilläkään. Tälläisen tuittupään kanssa. Jaksakaa vielä vuosi. Opintojen pitäisi loppua siihen, mutta tuittupäisyys tuskin! ;)

Kevääseen on mahtunut paljon muutakin. Koiria unohtamatta! Viime päivityksen jälkeen on Kisulle mm. hankittu kortisonilääkitys toistuviin iho-oireisiin jotka lopulta ryöpsähtivät käsistä oikein urakalla ja niitä lähdettiin tutkimaan ihotauteihin erikoistuneen lääkärin kanssa. Ihotulehdus saatiin kuriin, mutta ilman kortisonia eivät allergiaoireet pysy vieläkään kurissa. Nyt kun lääkityksellä nämä oireet saatiin helpottumaan niin nyt odotellaankin sitten lausuntoa Kisun varpaaseen kasvaneesta kasvaimesta josta lääkäri ei tiennyt mikä se voi olla. Pahimmassa tapauksessa meillä on edessä varpaaseen jokin operaatio. Tiedän, jälleen sama koira jolle kerta toisensa jälkeen tulee jotakin uskomatonta. Hiljaiseksi vetää.
Eilen juuri kaivoin työpisteeni seinälle tekstin: Terveys. Vaalikaa sitä, arvostakaa sitä, elkääkä pelleilkö sillä!

Positiivisena tästä keväästä on mainittava reissu Saksaan ja Itävaltaan. Viime syksynä sateiden keskellä saimme ystäväni kanssa päähän, että hei mehän lähdetään Maailmanvoittajanäyttelyyn ensi keväänä! Ei siinä kulunut kun pari viikkoa kun oli jo lentoliput varattuna! :) Reissuun sisältyi paljon muutakin ja täytyy sanoa, että kyllä mahtui viiteen päivään tapahtumaa jos toistakin. Reissu ei varmasti helposti unohdu mielestä, sillä siihen sisältyi shiboja, ihania ihmisiä, kaupunkia, ihania hetkiä ja paljon paljon muuta. Laitan tähän muutamia kuvia reissusta, mutta yritän ehtiä tehdä tästäkin vielä oman kirjoituksen.

Mestarien liigan finaalin 2012 aloittelujuhlien tunnelmaa Munchenistä

Mestarien liigan finaalin 2012 aloittelujuhlien tunnelmaa vanhalta olympiastadionilta Munchenistä

With Canon you can...play with

Pennujen pallutus vaan on niin <3

Maalaismaisemia Saksasta

Päivitin myös hieman blogin ulkoasua ja linkkejä. Päivitys on vielä kesken, mutta jätän tämän raakileen nyt esille. Saa nähdä jääkö se pysyväksi jos laiskuus yllättää. ;) Nyt näihin tunnelmiin ja kuviin, hyvää alkanutta kesää kaikille lukijoille!

Elisa ja lauma