keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Sun polvet on nollaa, mutta sä olet täys kymppi

Omien kokemusteni perusteella ja sen tiimoilta minulle opetettujen asioiden pohjalta (etenkin polviin liittyen) olen sitä mieltä, että koiran terveystutkimukset on hyvä ja pitää uusia tietyiltä osin useamman kerran koiran elämän aikana. Tuloksiin voi aina vaikuttaa monet asiat koiran sen hetkisessä elämäntilanteessa (mm. lihaskunto) suuntaan jos toiseenkin.

Niimpä Meikon kanssa kävimme nyt 3,5 vuoden iässä päivittämässä polvitutkimukset. Meikon polvet on lausuttu ensimmäisen kerran vuoden iässä puhtaaksi 0/0:ksi ja edelleen oli hyvin tiiviit polvet, joten tuloksena edelleen 0/0. Hienoa!


Elisa


maanantai 7. lokakuuta 2013

Menikö jotain rikki ?

Näitä ei "äippäkään koijjaa peipillä"- niin kuin rakas veljeni pienenä sanoi kaikesta mikä meni rikki, vai korjaako, riippuuko siitä kuinka rikki on?

Ajattelin kertoa elämästä aran koiran kanssa. Olen ennenkin hieman raottanut ongelmista meidän Kisun kanssa. Kisun pelot eivät suinkaan ole yksiselitteisiä siinä mielessä, että se olisi "vain" täysin arka koira kaikkea kohtaan. Ei, se rakastaa ihmisiä oli ne vieraita tai tuttuja ja se tulee toimeen muiden koirien kanssa. Laumassa se on aina menossa ensimmäisenä ja se menisi vaikka läpi harmaan kiven jos saisi voimaa tarpeeksi. Kisun reaktiot lähes kaikessa tapahtuu aina hirvittävällä vauhdilla ja ilman harkitsemista. Kisun pelot kohdistuvatkin enemmän ympäristöön ja vaikeaa tästä tekeekin juuri se, ettei koira pysty käsittelemään stressaavia järkytystiloja tai tilanteita ilman täydellistä lukkiutumista.

Kisu ei mielestäni pienenä ollut mitenkään arka luonteeltaan. Päinvastoin se oli hyvin rohkea ja avoin pentu. Se ei esimerkiksi näyttelytilanteissa mennyt koskaan lukkoon tai eläinlääkärin pöydällä, ei se täysin rauhallinenkaan ollut, mutta ei se näitä tilanteita kokenut koskaan ylitsepääsemättömäksi. Hermorakenteen heikkous on voimistunut iän myötä ja käy ilmi mitä ihmeellisimmissä tilanteissa. Kisu kulki pienenä mukanamme kaikkialla, näin toimin tietoisesti Ticon kanssa opittujen asioiden pohjalta.

Yhtenä suurena vaikuttajana on varmasti olleet ongelmat Kisun terveydessä. Lukuisat leikkaukset perä toisensa jälkeen koiran ollessa vuoden ikäinen tarkoittivat rajoitettua elämää ja sitä, että duracellpupu oli pakko pitää pumpulissa, jotta toipuminen olisi ylipäätään mahdollista. Tässä mielessä olen itse vahvasti sitä mieltä, että Meiko tuli täysin oikeaan aikaan meille. Sen peloton luonne on ollut Kisulle tuki ja turva monessa asiassa joita meidän ihmisten on vaikea ymmärtää. Myös esimerkiksi Kisun allergiaoireet ovat aiheuttaneet koiralle ärsytystiloja ja stressiä, jolloin se vielä herkemmin koki erilaisia tilanteita liian järkyttäviksi.

Miten tämä ilmenee:

- Koira ei palaudu stressaavista tilanteista
- Koira ei ole toimintakykyinen stressin alaisena
- Ylikorostunut reagointi pelkotilassa
- Sijaistoiminta yms.

Jos taas vertaan Kisun pelkoja Ticon epävarmaan luonteeseen on suuri ero juuri siinä, että Tico purkaa epävarmuutensa agressiivisena käytöksenä kun Kisu taas menee vain täysin lukkoon ja siihen omaan pieneen soppeensa päänsä sisällä paetakseen tilanteesta. Tästä tilasta sitä on erittäin vaikea saada napsautettua pois silloin kun tarvitsisi, jos ei ole osannut ennakoida juuri oikealla hetkellä. Tämä vaatii paljon työtä ja tilannetajua meiltä omistajilta. Kisu myös lukee ja turvautuu meihin joihin se luottaa täysin, mikä on hyvä asia. Meidän on oltava erittäin tietoisia omasta toiminnasta ja elkeistä koska koira osaa lukea tietenkin meitä sen verran etukäteen, että usein on jo myöhäistä reagoida siinä vaiheessa kun itse tilanteen huomaa. Pahimmassa paniikissa se ei kuitenkaan näe kuin pelon.

Joitan Kisun pelkotiloja on vaikea ratkoa siitä syystä, että ne ei eivät välttämättä kohdistu suoraan mihinkään tiettyyn konkreettiseen asiaan ja hetkellistä pelkoa aiheuttaneeseen vaan se yhdistää pelot johonkin aivan muuhun, asiaan joka kuitenkin liittyy tilanteeseen jotenkin. Aina ei siis edes pysty tietämään mikä ympäristössä aiheuttaa pelkoa kun koira yhtäkkiä alkaa vetää täyttä häkää, korvat luimussa, silmissä tyhjä pelokas katse ja läähätys. Olen kuitenkin todennut tehokkaimmaksi keinoksi Kisun kohdalla sen altistamisen pelolle puskemalla rajoja koiran ehdoilla.

Elämän mörköjä:

Yksi ongelmallisin tilanne meillä oli kun Kisu alkoi yhtäkkiä pelätä kaikkia katulamppuja. Asuimme tuolloin Espoossa ja no siellä on katulamppuja 20 metrin välein, joka paikassa ja koira pelkäsi kaikkia. Pelkoa ratkottiin yksinkertaisesti pakottamalla Kisu voittamaan pelkonsa omilla ehdoillaan. Tämä tarkoitti sitä, että me ihmiset halailtiin joka ikistä katulamppua parin viikon ajan kunnes koira huomasi ettei niissä ole pelättävää. Tässä vaiheessa oli aivan täysi mysteeri mistä niin voimakas pelkotila oli muodostunut ja lenkit olivat tuskaisia niin koiralle kun meille omistajillekkin. Omistajina ei kuitenkaan voitu hetkeäkään tilanteesta turhautua sillä katulamppuja oli joka puolella ja yksikin erheellinen ele tarkoitti sitä, että koira käsitti, että niissä todella on jotain pelättävää.

Tuskailtuamme tilanteen kanssa ja päästyämme hieman jo voitolle pelon kanssa tulimme eräällä päivälenkillä tuttua reittiä kohti omaa kotia josta usein kuljimme. Kisu meni yhtäkkiä aivan paniikkiin ja yritin siinä tilanteessa keksiä mikä sen aiheutti. Huomasin, että seisoimme erään rivitalon nurkalla, josta Kisu oli pari viikkoa sitten saanut lapiollisen lunta niskaansa kun taloyhtiön katolta tiputettiin lumia ilman, että kukaan oli katsomassa onko joku alla. Huomasin, että kohta jossa olimme tuolloin seisoneet ja jossa koira oli nuuskinut maata saadessaan lunta päällensä oli myös katulamppu. Tämän tilanteen Kisu selkeästi yhdisti joka ikiseen katulamppuun. Tein tällöin itse sen virheen, että jäin raivoamaan katolla lumia tiputtaneelle henkilölle kuinka vaarallista on kun kukaan ei ole alla katsomassa tai varoittamassa lumenpudostustöistä. Tämä todennäköisesti aiheutti Kisulle vielä voimakkaamman käsityksen pelkän lumen lisäksi siitä, että tilanteessa on jotain epänormaalia ja se paniikki yhdistyi siinä hetkessä ensimmäiseen asiaan minkä koira näki, joka siis oli katulamppu.

Tämän mysteerisen pelon lisäksi on monia muita. Erinäiset äänet kuten ukkonen, työmaaräjäytykset, ilotulitukset, kärpäset ja muut surisevat ötökät ovat ehkä pahimpia. Monet sen päivittäiset pelot liittyvät tuttuihin ympäristöihin jossa tapahtuu jotakin. Se saattaa huomata mm, että naapurin pihan puutarhakalusteet on siirtyneet pihapolun toiselle puolelle tai, että pihan roskiksien paikkoja on vaihdettu mikä tietenkin on uutena ja erilaisena hyvin epäilyttävää.


Uudella asunnolla koiran ei ole tarvinut pelätä enää esimerkiksi porraskäytävän ääniä, mutta uutena pelkona sille muodostui meidän aidattu takapiha. Kisu oli omasta pihasta ensin vallan innoissaan kunnes sinne pesi mehiläiset. Mehiläiset myrkytettiin pois, mutta Kisu ei suostunut tulla lähellekkään terassin ulko-ovea. Se juoksi makuuhuoneeseen karkuun samantien. Kun mehiläiset saatiin pois päätin, että jokapäivä me mentiin Kisun ehdoilla (koira hihnassa) sisältä ulos puskien pelkoa ja ikään kuin pakottamalla koira kohtaamaan pelkonsa ja käsittelemään sitä. Päästiinkin hyvin eteenpäin kunnes yhtenä kertana yksi mehiläinen sattui juuri silloin tulemaan yrittämään vielä vanhalle pesälle. Koira meni paniikkiin, riuhtoi itsensä irti pannasta ja se mahdollisuus meni sen tien. En enää voinut käyttää tätä keinoa koska siitä tuli tiedostettu taktiikka jonka koira aisti jo ennen kuin meinasit jatkaa harjoituksia. Tähän keksin keinoksi sen, että me alettiin tulemaan sisälle lenkeiltä ainoastaan takapihan kautta. Alkuun Kisu oli kuin oltaisiin menty koirapuistoon, parin päivän jälkeen se meni innoissaan portista sisään, mutta hetken päästä leikki loppui kun seinään ja se halusi sisälle. Hiljalleen se kuitenkin rentoutui pihalla eikä pyrkinyt sisälle saman tien. Vapaaehtoisesti se ei silti suostunut takapihalle sisältä menemään.
Kunnes eräänä yönä puolisoni oli kuvaamassa takapihalla ukkosmyrskyä (siis kaksi asiaa, jota koira pelkää takapiha ja ukkonen), mutta suureksi yllätykseksi Emil oli huomannut, että Kisu oli yhtäkkiä seisonut vierellä takapihalla kuin ei mitään. Emil ei reagoinut tilanteeseen, hurrasi vain mielessään, että otteluvoitto tuplana!
No tämä päättyi ikävästi kyllä siihen, että Kisu söi takapihalta heinää joka jäi sen kurkkuun ja parin päivän päästä löydettiinkin itsemme nielutähystyksestä ja ab- sekä kipulääkekuuri kourassa. Olin aivan varma, ettei rikki mennyttä saa korjattua, mutta kiitos muuttama päivä tämän jälkeen kylässä käyneen Meikon pennun Mai:n jonka luokse Kisu juoksi takapihalle innoissaan ja Main lähdettyä Kisu pyysi itse pihalle takaovesta, eikä takapiha sen koomin ole aiheuttanut pelkotiloja.

Eräs päivä tuli huomattua, että sisällä ollessa ukkosella Kisu reagoi ukonilmaan hyvin voimakkaasti. Se läähättää, kiipeilee huonekaluille ja seinille, pyrkii purkamaan pelkonsa ja paniikin esineisiin. Kun taas olimme pihalla ukonilmalla ja vaikka ukkonen jyrisi ihan lähellä sekä taivas välkkyi salamoista niin koira ei reagoinnut mitenkään.

En ole toki mikään asiantuntija koirien luonne asioissa enkä sellaista yritä ollakkaan, mutta opin päivittäin uutta niin koiran kanssa eläessä kun muualtakin. Tapani mukaan mielelläni seuraan sivusta hiljaa tarkkaillen, oppien ja erinäisiä asioita pohtien itseni kanssa. Kisun peloista monet ovat usein voitettavissa, mutta on sanottava, että ne usein tietenkin vaikuttavat elämäämme aikalailla. Koirien luonteet on asia johon väkisin alkaa itsekin kiinnittämään enemmän ja enemmän sekä tarkemmin huomiota. Luonteen tärkeys ja merkitys korostuu yhä enemmän. Tarkkailen paljon koirien käytöstä niin omieni kun muidenkin koirien erilaisissa tilanteissa ja vaikka kriittiseksi heittäytyen sitä täydellistä koiraa ei kai ole olemassakaan, niin tuskin kukaan voi kieltää että hyvä hermoisen koiran kanssa elämä on vain helppoa? Hyvän hermorakenteen omaavasta koirasta saa toki helposti ja pysyvästi heikkohermoisen, mutta toisinpäin yhtälö ei enää sitten oikein pelaakkaan.

Mietin usein hyvän luonteen kriteerejä ihan vain koiran omistajan silmin, mutta myös tietenkin kasvatusaatteitani ajatellen. Mitkä ovat normaalin eämän perusedellytyksiä esimerkiksi luonteenpiirteissä ja mitkä vain ekstraa kaiken päälle. Minkä piirteiden kanssa voi esimerkiksi elää ja missä suhteessa. Mitkä asiat ovat välttämättömiä ja mihin kaikkeen erinäiset asiat koiran vaiheissa vaikuttavat tai mihin ylipäätään voidaan vaikuttaa ja missä määrin erilaisilla toimintatavoilla sekä ihan valinnoilla. Muodostan itselleni kuvaa siitä täydellisen luonteisesta ja taivoiteltavasta koirasta, huomioiden rodun tietyt ominaisuudet. Usein kuitenkin huomaa esimerkiksi, että ne koiran ikävät luonteenominaisuudet luokitellaan turhankin häilyvästi tai herkästi vain rodulle tyypilliseksi ominaisuudeksi (myös muiden rotujen kohdalla), mutta mikä sitten onkaan rodulle ominaista ja mikä aikaan saatua, oli kyse sitten luonteen kehityksestä mihin suuntaan vain. Luonneasiat ei kuitenkaan koskaan ole yksiselitteisiä ja sen takia ja siitä huolimatta tuleekin muistaa, että hermorakenne kuitenkin on voimakkaasti periytyvä ominaisuus.


Niin ihana, suloinen, kiltti ja mahtava persoona kun tuo koira sen pelokkaan koiran takana onkin niin valitettavasti elämässä on paljon asioita, joita Kisun on vaikea käsitellä ja jotka stressaavat suotta sekä hankaloittavat koiran elämää ajoittain jopa päivittäin. On onneksi hetkiä kun Kisukin osaa nauttia elämästä satalasissa ja niistäpä me otetaan kaikki irti koska silloin selkeästi näkee, että nyt on kaikki hyvin! Vaikka tekstistä ehkä saakin sen kuvan, että ikään kuin suoritamme elämää niin siitä ei ole kyse.

Omistajina olemme tietenkin koiran "tukena" koiran ehdoilla ja pyrimme helpottamaan tai auttamaan koiran elämää mahdollisimman paljon ja yritämme tarjota stressittömän elämän. Meidän omistajien on samaan aikaan oltava valppaina ja valmiina reagoimaan, mutta samalla yrittää olla kuin ei oltaisikaan, elää normaalia elämää. Meikon lunki asenne elämään helpottaa työtämme huomattavasti ja vaikka Kisu on laumassa selkeä alfa niin pelkotilassa sen toimintakyky lukkiutuu täysin ja koira on aivan eri. Useiden eri pelkotilojen eteen olemme tehneet paljonkin töitä, mutta uusia ja ongelmallisia tilanteita kohtaamme päivittäisessä elämässä paljonkin.



Kirjoitus on itse kirjoittajalle hyvinkin tunnepitoinen asia ja joudunkin usein muistuttamaan itseäni siitä, etten inhimillistäisi koiria liiaksi asti. Tästä syystä tekstistä tulikin huomaamatta hyvin pitkä, sillä jään usein pohtimaan asioita ihan vain nähdäkseni tilanteita erilaisista näkökulmista.



sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Missä luuraat relli?

Nimittäin kanttarelli!

Meikon kanssa ilmoittauduttiin kanttarellikurssille. Pidän itse sienistä, etenkin niistä kanttarelleistä, mutta ehkä ennemminkin ilmoittauduin kurssille mielenkiinnosta. Kiinnosti nähdä kuinka shiba suoriutuu nenän käytöstä työvälineenä ja itseäni kiinnostaa koiran työskenteleminen nimenomaan nenän kanssa. Aihealue sinänsä on ehkä vieras, sillä verijälkeä on koirille kyllä kokeiltu muutamia kertoja, mutta siinäpä se sitten onkin. Kotona tietenkin ajoittain tehdään pienimuotoisia etsimisleikkejä.

Kurssin ryhmässä on monen rotuisia koiria, joten on ollut hienoa päästä seuraamaan erilaisia toimintatapoja ja eroja rotujen välillä.

Meikon kohdalla hieman mietitytti kuinka maltti riittää ja kuinka vahvasti shibaa ylipäätään innostaa etsiminen ja sen nenän käyttäminen. Kurssikertoja on nyt takana kaksi ja täytyy sanoa, että Meiko on yllättänyt minut jälleen. Ensinnäkin sillä kuinka nopeasti se oppii ihan uusia asioita joita ei missään määrin olla koskaan treenattu ja sillä, että se maltaa oikeasti käyttää nenäänsä. Naksutin on meillä ollut nyt taas kovassa huudossa ja sen avulla päätin nämäkin asiat opettaa.

Ensimmäisellä kerralla keskityttiin lähinnä kanttarellien hajun erottamiseen. Purkki esiin - koira tökkää purkkia kuonolla - palkinto, ja tätä toistettiin riittävän kauan. Kanttarellit pidettiin purkissa ja koira yritettiin saada kiinnostumaan juuri tästä kanttarellin tuoksusta. Kanttarellit tietysti tuoksuvat aika voimakaasti, mutta ongelmana on ehkä se, että purkkiin tarttuu hyvin nopeasti ihmisen haju tai meillä palkintona olleen lihan tuoksu käsieni välityksellä. Koska Meiko oppii asioita nopeasti jäin miettimään, että se nopeasti iskostuu vain purkkiin, että sitä tökkäämällä saa palkinnon eikä niin siihen hajuun. Meikon toiminnasta kuitenkin ajoittain selkestä huomasi, että se metsästi hajua ja jäi nuuskimaan hajua, joten jossain määrin se haju kyllä veti puoleensa.
Ekalla kerralla Meikosta näki, että se hieman haki erilaisia jo opittuja asioita purkkien kanssa. Meillä on tanssin merkeissä harjoiteltun asioiden osoittamista mm. kuonolla ja tassulla joten se välillä kokeili josko saisi palkkion siitä kun purkkia vain läiskii tassuillaan.

Toisella kurssikerralla vuorossa oli selkeyttää tietyn hajun erottamista ja sen tietyn hajun etsimistä. Käytössä oli tyhjä purkki ja se purkki jossa kanttarelli oli. Lasisesta purkista tietysti koira oppii nopeasti näkemäänkin jo, että toisessa on jotain ja toisessa ei joten merkkaamalla purkki jossa jotain on saa palkinnon. Kun koira tottui erottelemaan purkit niin ne peitettiin niin ettei näköaisti enää ollut välittömänä apuna  (laitettiin lasipurkit muovipurkkien sisään, yläpuolelta koira tietysti näki kummassa jotakin oli). Kun koira oppi löytämään sen hajua sisältävän purkin alettiin purkkien paikkoja vaihdella jolloin koiran täytyi löytää juuri se etsitty haju eikä enää yhdistetty vain tietyssä paikassa olevaan purkkiin. Meiko oppi hyvin nopeasti haistelemalla molemmat purkit, että kummassa kanttarelli olikaan.
Toisella kerralla myös harjoiteltiin löydön osoittamista/merkkaamista. Meikoa ei sinänsä sieni itsessään kiinnosta, se ei esimerkiksi halua ottaa sitä ensimmäisenä suuhunsa tai yritä kaivaa purkista niin kuin joillekkin ominaista. Tämä on ehkä hyvä, sillä ei tietysti olisi toivottavaakaan, että se metsäsä ensimmäisenä tassuillaan repisi kanttarellit maasta tai ottaisi niitä suuhunsa. Joten päädyin ottamaan osoittimeksi yksinkertaisesti istumisen. Aluksi harjoiteltiin vain purkki esiin - koira tökkää purkkia kuonollaan - koira istuu. Nopeasti pystyin siirtymään siihen, että siirsin purkkia maahan eri paikkoihin. Meiko yhdisti nopeasti, että haju tarkistetaan ja purkin viereen istutaan.
Lopuksi vielä harjoiteltiin hajun etsimistä piilosta, piilottamalla purkki ja etsimällä hajun avulla purkin sijainti. Tästä olin hyvin yllättänyt kuinka voimakkaasti Meiko lopulta nenäänsä käyttää. Se etsii mielellään, mutta nyt se joutui oikeasti hakemaan hajua ja nenä pystyssä kovan tuhinan kera se purkin sijaintia etsikin. Kurssin ohjaaja piilotti purkin joten myös hänen kulkemisestaan jäi hajujälki. Lopuksi pyrittiin katsomaan ettei Meiko kulje ohjaajan hajun perässä siten, että ohjaaja kulki vielä purkin piilottamisen jälkeen ees taas ja silti Meiko löysi purkin piilosta. Hieno tyttö.



Ekan treenikerran jälkeen oltiin kotona hieman laiskoja joten nyt toisen kerran jälkeen yritin parantaa tapani. Ensin aloitettiin sillä, että otin kaksi purkkia joista toisessa oli kantterelliä ja toisessa kellastuneita lehtiä. Yllätyksekseni Meiko ymmärsi nopeasti kummassa on oikea haju. Vaikeutin tätä vielä kolmannella purkilla johon laitoin keltaisia kukkasia. Meikon into hieman lopahti, joten tästä jatkettiin seuraavana päivänä. Jostain syystä vanhempieni pihalla on ilmeisesti liikaa kaikkea muuta mielenkiintoista, mutta sain upeasti muutamia suorituksia joissa Meiko kävi kaikki kolme purkkia haistamassa ja merkkasi lopulta purkin jossa oli kanttarelli. Koska hajuerottelu tuntui liian tylsältä päätin harjoitella etsimistä ja piilotelin kanttarellipurkkia lähi metsään sopiviin paikkoihin ja annoin Meikolle käskyn "etsi relli". Meiko pomppi lähimetsässä kuin gaselli innoissaan kippura keikkuen ja purkki löytyi jokaisella kerralla.

Kurssi jatkuu vielä ja työtä on edessä siihen, että koira oikeasti metsästä oma toimisesti etsii kanttarellin, mutta nyt toistaiseksi olen hyvin hämilläni siitä miten monipuolinen harrastuskoira Meiko on ja edelleen miten innoissaan ja motivoitunut se onkaan.

Valitettavasti varsinaiset koiratanssitreenit saivat nyt ainakin joksikin aikaa jäädä yksinkertaisesti sen takia, että kurssipaikka on niin kauakana nykyisestä kodista ja joutuisin ajella edes takaisin töiden takia niin aikataulutus muodostui ongelmaksi :( Siirryimme toistaiseksi x-trainig ryhmään jossa kuitenkin treenaillaan vähän kaikenlaista, ettei tuon koiran potentiaali aivan mene hukkaan.

maanantai 5. elokuuta 2013

Erinomainen Norjanpoika Turusta

Ihastuttava Dazu siis kiteytettynä muutamaan sanaan!

Näin lomaillessa olikin oiva tilaisuus hurautella autolla Turun suuntaan moikkaamaan Dazua perheineen. Sainkin ihastuttavan pystykorva vastaanoton Turun pojilta kun syliin riensi husky, porokoira ja tietenkin japanilainen vahvistus Dazu.

Meiko oli matkassa mukana ja Meiko nyt on kotonaan missä vain, mutta täälläpä olikin poikien lisäksi palloja ja tilaa juosta! Poika kolmikko otti meidät jälleen mallikkaasti ja avoimesti vastaan pihalleen, että mikäs siinä oli ollessa. Harmi, että kameran muistikortilta loppui nopeasti tila kun en ehtinyt tyhjentää sitä loman jäljiltä, joten kuvia ei määrällisesti ollu mahdollista ihan niin paljon napsia.
Innokkaita pallon heittäjiäkin löytyi, joten mikäpä oli shibaneidillä ollessa lämpimänä kesäpäivänä. Muutama spurtti juostiin kaikkien kesken kun oltiin tutustuttu, mutta taisi olla liian kuuma keli etenkin porokoiralle ja huskylle, jotka yrittivät kovasti meidän pallohullulle shiballekkin näyttää, että näin tästä auringosta nautitaan, ketarat ojossa ihanalla nurmikolla, mutta eipä tuo tainnut kuunnella.




Pojilla taisi olla poikien juttuja



Dazu oli myös käynnyt Turun elonäyttelyssä viikonloppuna josta saikin tulokseksi: ERI, NUK1, PU2, SA ja SERT! Hienoa Taru ja Dazu :) Arvostelussakaan ei ollut mitään moitteita, paitsi ilmeisesti korvat eivät kuumasta kelistä johtuen olleet ihan niin skarpissa asennossa tuomarin mielestä.

Nakazo Av Enerhaugen aka Dazu 1,8 v

Kiitos Tarulle perheineen ja poika kolmikolle mukavasta kesäpäivästä!

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Naks sanoi naksutin ja teki taikojaan

..Oon kolmevuotias, oppimaan innokas, sain nimen hauskimman -  Meiko. On paljon tehtävää uutta ja tärkeää, puuhailee innoissaan Meiko. Maailma muuttuu, niin minäkin, oppaiksi omistajani värväsin! 

(Kaapo-laulun sanoja lainatakseni)







Ei me ihan koko alkulomaa olla vain lorvittu. :) Meikon valeraskauden oireet alkavat olla ohitse, joten korvatkin ovat jälleen kuulolla ja vastaanottavaisia. Muuton myötä kaivautui laatikoista esiin kadoksissa ollut naksutin ja toisen  shibaisan blogin innoittamana päätin palauttaa Meikolle mieliin naksutin-koulutuksen salat. Ticon kanssa naksuttelin aikoinani enemmänkin, mutta Meikon kanssa se vain jäi aikoinaan ehdollistamisen tasolle kun tuntui, että tanssissa pitäisi käsiä olla vapaana muuhunkin. Laatikon tai tässä tapauksessa vadin ympäri pyöriminen etutassut vadin päällä jäi viimeisessä tanssikerrassa aivonystyröihin muhimaan siihen vaiheeseen, että Meiko nousi jo vadin päälle, mutta steppasi lähinnä paikallaan.
Naksutin palautui Meikon mieleen hyvin ja niin sain taas todeta, että kummallisesti sillä vain saa vauhtia touhuun.

Naks naks ja homma jatkuu!

Elisa

perjantai 5. heinäkuuta 2013

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Uudet huudit

Keskikesän juhla oli ja meni. Me vietettiin tänä vuonna aika poikkeuksellista juhannusta, poissa normaali mökkeilyrutiineista. Tuntui aika oudolta, mutta menihän se näinkin. Koska tilalle piti keksiä jotakin muuta, eikä työpäivän päätteeksi huvittanut lähteä jonottelemaan heti ruuhkiin päästäksemme jonnekkin niin päätettiin edellisenä iltana viimein käydä ostamassa teltta ja makuupussit. Asia jota on suunniteltu jo vaikka kuinka kauan, mutta näköjään extempore-toteutettuna se onnistui parhaiten. Pakkasimme siis reppuihin retkeilytarvikkeet, suihkittiin itsemme ja myös vähän koiria hyttyskarkotteilla, napattiin koirat mukaan ajatuksena yöpyä metsässä ja suunnattiin vasten ruuhkarintamaa, kohti Lohjan Kisakallion Karnaistenkorven luontopolun reittejä!


Mennään jo?
Lähtöpisteestä on oikeasti linnuntietä Turun moottoritielle 51 metriä, mutta koska moottoritie sukeltaa juuri tässä kohden tunneliin niin tuntui kuin olisi ollut todellakin kaukana kaikesta. Itsehän en ole telttaillut kuin leirintäalueella ja mieheni tietysti armeijassa, mutta on muutenkin. Koirien osuutta sitten jännitin hieman enemmän koska eihän ne olleet telttaa koskaan nähneetkään, saati sellaisen sisälle joutuneet.




Alkuillasta kierrettiin yksi luontopolun reiteistä. Koirat piti pitää kiinni lintujen pesimärauhan takia ja kun omistaja pääsi hieman eroon luulotaudistaan, että jokainen juurenpätkä olisi kyy niin lähti samoilu sujumaan varsin mallikkaasti. Osa matkasta meni pitkospuilla tarpoessa ja kun Kisukin malttoi hommaan keskittyä niin sujui sekin tältä sähikäiseltä. Kisu tapansa mukaan meni jonon ensimmäisenä ja oli hyppimässä jokaiseen samal mättääseen pyörimään kun Meiko taas tyytyi haistelemaan rauhassa kukkasia ja heiniä. Mäkäräiset oli hieman haitaksi ja puolessa välissä piti lisätä myrkkyä, jotta olisi taas helpompi olla. Koirille suihkutin pantaan ja häntiin hieman hajutonta myrkkyä mikä tarkoitti että piti vahtia etteivät ne pääse nuolemaan itseään missään välissä.

Matkan aikana ei juuri muita ihmisiä näkynyt, paitsi molemmilla laavuilla. Toisella laavulla oli pariskunnan mukana heidän nuori sekarotuinen pentukoira joka pisti hetkeksi painiksi tyttöjen kanssa kunnes me jatkettiin vielä matkaa omalle laavulle, jonne osa tavaroista jätettiin odottamaan.

Laavulla lammen rannalla ei sitten enää mäkäräisetkään kiusanneet, joten "kaupunkilaiskoiratkin" asettuivat aloilleen, ei ollut ihmisiä missään ja vain lintujen ääniä kuului  hiljaisessa metsässä. Se oli täydellinen kesäillan hiljaisuus!



Makkaratikku sai uuden käsittelyn

Loppuillasta koirat olivat niin väsyneitä, että ne tulivat vallan suosiolla telttaan ja käpertyivät meidän kanssa nukkumaan. Itselläni meinasi vain makuupussissa olla ahdasta kun Meiko päätti ettei tarkene kesäturkissaan nukkua ilman peittoa :) Toisaalta ei tästä lämpöpatterista haittaakaan ollut kun meinasi hieman paleltaa.

Huomenta!

Kisu nauttii aamuauringosta

Meikoa hieman kummastutti kahvinkeitto operaatio

Aamuauringon sarastaessa laitettiin teltta pakettiin ja suunnattiin laavulle vielä aamupalalle. Koska aamu ei lähde käyntiin ilman aamukahvia niin vaati se näissä olosuhteissa hieman luovutta. Koska matkassa oli insinööri ja melkein valmis diblomi-insinööri ei siitä liene arvauksia etteikö luovuutta löytyisi.  Laavulla oli valmiina pannu ja jonkun retkeilijän jättämä kahvipurupussi, mutta mukit sun muut eivät olleet matkassa tietenkään. Kahvikin oli suodatinpussikahvia, joten suodatinpussit taiottiin lopulta nessu-nenäliinoista, mukina toimi halkaistu vesipullo ja pannukin pysyi tulella omalaatuisen virityksen ansiosta, mutta kahvit saatiin ja makoisat pannukahvit olikin. Näin aamu lähti käyntiin!

Pannukahvit!

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Muutoksen tuulia

Pahoitteluni jälleen liiankin pitkästä tauosta blogissa. Syynä tähän on tällä kertaa olleet erinäiset muutokset meidän elämässä. Kulunut kuukausi toi paljon muutoksia ainakin jos minulta kysytään! Suurimpana näistä nyt on kuitenkin muutto uudelle paikkakunnalle. Espoon maisemat jäivät taakse ja nyt me valloitetaan Lohjan maastoja. Vaikka minulle tulee ikävä meren läheisyyttä niin täytyy sanoa, että olen jo nyt tykästynyt näihin uusiin maisemiin ja olo on kotoisampi kuin viiden vuoden aikana Espoossa koskaan. Tajusin tuossa, että ehkä tähän on syynä, että maastot harjuineen ja vesitorneinaan muisuttavat kovasti kotimaastojani :) Polkuja ja metsiä riittää siis talsittavaksi!


Asunto muuttui kerrostaloasunnosta rivitaloasuntoon varustettuna omalla pienellä aidatulla pihalla. Tästä on etenkin koirat olleet erittäin iloisia. Tietysti itsekin nautin istuskella terassilla ja katsella koirien touhuja. Kisu oli koko toukokuun vanhemmillani hoidossa, ettei sen tarvitse stressata laatikoiden sun muun häsellyksen keskellä. Meiko ei tästä ollut moksiskaan vaan kulki mukana remontoidessa ja muuton tohinoissa. Nyt kun saatiin tavarat siirrettyä tänne uudelle asunnolle niin palasi myös Kisu kotiin ja se tuntuikin asettuvan kodiksi välittömästi. Täällä ei tarvitse kuunnella naapureiden päivittäisiä keskusteluja paperin ohuiden seinien läpi tai kuunnella porraskäytävästä kuuluvia ääniä. Ensimmäisenä iltana pihalla ilmoitettiin naapureille pöhisten, että tasmanian pussipiru on saapunut maisemiin, mutta sen jälkeen Kisu on makoillut terassilla auringossa ja vain seuraillut maailman menoa. Meiko taas on vain onnellinen omasta pallolandiasta takapihalla.
Löysin myös paikallisen koiraseuran agilitykentän tuosta ihan nurkan takaa, pitää siis änkeytyä alkeiskurssille heti kun mahdollista.






Mä luulen, että sillä on ihan rento olo täällä? ;)

Tilavampi asunto ja piha toivon mukaan mahdollistavat myös paremmin syksylle toiveissa olevat kasvatus suunnitelmat. Käväisin myös toukokuussa ystäväni Sinin luona Vaasassa ja tutustumassa meidän Dazun ensimmäisiin jälkeläisiin. Myös tuore isä Dazu omistajineen piipahti samaisena viikonloppuna pentujaan katsomassa. Ihastuttavia pentuja ja Sinille kiitos ihanasta viikonlopusta ja  mahdollistamisesta pieneen irtiottoon muuttostressin keskeltä. Pentu ja ystäväterapiaa parhaimmillaan! Niin valloittavan suloisia kun pennut ovat niin myös itse isä vain hurmasi minut edelleen mielettömän upealla luonteellaan ja olemuksellaan. Isän piirteitä oli myös nähtävissä jo nyt jälkeläisissä ja mielenkiinnolla seuraan myös näiden kennel Mirai No kasvattien kasvua ja kehitystä.






Nyt kun omistajakin sai opintonsa vietyä maaliviivalle saakka niin vapaa-ajalle jää aikaa muullekkin kun nenä kiinni kirjoissa olemiseen, toivottavasti ainakin.
Remontointi, arkeen asettuminen ja kodiksi asettuminen meillä jatkuu vielä, mutta jo nyt täytyy sanoa, että me kyllä viihdytään täällä!

Elisa

torstai 2. toukokuuta 2013

Uusi aluevaltaus

Tai ehkäpä kokeilu vielä, saa nähdä. Vuokrattiin meinaan kaverini kanssa yhdessä agilityhalli tunniksi kun oli hinku päästä kokeilemaan tätäkin lajia. Kaveri oli koirineen joskus kurssimuodossa kokeilleetkin joten esteet oli tuttuja. Meikon kanssa on kokeiltu joskus yksittäisiä esteitä, mutta niin vain sain taas suu auki todeta, että on tuo koira vaan mieletön!

Koska oli koko halli ja esteet käytössä niin testailtiin vähän kaikenlaisia esteitä. Halusin pitää kuitenkin huolen, ettei tulisi virheellisiä tai vajaita suorituksia koska Meikolla on tapana iskostua tapoihin yllättävänkin nopeasti. Haluan myös, että se pystyy luottamaan minuun tilanteessa kuin tilanteessa. Koiratanssissa mm. saan olla hyvin tarkkana miten pidän käsiäni kun jotain uutta lähdetään opettelemaan. Riittää, että kädet ovat väärässä asennossa niin saattaa kestää, että se muistaa mistä jutusta olikaan kysymys. Siinä onkin työtä saada sitten tämä ns. käsimerkki iskostettua pois.

Meiko vierasti hieman alkuun sitä, että esimerkiksi A- esteelle ja puomille pitikin käyttää enemmän voimaa kiipeämiseen ja tasapainoa mihin se on ehkä tottunut. Parin varmistetun hieman huteramman suorituksen jälkeen nämä lähti sujumaan kuitenkin vauhdikkaasti ja mallikkaasti. Putki olikin ehkä se haasteellisin koska Meikosta oli hauskaa vain käydä kääntymässä puolessa välissä ja kääntyä ympäri. Meiko on myös tanssissa tottunut paljon hyppimään asioiden päälle kuten se myöskin hyppäsi useamman kerran juoksemaan putken päälle (onneksi oli vahva ja vankkarakenteinen putki). Tässäkin saatiin hyvin nopeasti kuitenkin onnistuneita suorituksia ja putki juostiin läpi myös yhdistettynä muutamiin muihin esteisiin.

Olen usein kehunut Meikon hermorakennetta ja sitä kuinka se hyvin harvoin säikkyy mitään. Myöskään keinun rämähdys ei sitä pelästyttänyt kun hiljalleen vähensin pehmennystä kädellä eikä jos toinen koira pyyhälsi vierestä saanut edes menoa pysähtymään. Eikä hallin aulassa pyörineet ja haukkuneet koirat, saati sermin takan ollut koirakoulutunti saaneet sen huomiota häiriintymään vaan koira keskittyi sata lasissa!

Nopeasti koirat sitten väsähtivät ja oli se kuntoilua meille ihmisillekkin. Hauskaa oli joka tapauksessa myös koirillakin selkeästi ja pakko päästä kokeilemaan uudelleenkin!


Aika väsynyttä oli vain tunnin treenaamisen jälkeen ;)

Elisa

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Aikamatka parin vuoden taakse

Nopeasti sitä unohtaa kuinka energisiä shibanpennut ovatkaan tai sitten aika vain kultaa muistot niin nopeasti. Meille saapui hoitoon muutamaksi päiväksi Meikon tytär Mai jolla on ikää nyt 6 kk, jotta omistajat pääsivät keväiselle lomareissulle. Hieman jännitin kuinka Meiko suhtautuu kun oma pentu tulee takaisin kuvioihin ja vielä samaan huusholliin. Kisu lähti vanhempieni luokse, sillä se on huomattavasti enemmän reviiritietoinen kuin Meiko.

Kyllä täytyy sanoa, että mielettömän luonteisia pentuja on Meiko aikaan saanut nyt kun tähän yhteen on lähemmin saanut tutustua. Mielenkiinnolla odotan muidenkin tapaamista. Meiko ei itse tiennyt oikein alkuun kuinka suhtautua ja suhtautui pentuun hieman jähmeästi, mutta Mai on niin mielettömän hyvä puhumaan koiraa, että Meikokin on aivan hämillään sen toiminnasta! Meiko on aina ollut itse hieman huono puhumaan niin kutsuttua koirien kieltä ja monet koirat tulkitsee sen elkeitä vähän väärin. Tämä on sinänsä hyvin ymmärrettävää kun elkeet ovat ennemmin jähmeitä kuin rentoja, mutta Main toimintaa ja reaktioita on ollut aivan uskomaton seurata. Meiko ei koskaan ole haastanut riitaa kenenkään muun koiran kanssa ja mitä omienkin koirien konflikteja/kyräilyjä on muutama parin vuoden aikana ollut niin aloittaja saati haastaja ei koskaan ole ollut Meiko, sillä laumajärjestys on selkeä.  Nuori pentu ymmärrettävästi sotkee hieman kuvioita etenkin kun Meikon juoksut ovat lopuillaan, mutta hienot hermot on olleet Meikolla.

Mai on kyllä mielettömän hauska persoona. Elkeitä on paljon samoja kun emällään ja sen takia onkin ollut hauska viettää sen kanssa pari päivää. Virtaa ja energiaa riittää vaikka muille jakaa, mutta silti tarvittaessa osataan rauhoittua. Pihalla kannellaan keppejä ja käpyjä ylpeänä sekä kiivetään aina korkeimpien kinoksien päälle.

Mielenkiintoista tässä on se kuinka oma koira kasvaa aikuiseksi heti kun rinnalle tulee nuorempi koira. Meiko on ollut meidän laumassa se ikuinen juniori ja vähän pennunmielinen persoona, mutta kun Mai on rinnalla niin se on vanhentunut muutamalla vuodella välittömästi.

Koska oli kaunis aurinkoinen kevätpäivä ja minulla pitkästä aikaa vapaapäivä niin otettiin kamera mukaan päivälenkille ja Emil pääsi leikkimään uudella kameran linssillä samalla kun minä taluttelin näitä kahta tättähäärää.

Me otettiin haasteena testata saadaanko pikku-Mai väsähtämään ja kyllä 7 km lenkki vaati veronsa pienestä neidistä ja lenkin jälkeen sisällä nukutiinkin jo vierekkäin sopuisasti, emä ja tytär.

                                          Kuvat: Emil Jansson
















Emil totesi lenkin lopussa kun katseltiin Mai:n hepulia hangessa, että "Eikö radio-ohjattavat autotkin ala sekoilla siinä vaiheessa kun niistä alkaa patterit loppua?". Emil myös hämmästeli miten Mai voi hieman pahoin automatkoilla kun se pyörii pihallakin kuin mikäkin pyörremyrsky eikä voi pahoin ollenkaan :)

Elisa