Aikamatka parin vuoden taakse

Nopeasti sitä unohtaa kuinka energisiä shibanpennut ovatkaan tai sitten aika vain kultaa muistot niin nopeasti. Meille saapui hoitoon muutamaksi päiväksi Meikon tytär Mai jolla on ikää nyt 6 kk, jotta omistajat pääsivät keväiselle lomareissulle. Hieman jännitin kuinka Meiko suhtautuu kun oma pentu tulee takaisin kuvioihin ja vielä samaan huusholliin. Kisu lähti vanhempieni luokse, sillä se on huomattavasti enemmän reviiritietoinen kuin Meiko.

Kyllä täytyy sanoa, että mielettömän luonteisia pentuja on Meiko aikaan saanut nyt kun tähän yhteen on lähemmin saanut tutustua. Mielenkiinnolla odotan muidenkin tapaamista. Meiko ei itse tiennyt oikein alkuun kuinka suhtautua ja suhtautui pentuun hieman jähmeästi, mutta Mai on niin mielettömän hyvä puhumaan koiraa, että Meikokin on aivan hämillään sen toiminnasta! Meiko on aina ollut itse hieman huono puhumaan niin kutsuttua koirien kieltä ja monet koirat tulkitsee sen elkeitä vähän väärin. Tämä on sinänsä hyvin ymmärrettävää kun elkeet ovat ennemmin jähmeitä kuin rentoja, mutta Main toimintaa ja reaktioita on ollut aivan uskomaton seurata. Meiko ei koskaan ole haastanut riitaa kenenkään muun koiran kanssa ja mitä omienkin koirien konflikteja/kyräilyjä on muutama parin vuoden aikana ollut niin aloittaja saati haastaja ei koskaan ole ollut Meiko, sillä laumajärjestys on selkeä.  Nuori pentu ymmärrettävästi sotkee hieman kuvioita etenkin kun Meikon juoksut ovat lopuillaan, mutta hienot hermot on olleet Meikolla.

Mai on kyllä mielettömän hauska persoona. Elkeitä on paljon samoja kun emällään ja sen takia onkin ollut hauska viettää sen kanssa pari päivää. Virtaa ja energiaa riittää vaikka muille jakaa, mutta silti tarvittaessa osataan rauhoittua. Pihalla kannellaan keppejä ja käpyjä ylpeänä sekä kiivetään aina korkeimpien kinoksien päälle.

Mielenkiintoista tässä on se kuinka oma koira kasvaa aikuiseksi heti kun rinnalle tulee nuorempi koira. Meiko on ollut meidän laumassa se ikuinen juniori ja vähän pennunmielinen persoona, mutta kun Mai on rinnalla niin se on vanhentunut muutamalla vuodella välittömästi.

Koska oli kaunis aurinkoinen kevätpäivä ja minulla pitkästä aikaa vapaapäivä niin otettiin kamera mukaan päivälenkille ja Emil pääsi leikkimään uudella kameran linssillä samalla kun minä taluttelin näitä kahta tättähäärää.

Me otettiin haasteena testata saadaanko pikku-Mai väsähtämään ja kyllä 7 km lenkki vaati veronsa pienestä neidistä ja lenkin jälkeen sisällä nukutiinkin jo vierekkäin sopuisasti, emä ja tytär.

                                          Kuvat: Emil Jansson

Emil totesi lenkin lopussa kun katseltiin Mai:n hepulia hangessa, että "Eikö radio-ohjattavat autotkin ala sekoilla siinä vaiheessa kun niistä alkaa patterit loppua?". Emil myös hämmästeli miten Mai voi hieman pahoin automatkoilla kun se pyörii pihallakin kuin mikäkin pyörremyrsky eikä voi pahoin ollenkaan :)

Elisa

Kivenkolosta päivää

Ansaitsisin varmaan satikutia kun menin ja lupasin, että vuoden vaihteen jälkeen blogikin vilkastuu ja kuinkas kävikään. Hyi minua! En taida edes kehdata sanoa missä se syy on sillä se on täällä niin monta kertaa aikaisemminkin tullut todettua, että taitaisi olla vain itsensä toistelua. Opiskelut opiskelut, joskus ne vielä loppuu uskokaa tai älkää. :)

Koira rintamallakaan ei sinänsä kuulu mitään uutta tällä hetkellä, perus meidän arkea. Suunnitelmia tulevaisuutta ajatellen on tullut tehtyä ja pohdiskeltua sekä haaveiltua. Näiden opiskelu kiireiden keskellä on tullut myös pohdittua ja tarkasteltua itseään kriittisesti koiran omistajana erilaisista näkökulmista. Oppia ikä kaikki. Henkistä kasvua tälläkin saralla ja itsensä sekä omien ajatusten kehitys ja kyseenalaistaminen ei koskaan ole pahasta, päinvastoin!

Muutosta laumassa on tapahtunut sen verran kuitenkin, että laumassamme tallustaa nyt ensimmäinen virallinen veteraani. Tico- poika meni ja täytti 12.1 jo 8 vuotta! Tämä aika vain menee niin vauhdikkaasti etten meinaa perässä pysyä. Onnea rakas nallekalleni:

Tyttöjen elämä rullaa sitä tasaista arkea tällä hetkellä. Meiko aloitti vihdoin juoksujaan pentujen jälkeen ja on silti ehkä syytä hehkuttaa, että nämä on ensimmäiset Meikon juoksut joista Kisu ei ole pimahtanut. Se jostain syystä on aina reagoinut hyvin voimakkaasti Meikon juoksuihin. Kuulemma tämä on melko yleistä alfa- nartuilla vaikka ne olisi leikattu. Nyt ei kuitenkaan ole näin tapahtunut joten hieman uskallaan jo toivoa, että Kisunkin hormoni toiminta olisi alkanut tasapainottumaan myllerryksien jäljiltä.

Laitetaan kuvia vielä meidän jäälenkiltä hieman värittämään tekstiä. Voitte vain kuvitella palloja rakastavan koiran ilmeen kun keskellä jäätä, keskellä ei mitään ja ketään ei missään on pallo, siis tenssipallo!

Tästä päivityksestä tuli nyt hyvin lyhyt ja ei oikein sisällöltään minkäänlainen. Koska sain jo huutia nimeltä mainitsemattomalta henkilöltä ( :D ) päivittämättä jääneestä blogista niin yritin väkisin kirjoittaa tekstiä joka lähti kuitenkin joko rönsyilemään liian pohdiskelevaksi tai siitä tuli tälläinen. En tällä hetkellä koe tarvetta parantaa maailmaa mielipiteilläni, joten laitan mielummin tälläisen version kertoakseni, että täällä me ollaan kuitenkin edelleen.