maanantai 24. kesäkuuta 2013

Uudet huudit

Keskikesän juhla oli ja meni. Me vietettiin tänä vuonna aika poikkeuksellista juhannusta, poissa normaali mökkeilyrutiineista. Tuntui aika oudolta, mutta menihän se näinkin. Koska tilalle piti keksiä jotakin muuta, eikä työpäivän päätteeksi huvittanut lähteä jonottelemaan heti ruuhkiin päästäksemme jonnekkin niin päätettiin edellisenä iltana viimein käydä ostamassa teltta ja makuupussit. Asia jota on suunniteltu jo vaikka kuinka kauan, mutta näköjään extempore-toteutettuna se onnistui parhaiten. Pakkasimme siis reppuihin retkeilytarvikkeet, suihkittiin itsemme ja myös vähän koiria hyttyskarkotteilla, napattiin koirat mukaan ajatuksena yöpyä metsässä ja suunnattiin vasten ruuhkarintamaa, kohti Lohjan Kisakallion Karnaistenkorven luontopolun reittejä!


Mennään jo?
Lähtöpisteestä on oikeasti linnuntietä Turun moottoritielle 51 metriä, mutta koska moottoritie sukeltaa juuri tässä kohden tunneliin niin tuntui kuin olisi ollut todellakin kaukana kaikesta. Itsehän en ole telttaillut kuin leirintäalueella ja mieheni tietysti armeijassa, mutta on muutenkin. Koirien osuutta sitten jännitin hieman enemmän koska eihän ne olleet telttaa koskaan nähneetkään, saati sellaisen sisälle joutuneet.




Alkuillasta kierrettiin yksi luontopolun reiteistä. Koirat piti pitää kiinni lintujen pesimärauhan takia ja kun omistaja pääsi hieman eroon luulotaudistaan, että jokainen juurenpätkä olisi kyy niin lähti samoilu sujumaan varsin mallikkaasti. Osa matkasta meni pitkospuilla tarpoessa ja kun Kisukin malttoi hommaan keskittyä niin sujui sekin tältä sähikäiseltä. Kisu tapansa mukaan meni jonon ensimmäisenä ja oli hyppimässä jokaiseen samal mättääseen pyörimään kun Meiko taas tyytyi haistelemaan rauhassa kukkasia ja heiniä. Mäkäräiset oli hieman haitaksi ja puolessa välissä piti lisätä myrkkyä, jotta olisi taas helpompi olla. Koirille suihkutin pantaan ja häntiin hieman hajutonta myrkkyä mikä tarkoitti että piti vahtia etteivät ne pääse nuolemaan itseään missään välissä.

Matkan aikana ei juuri muita ihmisiä näkynyt, paitsi molemmilla laavuilla. Toisella laavulla oli pariskunnan mukana heidän nuori sekarotuinen pentukoira joka pisti hetkeksi painiksi tyttöjen kanssa kunnes me jatkettiin vielä matkaa omalle laavulle, jonne osa tavaroista jätettiin odottamaan.

Laavulla lammen rannalla ei sitten enää mäkäräisetkään kiusanneet, joten "kaupunkilaiskoiratkin" asettuivat aloilleen, ei ollut ihmisiä missään ja vain lintujen ääniä kuului  hiljaisessa metsässä. Se oli täydellinen kesäillan hiljaisuus!



Makkaratikku sai uuden käsittelyn

Loppuillasta koirat olivat niin väsyneitä, että ne tulivat vallan suosiolla telttaan ja käpertyivät meidän kanssa nukkumaan. Itselläni meinasi vain makuupussissa olla ahdasta kun Meiko päätti ettei tarkene kesäturkissaan nukkua ilman peittoa :) Toisaalta ei tästä lämpöpatterista haittaakaan ollut kun meinasi hieman paleltaa.

Huomenta!

Kisu nauttii aamuauringosta

Meikoa hieman kummastutti kahvinkeitto operaatio

Aamuauringon sarastaessa laitettiin teltta pakettiin ja suunnattiin laavulle vielä aamupalalle. Koska aamu ei lähde käyntiin ilman aamukahvia niin vaati se näissä olosuhteissa hieman luovutta. Koska matkassa oli insinööri ja melkein valmis diblomi-insinööri ei siitä liene arvauksia etteikö luovuutta löytyisi.  Laavulla oli valmiina pannu ja jonkun retkeilijän jättämä kahvipurupussi, mutta mukit sun muut eivät olleet matkassa tietenkään. Kahvikin oli suodatinpussikahvia, joten suodatinpussit taiottiin lopulta nessu-nenäliinoista, mukina toimi halkaistu vesipullo ja pannukin pysyi tulella omalaatuisen virityksen ansiosta, mutta kahvit saatiin ja makoisat pannukahvit olikin. Näin aamu lähti käyntiin!

Pannukahvit!

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Muutoksen tuulia

Pahoitteluni jälleen liiankin pitkästä tauosta blogissa. Syynä tähän on tällä kertaa olleet erinäiset muutokset meidän elämässä. Kulunut kuukausi toi paljon muutoksia ainakin jos minulta kysytään! Suurimpana näistä nyt on kuitenkin muutto uudelle paikkakunnalle. Espoon maisemat jäivät taakse ja nyt me valloitetaan Lohjan maastoja. Vaikka minulle tulee ikävä meren läheisyyttä niin täytyy sanoa, että olen jo nyt tykästynyt näihin uusiin maisemiin ja olo on kotoisampi kuin viiden vuoden aikana Espoossa koskaan. Tajusin tuossa, että ehkä tähän on syynä, että maastot harjuineen ja vesitorneinaan muisuttavat kovasti kotimaastojani :) Polkuja ja metsiä riittää siis talsittavaksi!


Asunto muuttui kerrostaloasunnosta rivitaloasuntoon varustettuna omalla pienellä aidatulla pihalla. Tästä on etenkin koirat olleet erittäin iloisia. Tietysti itsekin nautin istuskella terassilla ja katsella koirien touhuja. Kisu oli koko toukokuun vanhemmillani hoidossa, ettei sen tarvitse stressata laatikoiden sun muun häsellyksen keskellä. Meiko ei tästä ollut moksiskaan vaan kulki mukana remontoidessa ja muuton tohinoissa. Nyt kun saatiin tavarat siirrettyä tänne uudelle asunnolle niin palasi myös Kisu kotiin ja se tuntuikin asettuvan kodiksi välittömästi. Täällä ei tarvitse kuunnella naapureiden päivittäisiä keskusteluja paperin ohuiden seinien läpi tai kuunnella porraskäytävästä kuuluvia ääniä. Ensimmäisenä iltana pihalla ilmoitettiin naapureille pöhisten, että tasmanian pussipiru on saapunut maisemiin, mutta sen jälkeen Kisu on makoillut terassilla auringossa ja vain seuraillut maailman menoa. Meiko taas on vain onnellinen omasta pallolandiasta takapihalla.
Löysin myös paikallisen koiraseuran agilitykentän tuosta ihan nurkan takaa, pitää siis änkeytyä alkeiskurssille heti kun mahdollista.






Mä luulen, että sillä on ihan rento olo täällä? ;)

Tilavampi asunto ja piha toivon mukaan mahdollistavat myös paremmin syksylle toiveissa olevat kasvatus suunnitelmat. Käväisin myös toukokuussa ystäväni Sinin luona Vaasassa ja tutustumassa meidän Dazun ensimmäisiin jälkeläisiin. Myös tuore isä Dazu omistajineen piipahti samaisena viikonloppuna pentujaan katsomassa. Ihastuttavia pentuja ja Sinille kiitos ihanasta viikonlopusta ja  mahdollistamisesta pieneen irtiottoon muuttostressin keskeltä. Pentu ja ystäväterapiaa parhaimmillaan! Niin valloittavan suloisia kun pennut ovat niin myös itse isä vain hurmasi minut edelleen mielettömän upealla luonteellaan ja olemuksellaan. Isän piirteitä oli myös nähtävissä jo nyt jälkeläisissä ja mielenkiinnolla seuraan myös näiden kennel Mirai No kasvattien kasvua ja kehitystä.






Nyt kun omistajakin sai opintonsa vietyä maaliviivalle saakka niin vapaa-ajalle jää aikaa muullekkin kun nenä kiinni kirjoissa olemiseen, toivottavasti ainakin.
Remontointi, arkeen asettuminen ja kodiksi asettuminen meillä jatkuu vielä, mutta jo nyt täytyy sanoa, että me kyllä viihdytään täällä!

Elisa